tag:blogger.com,1999:blog-40925455126552954812024-03-05T08:27:54.278+02:00Open huoneessaOpettajablogi.
Mietteitä opettamisesta, oppimisesta, tästä ajasta.Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.comBlogger181125tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-65410310955707801882020-08-04T06:48:00.002+03:002020-08-04T06:49:15.873+03:00Open huoneessa on muuttanutOlen viimeisen kahden vuoden sisällä muuttanut jo kaksi kertaa. Päätin tehdä vielä yhden muuton ja hankin tälle blogille oman domainin. Tästä lähtien Open huoneessa -blogi löytyy osoitteesta <a href="http://www.openhuoneessa.fi/">openhuoneessa.fi</a>. Julkasen kirjoitukset myös tällä alustalla ainakin niin kauan, kunnes hakukoneet löytävät myös uuden blogini.<div><br /></div><div><br /><div><br /></div><div><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-5k_YmgZDk9E/XyjaMecY2DI/AAAAAAAARkg/rCG6fihmUU8m466yghy6F7OiBySex6D2wCLcBGAsYHQ/s2048/Screenshot_20200804_064334.jpg" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1049" height="640" src="https://1.bp.blogspot.com/-5k_YmgZDk9E/XyjaMecY2DI/AAAAAAAARkg/rCG6fihmUU8m466yghy6F7OiBySex6D2wCLcBGAsYHQ/s640/Screenshot_20200804_064334.jpg" /></a></div> <div><br /></div></div></div>Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-84122461857222762612020-08-03T12:14:00.000+03:002020-08-03T12:14:23.882+03:00Uusi normaaliViisi vuotta sitten kirjoitin elokuun alussa tekstin <a href="http://gimmyh.blogspot.com/2015/08/valmiiseen-poytaan.html">Valmiiseen pöytään</a>. Se oli positiivinen katsaus siihen, mitä kaikkea tuleva syksy toisi tullessaan. Tuolloin päällimmäisenä ajatuksena oli opetuksen eheyttäminen, se miten yhdistäisin muiden oppiaineiden sisältöjä omaan opetukseeni. Olin innostunut ja luottavainen, tuntui hyvältä palata töihin. <div><br /></div><div>Silloin en tiennyt, millaisia mullistuksia elämällä oli minun ja lähipiirini varalle. Nyt jälkeenpäin ajateltuna tuo tilanne vuoden 2015 elokuun alussa oli mitä otollisin. Olin suunnitellut ja kehitellyt opetustani ja minulla oli tunne, että voisin istua valmiiksi katettuun pöytään. Onneksi niin oli, sillä tuolla kattauksella oli pärjättävä seuraavat viisi vuotta, sillä voimavaroja opetuksen kehittämiseen ei enää jäänyt. Olen noista vastoinkäymisistä jonkin verran kirjoitellutkin esim. näissä teksteissä: <a href="http://gimmyh.blogspot.com/2016/08/hiljaiseloa.html">Hiljaiseloa</a>, <a href="http://gimmyh.blogspot.com/2017/08/vuodet-eivat-ole-veljeksia.html">Vuodet eivät ole veljeksiä</a>, <a href="http://gimmyh.blogspot.com/2017/11/ope-on-nyt-vahan-vasynyt.html">Ope on nyt vähän väsynyt </a>ja <a href="http://gimmyh.blogspot.com/2019/02/riittavan-hyvaa-tyota.html">Riittävän hyvää työtä</a> . </div><div><br /></div><div>Viime kevät oli meille jokaiselle hyvin erilainen ja varmasti myös raskas. Koronan vuoksi jouduimme muuttamaan sekä omaan kotiarkeemme että työelämäämme liittyviä käytäntöjä. Oli mielenkiintoista opetella etäopetusta ja noita käytäntöjä joudumme varmasti jatkossakin hyödyntämään. Olen varautunut siihen, että ensi viikolla noudatamme osittain samoja käytäntöjä kuin kevään viimeisillä viikoilla. </div><div><br /></div><div>Elämme uutta normaalia. Tuo sanapari tuntui jopa hieman ärsyttävältä viime keväänä. Se on kuitenkin sangen kuvaava ilmaisu ja se sopii hyvin myös omaan henkilökohtaiseen elämäämme. Kaikki me vanhenemme, joudumme luopumaan asioista ja henkilöistä, jotka ovat olleet meille tärkeitä. On opittava tulemaan toimeen ilman heitä, on hyväksyttävä uusi normaali, jossa joudumme toimimaan eri tavalla kuin olemme tottuneet. </div><div><br /></div><div>Uusi lukuvuosi alkaa ensi viikolla. Aivan kuten viisi vuotta sitten, minulla on nyt luottavainen olo. Aloitan tällä viikolla lukuvuoden suunnittelun. Minulla on paljon tärkeitä ja mielekkäitä tehtäviä tiedossa ja nyt pitkästä aikaa minusta tuntuu, että minulla on pitkästä aikaa voimavaroja tehdä suunnitelmia ja kokeilla uusia asioita. </div><div><br /></div><div>Oikein hyvää alkavaa lukuvuotta! </div><div><br /></div><div><br /></div>Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-37049052169477812832019-11-02T08:34:00.001+02:002019-11-02T08:34:27.487+02:00Näytä minulle, mitä sinä osaatKoko syksyn olen kipuillut arvioinnin kanssa. Olen pyrkinyt jo alkusyksystä asti teettämään oppilailla sellaisia asioita, joista on helppo arvioida heidän osaamisensa taso. En ole pitänyt varsinaisia kokeita seiskaluokan aikamuototestiä lukuunottamatta. Olen teettänyt luetunymmärtämisiä, erilaisia kirjoitelmia, lukenut heille ääneen kirjaa ja antanut heidän lukea omia kirjojaan tunneilla. Olen teettänyt kielioppitehtäviä ja kiertänyt tarkastamassa niitä. Jotkut oppilaat ovat valmistelleet pieniä ryhmätöitä ja esitelleet niitä luokalle.<br />
<br />
Puolentoista kuukauden päästä minun pitäisi naputella taas monta riviä arvosanoja tietokoneelle. Millaisten näyttöjen perusteella valitsen numeron kunkin oppilaan nimen perään?<br />
<br />
Olen jo usean vuoden ajan antanut oppilailleni arvosanan sekä koemenestyksen että tunneilla tehdyn työn perusteella. Olen kirjoittanut <a href="http://gimmyh.blogspot.com/2014/09/lukukauden-pituinen-peli.html" target="_blank">plussatyösysteemistäni </a>ensimmäisen kerran jo viisi vuotta sitten. Tuo systeemi on edelleen käytössä, mutta olen hieman päivittänyt sitä otettuani tänä syksynä Google Classroomin käyttöön. Classroon nimittäin mahdollistaa sen, että minun ei tarvitse etukäteen enää päättää tiettyä plussatyömäärää, vaan ohjelma laskee automaattisesti oppilaalle hänen kaikkien suoritustensa pistemäärät ja prosenttiosuudet, joista näkee suoraan oppilaan sen hetkisen arvosanan. Prosenttiosuus 50,56 vastaa arvosanaa 7.<br />
<br />
Minulla on kova sisäinen paine häivyttää numeraalisen arvioinnin painoarvoa. Yksittäisistä testeistä annan oppilaille pisteet ja sanallisen kokonaisarvosanan, koska todistukseenkin joudun sellaisen laittamaan. Tuo kokonaisarvosanakin on vain keskiarvo oppilaan osaamisesta. Suomen kielen taitoja arvioidessa on näet otettava huomioon, että oppilaat osaavat joitakin asioita hyvin, joitakin kiitettävästi ja jopa erinomaisesti, mutta joitakin asioita ehkä tyydyttävästi tai kohtalaisesti. Minusta tämä tulisi tuoda paremmin oppilaille ja heidän vanhemmilleen näkyviin.<br />
<br />
Tänä viikonloppuna arvioin seiskaluokkalaisteni verbitestiä. En halunnut tehdä testiä, jossa jokaisessa tehtävässä testataan jotain yksittäistä osa-aluetta vaan tein testin, jossa yhdellä tehtävällä pystyin kartoittamaan, kuinka hyvin oppilaat tunnistavat (osittain puhekielisiä) verbejä tekstistä ja kuinka hyvin he osaavat muuttaa ne yleiskielisiksi. Lisäksi testasin, kuinka hyvin he tunnistavat verbin aktiivi- ja passiivimuodot sekä aikamuodot. Annoin jokaisesta neljästä osa-alueesta erikseen sanallisen palautteen ja koko testistä kokonaisarvosanan sanallisena. Laadin testistä kaksi versiota, toisessa versiossa tekstiin oli merkitty verbit, ns. normaalissa versiossa verbit piti itse löytää. Tuntuu mukavalta näpytellä Wilmaan kannustavaa tekstiä pelkän numeron sijasta. Luulisin, että tuollaista arviointia on sekä oppilaan että vanhemmankin mukavampi lukea. <br />
<br />
Oppilaan osaamisen sanalliseen arviointiin ei välttämättä edes tarvita erillisiä testejä, vaan opettaja saa oppilaansa osaamisesta arvokasta palautetta jo siinä vaiheessa, kun asiaa harjoitellaan. Vieressä istuessa ja yhdessä tehtävää tehdessä, opettaja kyllä huomaa, hallitseeko oppilas asian erinomaisesti täysin ilman apua vai suoriutuuko hän kohtalaisesti, jos hän saa hieman apua. Mielestäni tällainen näyttö on ihan yhtä arvokasta kuin kokeella mitattu.<br />
<br />
Tänä syksynä aion siis toteuttaa väliarvioinnin hieman uudella tavalla. Olen huomannut, että se saattaa olla aluksi oppilaista hieman hämmentävää, jos he ovat tottuneet kokeisiin ja testeihin. Oppitunneilla minä muistutan, että teen arviointia koko ajan ja kerron, millaisia arviointikriteerejä käytän. Vähitellen he kyllä tottuvat siihen ja uskon, että osaltani helpotan ainakin hieman sitä menestymisen taakkaa, jota monet tunnolliset oppilaat hartioilleen keräävät.<br />
<br />
Jatkuvaan näyttöön perustuva arviointi vaatii opettajalta erityisesti vahvaa läsnäoloa ja oppilaittensa tuntemusta. Kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisten kohdalla se on jo helpompaa, sillä oppilaat ovat tulleet tutuiksi ja opettaja tietää jo etukäteen, kuinka vaativia ja itsenäisiä tehtäviä voi tietyille oppilaille antaa. Uusien tekniikoiden myötä opettajan olisi helppoa ulkoistaa kaikenlaisten pikkutestien tarkastaminen sähköisille sovelluksille, mutta minusta se ei tunnu luontevalta, jotakin oleellista jää puuttumaan. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että isoissa opetusryhmissä se on välttämätöntä, sillä opettajalla ei yksinkertaisesti riitä aika yksilölliseen palautteeseen.<br />
<br />
Tällä hetkellä koen nimenomaan tuon henkilökohtaisen kontaktin kaikkein tärkeimmäksi asiaksi opetustyössäni. Minä haluan tuntea oppilaani ja haluan, että heillä on mahdollisuus näyttää minulle, mitä kaikkea he osaavat. Minun tehtäväni on antaa palautetta ja kannustusta heille tuon näytön perusteella. Siinä on tällä hetkellä minun opetustyöni ydin. Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-5597594327964765742019-08-06T20:09:00.000+03:002019-08-06T20:15:41.071+03:00Takaisin arkeenTänään oli ensimmäinen työpäivä. Aamulla en tuntenut sen kummemmin töihinpaluuahdistusta kuin -innostustakaan. Pää tuntui oikeastaan tyhjältä, oli seesteinen ja rauhallinen olo. Olin kerrankin levännyt ja palautunut kaikista työasioista. Pään tyhjyyskään ei pelottanut, sillä mahtuuhan tyhjään päähän paljon paremmin uusia ideoita kuin huolia ja murheita valmiiksi täynnä olevaan.<br />
<br />
Koko kaupungin yhteisessä vesossa* oli mukava tunnelma. Tuntui hyvältä olla osa juuri tätä porukkaa. Kahdessatoista vuodessa ihmiset ovat tulleet tutuiksi. Se tuo turvallisuutta, näiden ihmisten kanssa yhteistyö sujuu.<br />
<br />
Tänä syksynä aloitusveson puhujaksi oli kutsuttu Pekka Peura. Olen seurannut miehen uraa jo useita vuosia ja aloin itsekin noudattaa omatahtisen opiskelun mallia jo viisi vuotta sitten. Olen kirjoittanut omista kokemuksistani tässä blogissa (kts. esim. vuoden 2014 kirjoitukset). Pekka Peuran ajatuksiin voi tutustua myös esimerkiksi <a href="https://yle.fi/uutiset/3-8647783" target="_blank">tästä</a>.<br />
<br />
Peuran luento herätteli juuri sopivasti. Kaikki salissa istujat eivät hänen ajatuksiaan ostaneet, osa mutinasta päätellen suorastaan vastusti niitä. Esim. väite, että kotiläksyt ovat oppimisen kannalta hyödyttömiä, tuntui monesta höpöpuheelta.<br />
<br />
Minuun syvimmät jäljet jätti ajatus siitä, että opettajan ei tule koskaan aloittaa oppituntia. Oppilaat tulisi opettaa siihen, että he itse käynnistävät omat toimensa oppitunnin alussa. Asian oppiminen vie luonnollisesti aikaa ja jotkut oppivat siihen huomattavasti nopeammin kuin toiset. Suurin osa tämän asian hallitsee harjoittelun jälkeen, mutta toki on aina muutama sellainenkin oppilas, joka tarvitsee opettajan apua töiden aloittamiseen ja he toki apua saavat, jos opettajalla on aikaa kierrellä luokassa. Ilokseni hoksasin, että aika usein minun tuntini alkavat juuri näin eli oppilaat tulevat luokkaan, ottavat läppärit telineestä ja jatkavat edellisellä oppitunnilla kesken jäänyttä tehtävää. Tätä käytäntöä aion siis jatkaa tänäkin vuonna.<br />
<br />
Toinen melkoista vastustusta herättävä väite oli arvioinnin epäoikeudenmukaisuudesta. Peura esitti tilastotietoja siitä, kuinka opettajien antamat arvosanat eivät kerro oppilaiden todellista taitotasoa. Peuran mukaan opettajien antamat arvosanat ovat täysin subjektiivisia eivätkä ne nykyisen käytännön mukaan voi ollakaan muuta, vaikka arvosanoille olisi laadittu millaiset sanalliset kriteerit. Tosi asia on, että joissakin kouluissa hyvän arvosanan eteen joutuu tekemään enemmän töitä kuin jossakin jopa saman kunnan toisessa koulussa.<br />
<br />
Ajatus on todella häiritsevä, mutta valitettavasti se on totta. Oppilaan tai kenen tahansa henkilön osaamisen arvioiminen jollakin tietyllä numeroasteikolla on sekä yksipuolista että epäoikeudenmukaista. Huolestuttavinta on se, että esim. yhdeksäsluokkalaisten oppilaiden jatko-opintopaikat jaetaan näin epäoikeudenmukaisen systeemin perusteella.<br />
<br />
Toki tietyissä tilanteissa yksilöitä täytyy voida laittaa järjestykseen heidän mitattujen tulostensa perusteella. Näin tehdään esim. urheilukilpailussa ja se on täysin reilua ja oikeudenmukaista. Mutta pitääkö koulussa tehtävän arvioinnin olla samanlaista? Ei kai nuorten oppimisen arvioinnissa kyse ole kilpailusta?<br />
<br />
Opettajien tekemän arvioinnin tulisi olla sellaista, josta oppilas voisi ottaa opikseen, mitkä ovat hänen vahvuutensa ja mitä asioita hänen tulisi vielä kehittää. Siksi arvioinnin on oltava mahdollisimman monipuolista, jatkuvaa ja ohjaavaa. Vaikka voisimme tehdä kuinka hienoja standardoituja testejä, kirjallinen testi on vain yksi arviointitapa arviointitapojen joukossa. Sen lisäksi on opetettava oppilaat arvioimaan itseään, antamaan vertaispalautetta ja ottamaan vastaan esim. suullista ja sanallista palautetta opettajalta ja muuttamaan toimintatapojaan saamansa palautteen perusteella.<br />
<br />
Koko kunnan veson päätteeksi kokoonnuimme vielä omalla koulullamme. Aineryhmässä pohdimme yhdessä seitsemäsluokkalaisten lähtötason testausta. Koulumme johtoryhmän tavoite tälle lukuvuodelle on oppimistulosten kehittymisen seuranta. Päätimme alkaa seurata systemaattisesti oppilaittemme luetunymmärtämistaitojen kehittymistä. Tästä kirjoitan jatkossa lisää.<br />
<br />
<br />
*veso = suunnittelu- ja koulutuspäivä<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-57831857965184017752019-02-20T09:25:00.000+02:002019-02-20T09:25:23.958+02:00Mielekkyys motivoi oppilasta ja opettajaaMinulla on ammatillinen kriisi. Onhan tällaisia kausia ollut ennenkin, mutta juuri nyt tuntuu tavallista hankalammalta. Kärsin samasta riittämättömyyden tunteesta kuin suuri osa kollegoistani. Opetusryhmät ovat suuria ja hälyisiä, joukossa on monia tehostettua ja erityistä tukea tarvitsevia oppilaita, aika menee kaikkeen muuhun kuin opettamiseen. Samaa valitusvirttä on veisattu jo vuosikymmen, useampikin. Moni opettaja väsyy ja vaihtaa alaa. Muutama vuosi sitten ajatus alanvaihdosta tuntui minusta vieraalta, nyt jo entistä houkuttelevammalta.<br />
<br />
Mutta en minä oikeasti halua vaihtaa ammattiani. Tykkään suomen kielen ja kirjallisuuden opettamisesta ja nykyisestä työnkuvastani. Tykkään työpaikastani, kollegoistani ja esimiehestäni. Minusta on mukavaa ja antoisaa työskennellä nuorten kanssa. Koen tekeväni merkittävää ja tärkeää työtä, ainakin silloin tällöin. Valitettavasti välillä tuo tunne katoaa.<br />
<br />
Koen työni merkitykselliseksi silloin kun oppilaat kokevat koulussa tehtävät asiat itselleen mielekkäiksi ja hyödyllisiksi. On turhaa käyttää aikaa sellaisiin asioihin, joista ei ole mitään hyötyä tulevaisuudessa. On vain hyvä asia, että oppilaat jaksavat sukupolvi sukupolven jälkeen kyseenalaistaa opetuksen hyödyllisyyden. Olisi kauheaa, jos en opettajana pystyisi perustelemaan oppilailleni opettamieni asioiden järkevyyttä tai käyttökelpoisuutta.<br />
<br />
Aina asioiden hyödyllisyys ja mielekkyys ei ole niin ilmiselvää vaan se on hieman piilossa. Sivistyksen saavuttaminen ei ole nopea prosessi, se vaatii oman aikansa, jotta laajemmat kokonaisuudet voivat rakentua. Siksi minusta on hienoa, että minulla on mahdollisuus auttaa oppilaitani myös reaaliaineiden opiskelussa. Historia, maantieto ja uskonto ovat myös lempiaineitani peruskoulussa.<br />
<br />
<br />
Eilen opiskelimmekin historiaa seitsemäsluokkalaisten kanssa. Aiheena oli Aasian historia 1800-luvulla. Koska tiesin, että oppilaat olivat opiskelleet maantiedossa maanosia, suurimpia meriä, vuoristoja ja valtioita, katselimme ensin karttaa, johon ei ollut merkitty valtioiden rajoja. Mukavasti tytöt hahmottivat, missä ovat Kiina ja Intia ja Turkki, Afganistankin löytyi. Hämmästelimme, kuinka laajalle alueelle ottomaanien islamilainen valtakunta oli ulottunut. Vastoin kirjan tekstiä, kutsuin Konstantinnopolia Istanbuliksi, koska minusta oli mielekästä kertoa asioista muustakin kuin eurooppalaisesta näkökulmasta. Vaikka peruskoulun historian oppikirjat ovat nykyään monipuolisia ja hyviä, minua suorastaan nolottaa se, kuinka nurkkakuntaisesti asioista puhutaan. Minusta olisi hienoa lukea Afrikan tai Aasian historiasta afrikkalaisesta ja aasialaisesta näkökulmasta. Aika monta opetussuunnitelman uudistusta taidetaan tarvita ennen sitä.<br />
<br />
Seitsemäsluokkalaisten kanssa aloittelimme äidinkielen tunnilla sijamuotojen opiskelun. Minulla ei ole oikeastaan edes käsitystä siitä, kuinka paljon oppilaat niistä alakouluajaltaan muistavat. Onko sijamuotojen opiskelu edes tätä päivää? Miksi niiden nimet edes pitäisi oppia ulkoa?<br />
<br />
Näitä asioita pohdin oppilaittenikin kanssa. Kysyin heiltä, oppivatko he paremmin, jos he saavat ensin kuvan kokonaisuudesta ja sen jälkeen käydään läpi yksityiskohtia, vai haluavatko he edetä mielummin yksityiskohdista kokonaisuuteen. En edes olettanut, että 13-vuotiaat osaisivat tuollaiseen kysymykseen vielä vastata, mutta pistinpä sellaisen ajatuksen itämään tulevaisuutta varten.<br />
<br />
Sen jälkeen piirsin taululle neljä laatikkoa ja jaoin ne 15 lokeroon. Kävimme läpi kaikki suomen kielen sijamuodot sijoittamalla ne oikeisiin laatikoihin. Sanoin, että olisin voinut kirjoittaa ne listaksikin, mutta silloin niiden nimiä olisi vaikeampi oppia ulkoa. Lajittelemalla ja visualisoimalla asioita on helpompi painaa mieleen. Tässä sijamuodot olivat vain yksi esimerkki ulkoaopettelusta, samalla tavalla voi opetella painamaan mieleen itselleen tärkeitä asioita.<br />
<br />
Sijamuotojen opiskeluun voi liittää paljon muidenkin hyödyllisten taitojen oppimista, liittyväthän sijamuodot läheisesti myös lukutarkkuuteen ja luetunymmärtämiseen. Palaan tähän aiheeseen varmasti vielä uudelleen, kunhan pääsemme kunnolla vauhtiin.<br />
<br />
Kahdeksasluokkalaisten kanssa jatkoimme maantiedon opettajan kanssa tehtävää yhteisprojektia. Takapulpetin pojat naputtelivat pari tuntia läppäreitään enkä ole pitkään aikaan nähnyt heitä työskentelemässä yhtä intensiivisesti. "Ope, tämä on vaikein työ, mikä me ollaan ikinä tehty", sanaili eräs heistä. Olen samaa mieltä hänen kanssaan. Olihan kyseessä tutkielma, johon piti tehdä kansilehti, sisällysluettelo ja luvut alalukuineen annettujen ohjeiden mukaan. Pojat tuskailivat ja neuvoivat toisiaan otsikkotasojen, fonttien ja sivunvaihtojen säätämisessä. Ehkä nuo taidot palailevat mieleen, kun heidän jatko-opinnoissaan täytyy laatia opinnäytetyö tai muita tekstinkäsittelyä vaativia asiakirjoja.<br />
<br />
Eilinen työpäivä tuntui pitkästä aikaa mielekkäältä. Mikäli työviikosta vähän yli puolet olisivat tämänkaltaisia, uskon jaksavani tehdä tätä työtä vielä jäljellä olevat vuodet.<br />
<br />
<br />Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-37139246775305166982019-02-10T09:38:00.000+02:002019-02-10T10:12:28.390+02:00Riittävän hyvää työtäTakana on raskas ja uuvuttava neljän vuoden jakso. Olen kirjoittanut uupumisestani marraskuussa 2017 <a href="http://gimmyh.blogspot.com/2017/11/ope-on-nyt-vahan-vasynyt.html" target="_blank">Ope on vähän väsynyt</a> -tekstissä.<br />
<br />
Tunnen olevani edelleen toipilas. En vaadi itseltäni samanlaista työpanosta kuin viisi vuotta sitten. En uskalla innostua vanhaan malliin, vaan jarruttelen tietoisesti. Olen tarkka siitä, että lupaan tehdä vain sellaisia asioita, joista tiedän selviytyväni.<br />
<br />
Siksi minun on suunniteltava entistä huolellisemmin myös työni, ja ennen kaikkea mietittävä tarkkaan, millaisia arvioitavia töitä aion oppilaillani lukuvuoden aikana teettää. Töiden pitää olla oppilaiden kannalta mielekkäitä ja sellaisia, jotka oikeasti mittaavat niitä taitoja, joita heidän opetussuunnitelman mukaan tulee harjoitella. Työt pitää olla myös sellaisia, jotta niiden arviointi on vaivatonta ja selkeää, jotta siihen ei kuluisi tuhottomasti aikaa.<br />
<br />
Tänä talvena yhdeksäsluokkalaiset ovat kirjoittaneet TET-raportin, ansioluettelon ja työhakemuksen. He kaikki tekivät tänä vuonna myös työnhakuvideon. Kahdeḱsasluokkalaiset ovat harjoitelleet mielipidekirjoitusten laatimista ja seitsemäsluokkalaiset perehtyneet kerronnan keinoihin ja kirjoitelleet omia tarinoita.<br />
<br />
Nyt minun pitää vain löytää aikaa ja voimavaroja lukea tekstit läpi ja antaa niistä palautetta. Palautteenantoa varten olen luonut erilaisia valmiita pohjia, joita voin käyttää arvioinnissa. Se nopeuttaa työtä huomattavasti.<br />
<br />
Uupumisestani ja toipilaisuudestani huolimatta en tunne olevani yhtään huonompi opettaja. Tehokkuuden ja suorittamisen tilalle on tullut jotain muuta. Hidastamisen ja hidastumisen myötä minulla on enemmän aikaa kuulla ja kuunnella nuoria. Olen hanakampi tarttumaan hetkeen ja aloittamaan keskustelun esim. ajatusten ja tunteiden tunnistamisesta. Suorastaan liikutuin, kun eräs uusi kollegani sanoi minun olevan helpostilähestyttävä aikuinen. Se tuntui hyvältä ja juuri oikeanlaiselta palautteelta.<br />
<br />
Oikeastaan olen jo sinut sen ajatuksen kanssa, että en koskaan enää palaudukaan entiselleni. Tästä eteenpäin tavoitteeni on tehdä työni riittävän hyvin. Ihan varmasti jatkossakin haluan kehittää omaa opetustani ja kokeilla uusia juttuja, mutta omaan tahtiin ja sellaisia asioita, joista itse olen kiinnostunut. Ennen kaikkea haluan olla läsnäoleva ja helpostilähestyttävä opettaja, jonka oppilaat osaavat myös arvostaa omaa osaamistaan, aikaansa ja jaksamistaan.<br />
<br />
<br />Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-22874428632506295292019-02-01T07:10:00.001+02:002020-08-03T11:26:28.484+03:00Katse eteenpäinUusi vuosi, uudet kujeet.<br />
<br />
Vuosi 2018 oli suurten muutosten vuosi. Vaikka palasin töihin, paukkuja ei riittänyt enää kehittämiseen eikä blogiin kirjoittamiseen. Tärkeintä oli vain selviytyä arjesta.<br />
<br />
Toivottavasti tästä vuodesta tulee energisempi.<br />
<br />
Nyt katse eteenpäin.<br />
<br />
Hyvää alkanutta vuotta 2019!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhWE69SCSmTmxrKO0246BfohTpg45i9n9mTbHGBptVNlsPAh1tzvP9_s_6zuWWXgMqi-1dUa20DqdcgXeuCtjqKrx4cJG_2nBA_yyt5Z6dJZo9T2zJ1A5uvrI2MwBRzqIuSNv_JFmA0h0c/s1600/IMG_20190127_133339.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhWE69SCSmTmxrKO0246BfohTpg45i9n9mTbHGBptVNlsPAh1tzvP9_s_6zuWWXgMqi-1dUa20DqdcgXeuCtjqKrx4cJG_2nBA_yyt5Z6dJZo9T2zJ1A5uvrI2MwBRzqIuSNv_JFmA0h0c/s320/IMG_20190127_133339.jpg" width="240" /></a></div>
<br />Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-23843110385220015192018-01-04T05:58:00.003+02:002019-02-01T07:10:46.183+02:00Paluu arkeenAloitan maanantaina työt kolmen kuukauden tauon jälkeen. Olen suorastaan innoissani.<br />
<br />
Mennyt vuosi oli yksi tähän astisen elämäni raskaimmista ja vaikka kannan sisälläni edelleen valtavasti surua ja murheita, tunnen itseni levänneeksi ja valmiiksi aloittamaan työt.<br />
<br />
Katse on nyt kohdistettu uuteen kevääseen!<br />
<br />
Toiveikasta ja antoisaa uutta vuotta!<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-Q0rlj1Ow94Y/Wk2lWlfYVGI/AAAAAAAAFn4/R3OcD0Fyt4kmax3m1XDKEmOCXfHfCcd0gCLcBGAs/s1600/IMG_20180104_055225.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="300" src="https://4.bp.blogspot.com/-Q0rlj1Ow94Y/Wk2lWlfYVGI/AAAAAAAAFn4/R3OcD0Fyt4kmax3m1XDKEmOCXfHfCcd0gCLcBGAs/s400/IMG_20180104_055225.jpg" width="400" /></a></div>
Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-32794975291679219122017-12-10T10:09:00.001+02:002017-12-10T10:09:38.713+02:00Kolme askeltaTiedostin tekoni riskit. Jos nyt sohaisen tätä Twitter-keskustelua, saan kohta päälleni vihaista ryöpytystä, johon joudun kommentoimaan ja pahimmassa tapauksessa fiidiini alkaa tulla kaikenlaista henkilökohtaista ilkeämielistä kommentointia, joka jatkuu aikansa.<br />
<br />
Kolme askelta. Ne olen opettanut omille lapsilleni ja tietyissä tilanteissa ottanut puheeksi myös oppilaiden kanssa. Jos mielessäsi on jokin teko tai päätös, mieti mitä siitä saattaa seurata ja mihin niistä seuraavat teot saattavat johtaa. Pieni riskianalyysi ennen ratkaisevaa päätöstä, vain sen vuoksi, että mitään yllättävää ei pääse tapahtumaan.<br />
<br />
Joku voi pitää tätä ylivarovaisuutena ja pelkuruutena. Minulle se on ollut hyvä keino varautua tulevaisuuteen. Oman mielenmallini mukaan, uskon että suunnittelemani asiat tulevat toteutumaan noin 80 prosentin varmuudella. Usein olen joutunut turvautumaan noihin 20 pinnaan. Elämä ei todellakaan mene omien käsikirjoituksien mukaan. Koska elämässä on niin kovin paljon epävarmuustekijöitä, takerrun mielelläni niihin asioihin, joihin voin kokea vaikuttavani. Siksi kolmen askeleen menetelmä, jotta minulla on edes pieni tuntuma siihen, mitä yksittäisestä teosta saattaa seurata.<br />
<br />
Miksi sitten en voinut olla vain kommentoimatta ja välttää kiivasta palautetta. Yksinkertaisesti siksi, että en voi sietää sitä sosiaalisessa mediassa vallitsevaa käytäntöä, että asioihin otetaan kantaa tunteiden ja mielikuvien perusteella. Useimmiten se käy niin, että joku henkilö linkkaa mieltään kuohuttavan artikkelin ilmeisesti lukematta kovin tarkkaan koko tekstiä ja kirjoittaa oman pöyristyneen kannanottonsa päälle. Toinen henkilö reagoi kannanottoon yhtä lailla tunteella, jakaa sitä eteenpäin ja kommentoi sitä omilla mielikuvillaan. Mitä useampi kommentoija, sitä suoraviivaisempia yleistyksiä alkaa ilmestyä. Yhteistä niille näyttää olevan se, että jokainen tietää tasan tarkkaan, kenen syytä kaikki on.<br />
<br />
Yleensä minä reagoin niihin kommentteihin, joissa väitetään suoraan, että esim. koulukiusaaminen on välinpitämättömien opettajien tai rehtoreiden vika. Itsenäisyyspäivän tapahtumiin liittyvissä kommenteissa suurin pöyristymisen aihe oli poliisi, jonka sympatiat ovat natsien puolella, koska he eivät pystyneet takaamaan ohikulkijan turvallisuutta hänen osoittaessaan avoimesti mieltä natsikulkuetta vastaan.<br />
<br />
Erityisen tuomittavaa suuren someyleisön mielestä oli se, että poliisin edustaja mainitsi, että tilanteessa saattoi olla provosointi. <a href="http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/588337-uusnatsit-hakkasivat-miehen-suorassa-lahetyksessa-juontaja-pilkkasi-uhria" target="_blank">Lehtitietojen mukaan </a>pahoinpitelystä on tehty rikosilmoitus ja asia etenee normaalin rikosprosessin mukaan. Moni ihmetteli myös sitä, miksi poliisi ei estänyt natsikulkueen marssia alkuunsa. Poliisiylitarkastaja Heikki Lausmaa kommentoi <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9963466" target="_blank">5.12. julkaistussa uutisessa</a>, että poliisi ei voi puuttua ennakolta itsenäisyyspäiväksi suunniteltuihin mielenilmauksiin, koska rekisteröimättömän yhdistyksen toimintaan voi yhdistyslain mukaan puuttua vasta, kun päätöse yhdistyksen lakkauttamisesta on tullut lainvoimaiseksi.<br />
<br />
On hienoa, että ihmiset peräänkuuluttavat oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Meillä kaikilla on oikeus vaatia sitä, että voimme liikkua turvallisesti omassa kotiympäristössämme. Kenenkään ei pidä pelätä oman turvallisuutensa puolesta käydessään kaupassa tai oikaistaessaan puiston poikki tai liikkuessaan metroasemilla, ydinkeskustassa, lähiöissä tai maaseudulla.<br />
<br />
Jokaisella meistä on oikeus tulla kohdelluiksi tasaveroisesti varhaiskasvatuksessa, peruskoulussa ja toisen asteen koulutuksessa, asioidessamme terveys- ja sosiaalipalveluissa, julkisissa virastoissa, työskennellessämme ja hoitaessamme arkeemme liittyviä asioita. Lait ja asetukset koskevat meitä kaikkia. Jos rikomme niitä, saamme siitä sanktion laissa ja asetuksissa määrätyllä tavalla. Kenenkään meistä ei tarvitse ottaa oikeuksia omiin käsiinsä.<br />
<br />
On toki tilanteita, joissa on valitettavasti osattava pitää huolta siitä, että oikeudenmukaisuus toteutuu. Siksi jokaisen meistä on osattava ottaa asioista selvää ja tarvittaessa auttaa niitä, jotka syystä tai toisesta ovat voimattomia ajamaan asiaansa. Lakeja ja asetuksia muutetaan sen mukaan kun yhteiskuntamme muuttuu. Tuossa muutoksessa meillä jokaisella on tärkeä osa. Meidän tehtävämme on tuoda esiin niitä epäkohtia, joita omassa elämässämme kohtaamme. Siksi me kirjoitamme, osoitamme mieltämme ja teemme kansalaisaloitteita.<br />
<br />
Minulta kysyttiin yön tunteita kirjoitetussa Twitter-viestissä, "opetatko sä koulussa, että hakatuksi tuleminen uhrin syy" ja samaan twiittiin perään toinen kysymys "eikö yhtään hävetä?"<br />
<br />
Vastaan tuohon ensimmäiseen kysymykseen nyt tässä: Ei, en opeta koulussa, että hakatuksi tuleminen on uhrin syy. Väkivaltaan syyllistynyt ihminen on aina itse vastuussa teostaan ja sen seurauksista. Laajentaen, meistä jokainen on vastuussa tekemistään teoista ja niiden seurauksista. Lapsen ja murrosikäisen on tätä toisinaan vielä kovin vaikea hahmottaa, siksi meidän aikuisten täytyy se heille opettaa. Tämä tosin edellyttää sitä, että me aikuiset olemme sen itse ensin sisäistäneet. <br />
<br />
Toinen kysymys on täysin aiheeton, sitä minun ei tarvitse edes kommentoida.<br />
<br />
Kolme askelta.<br />
<br />
Kirjoitin tämän tekstin, koska minun oli saatava tuoda ajatukseni kootusti esiin. Julkaisen tämän tekstin ja ehkä jossakin vaiheessa twiittaan sen. Otan riskin, että saan jälleen ikävää palautetta, mutta se ei haittaa, koska olen rehellisesti kirjoittanut oman näkökulmani ja seison näiden sanojeni takana. Todennäköisempää on, että tämä postaus hukkuu twiittivirtaan enkä saa minkäänlaista palautetta. Se tuntuu ihan hyvältä vaihtoehdolta sekin. <br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-48456462344765790262017-11-23T07:50:00.002+02:002017-11-23T07:50:22.310+02:00Kilpailukykymme vaatii laadukasta sote-elämää<div style="margin-bottom: .0001pt; margin: 0cm;">
Lukioikäiset nuoret ovat
uupuneempia kuin vanhempansa, uutisoi <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9942985" target="_blank">YLE
22.11.2017</a>. Aikuisväestö sinnittelee työpaikoillaan jaksamisensa
äärirajoilla. Myös moni yrittäjä palaa loppuun kohtuuttoman työmääränsä
vuoksi (<a href="https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/F96TEKrN" target="_blank">Kauppalehti 1.11.2017)</a>. <o:p></o:p></div>
<div style="margin-bottom: .0001pt; margin: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: .0001pt; margin: 0cm;">
Työuupumus on sanana harhaanjohtava,
sillä uupuminen itsessään ei yleensä johdu suoranaisesti työstä tai opiskelusta
vaan elämäntilanteen kokonaiskuormittavuudesta. Koska me elämme ryhmissä
ja suurimmalla osalla meistä on perhe ja ystäviä, myös heidän hyvinvointinsa
vaikuttaa omaan työkykyymme. Jos läheisemme sairastuu, me yritämme parhaamme
mukaan selviytyä sekä töistämme että huolehtia läheisemme tarpeista. Usein se
onnistuukin, mikäli tilanne on väliaikainen. Jos tilanne pitkittyy emmekä
kykene keventämään esim. työtaakkaamme, loppuunpalaminen on lähes
väistämätöntä. <o:p></o:p></div>
<div style="margin-bottom: .0001pt; margin: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: .0001pt; margin: 0cm;">
Sosiaali- ja terveyspalvelut
tukevat jokapäiväistä elämäämme ja ylläpitävät toimintakykyämme. Kun elämä
sujuu vastoinkäymisittä, sitä ei välttämättä edes tule huomanneeksi. Osa katsoo
tarvitsevansa sote-palveluita ainoastaan silloin, kun he itse sairastuvat ja
tarvitsevat sairaslomalapun työnantajaansa varten. <o:p></o:p></div>
<div style="margin-bottom: .0001pt; margin: 0cm;">
<br /></div>
<div style="margin: 0cm 0cm 0.0001pt;">
Suurimmalle osalle meistä sote-elämä on
normaalia arkea. Me viemme lapsemme neuvolaan ja kouluterveydenhoitajalle. Voimme saada apua tarvittaessa myös koulukuraattoreilta tai koulupsykologilta ja voimme
hyödyntää perheneuvoloiden palveluita. Akuuteissa tapauksissa saamme apua lasten-
ja nuorten poliklinikoilta. Kun vanhempamme ikääntyvät, joudumme ehkä
hankkimaan heille palveluita kotiin tai järjestää heille tuetun asumisen
paikan. Kuka tahansa meistä voi sairastua ja tarvita erikoissairaanhoitoa.
Elämässämme saattaa tapahtuu kriisejä, joihin emme ole osanneet varautua ja
tarvitsemme aikaa ja apua päästäksemme niistä yli. Näissä kaikissa tapauksissa
toimivat ja saavutettavissa olevat sosiaali- ja terveyspalvelut ovat tarpeen ja
näitä tilanteita varten ne myös pitää olla kaikille yhdenveroisesti
saatavilla. <o:p></o:p></div>
<div style="margin: 0cm 0cm 0.0001pt;">
<br /></div>
<div style="margin: 0cm 0cm 0.0001pt;">
Toivoisinkin, että työuupumuksesta ja
koululaisten väsymyksestä puhuttaessa keskityttäisiin enemmän elämän kokonaiskuormittavuuteen.
Lukiolaisen opiskelu saattaa takuta sen vuoksi, että perheellä on syystä tai
toisesta taloudellisia vaikeuksia eikä nuorella ole varaa hankkia kaikkia
oppikirjoja. Voi olla, että nuorella itsellään on jokin krooninen sairaus, joka
alentaa hänen toimintakykyään. Väsynyt työntekijä ei jaksa entiseen tapaan
panostaa työtehtäviinsä, koska hänen pitää huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan.
Innokas ja työtään rakastava yrittäjä ei pysty hoitamaan kaikkia lupaamiaan
tilauksiaan, koska hänen puolisonsa on saattohoidossa tai hän on itse
valmistautumassa syöpäleikkaukseen. <o:p></o:p></div>
<div style="margin: 0cm 0cm 0.0001pt;">
<br /></div>
<div style="margin: 0cm 0cm 0.0001pt;">
Kun mietimme miten koulutusta ja työelämää
tulisi kehittää, emme koskaan voi luoda toimivaa systeemiä, jos emme ota
huomioon elämän moninaisuutta ja kaikkia siihen liittyviä haasteita. Jos
edelleen sinnikkäästi yritämme kehittää sellaisia toimintamalleja, jotka on
suunniteltu ihmisille, jotka eivät koskaan kohtaa yllämainittuja kriisejä
elämässään, me tulemme luoneeksi systeemin, joka ei vastaa arkielämän
tarpeita. <o:p></o:p></div>
<div style="margin: 0cm 0cm 0.0001pt;">
<br /></div>
<div style="margin: 0cm 0cm 0.0001pt;">
On ymmärrettävää, että päättäjämme haluavat
luoda visioissaan vahvojen yksilöiden yhteiskunnan. On totta, että me tarvitsemme jatkossa
lisää osaamista ja tekijöitä, jotka pitävät yllä kilpailukykyämme, jotta
voimme jatkossakin tuottaa tasokkaita sosiaali- ja terveyspalveluita kaikille
kansalaisillemme. Mutta valitettava tosi asia on, että jos nyt emme riittävän ajoissa pidä huolta
siitä, että yhä useampi meistä pysyy työ- ja toiminkykyisenä, tuo vahvojen
yksilöiden joukko on uhkaavasti hupenemassa. </div>
<div style="margin: 0cm 0cm 0.0001pt;">
<o:p></o:p></div>
<div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; color: black; font-family: "Times New Roman"; font-size: medium; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-variant-ligatures: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; orphans: 2; text-align: start; text-decoration-color: initial; text-decoration-style: initial; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; widows: 2; word-spacing: 0px;">
<div style="margin: 0px;">
<br /></div>
<div style="margin: 0px;">
<br /></div>
<div style="margin: 0px;">
<br /></div>
</div>
<br />
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-14523490330381247442017-11-21T07:07:00.000+02:002017-11-21T08:12:47.336+02:00Ope on nyt vähän väsynyt<a href="https://1.bp.blogspot.com/-QbLGgtsI5Vc/WhOodLrntUI/AAAAAAAAFQE/jA4E7VFxtnobgWEq1q-Rl-vCDMcye3qNgCLcBGAs/s1600/IMG_20171121_055449.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-QbLGgtsI5Vc/WhOodLrntUI/AAAAAAAAFQE/jA4E7VFxtnobgWEq1q-Rl-vCDMcye3qNgCLcBGAs/s320/IMG_20171121_055449.jpg" width="240" /></a>Lokakuun lopussa törmäsin seinään. En ollut kuukauteen nukkunut kunnon yöunia ja keskittymiskykyni oli mitätön.<br />
<br />
Olin jo edellisestä keväästä alkaen pitänyt kirjaa omasta työajastani ja priorisoinut tekemisiäni rankalla kädellä. Olin koko syksyn liikkunut säännöllisesti ja noudattanut ruokavaliota. Mutta kuin varkain yöuneni alkoivat lyhentyä.<br />
<br />
Havahduin vasta silloin, kun en osannut enää opettajainhuoneessa itse päättää, keitänkö kaksi kannullista kahvia vai ainoastaan yhden. Piti kysyä kouluavustajalta neuvoa. Hän naurahti ja sanoi, että enköhän osannut sitä ihan itse päättää. Siinä se ongelma olikin, en oikeasti osannut. Varasin seuraavaksi päiväksi ajan työterveyshoitajalle, joka passitti minut työterveyslääkärin vastaanotolle. Onneksi.<br />
<br />
Olen viimeisen kahden vuoden ajan joutunut luopumaan monesta läheisestä ihmisestä. Olen seurannut vierestä uuvuttavaa taistelua sairauksia ja vanhuutta vastaan. Olen istunut vuoden sisään kahden minulle rakkaan ihmisen kuolinvuoteen ääressä. Näistäkin menetyksistä huolimatta olen jaksanut sinnitellä töissä, kunnes lokakuun lopussa entistä korkeampi seinä nousi vastaan. En jaksanut kiivetä enää sen yli. Harteillani oli aivan liian raskas kuorma.<br />
<br />
<br />
Rakastan opettamista, haluaisin tehdä sitä jatkossakin, mutta tällä hetkellä en kykene siihen. Kouluissa on meneillään syyslukukauden hektisin vaihe. On minulle henkisesti todella kova paikka myöntää edes itselleni, että en yksinkertaisesti kykene suorittamaan opetus- ja arvointityötä oppilaiden oikeusturvan vaatimalla tavalla.<br />
<br />
Olen myös miettinyt vakavasti, onko minusta enää ylipäätään opettamaan peruskoulussa. Sairaslomani aikana satuin näkemään kaupungilta tulleen ohjeistuksen, jossa oli kaksi täyttä A4-liuskaa ohjeita siitä, kuinka opettajien tulee puuttua mm. oppilaiden toistuviin poissaoloihin ja mihin toimiin missäkin tapauksessa on ryhdyttävä. Kaiken tämän jatkuvasti lisääntyneen sosiaalityön lisäksi meidän on perehdyttävä uuteen opetussuunnitelmaan, päivitettävä kolmiportaisen tuen asiakirjoja, pidettävä yhteyttä koteihin ja osallistuttava palkattomaan kikyilyyn. Minä oikeasti pelkään, että en enää pitkään jaksa tehdä tätä työtä.<br />
<br />
Minua 15 vuotta nuorempi kollega jää vuoden virkavapaalle vuoden alusta. Hänet rekrytoitiin myyntihommiin. Olen todella onnellinen hänen puolestaan. Monet muut opettajat kipuilevat kohtuuttoman työtaakkansa alla. Osa heistä onneksi uskaltaa tuoda asian esiin ja ottaa yhteyttä esimiehiinsä. Osa ei jaksa enää edes reagoida, vaan he yrittävät vain sinnitellä eläkepäiviin saakka tai vaihtavat alaa. Osa vain lopulta uupuu ja joutuu hyppäämään pakosta sivuun.<br />
<br />
Minä olen nyt yksi heistä, sivuun hypänneistä.<br />
Uupumuksella on nyt minunkin kasvoni.<br />
<br />
(Sain kuvassa olevan kortin neljältä ysiluokan oppilaaltani viime keväänä. Se on minulle äärimmäisen tärkeä. Ostin jääkaappini oveen magneetin, jossa on tuo sama kuva. Tässä työssä ehdottomasti parasta ovat oppilaat, heidän takiaan haluaisin jatkaa opettamista eläkepäiviini saakka.)<br />
<br />
<br />Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-56712467132130254542017-11-16T19:11:00.000+02:002017-11-16T19:11:56.355+02:00SomestrategianiTässä ensimmäinen pitempi vloggaukseni, jonka aiheena somestrategiani.<br />
Vielä on kovin hataraa tuo editointipuoli, mutta yritys on kova!<br />
<br />
Kuvanlaatu on heikko, koska video on napattu Snapchat-tarinasta, jossa on käytetty sovelluksen omaa pehmentävää filtteriä.<br />
<br />
Hauska näitä on tehdä, vaikka niihin meneekin uskomattoman paljon aikaa.<br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/z5Axch7Lx_o/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/z5Axch7Lx_o?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<br />Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-27748085796087798712017-10-15T14:13:00.004+03:002017-10-15T21:19:55.500+03:00Minä alan nyt vlogata! Hankin viime perjantaina kunnon videoeditointi ohjelman. Viimeisen vuorokauden olen katsellut tutorialeja ja räpeltänyt, kironnot välillä jumittavaa konetta ja alkanut uudestaan alusta.<br />
<br />
Viime keväänä julkaisin tästä samasta materiaalista raakaversion, nyt sain ensimmäisen editoidun version valmiiksi ja tässä se nyt on. Minä alan nyt virallisesti vloggaajaksi ja pienten videoiden tekijäksi.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/k-ozOsPHgHQ/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/k-ozOsPHgHQ?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<br />
Samana iltana editoin jatko-osan videooni.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe width="320" height="266" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/cJB78P7YNgg/0.jpg" src="https://www.youtube.com/embed/cJB78P7YNgg?feature=player_embedded" frameborder="0" allowfullscreen></iframe></div>
<br />Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-56425507345204767032017-09-28T15:47:00.000+03:002017-09-29T06:34:38.540+03:00Vuorovaikutustaitoja ja mediaaSeiskojen kanssa olemme nyt toteuttaneet uutta opsia. Tässä muutama ajatus alkusyksyn teemoista:<br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/dPvPdMDAhiU/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/dPvPdMDAhiU?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<br />
Videolla mainittiin oppilaiden tekemät työpaikkahakemukset. Oikeasti kyseessä olivat työpaikkailmoitukset, joista alla pienet näytteet.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/APhJ3VafxTU/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/APhJ3VafxTU?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-63430157156086123602017-09-16T07:15:00.000+03:002017-09-16T09:39:44.636+03:00Minulla on unelma!Olen viime aikoina tuntenut itseni todella riittämättömäksi. Joka aamu mietin, voisinko tehdä jotain muuta työtä.<br />
<br />
Eilen minä sen oivalsin. Tai olenhan minä sen tavallaan tiennyt jo monta vuotta. Minä olen sielultani erityisopettaja. Miksi en siis oikeasti alkaisi sellaiseksi?<br />
<br />
Merkityksellisimmät hetkeni opettajana olen kokenut silloin, kun olen saanut olla nuorten kanssa pienellä porukalla. Minä uskon vuorovaikutukseen ja kohtaamisiin, koska vain niissä syntyy jotain pysyvää.<br />
<br />
Etsin tämän <a href="http://gimmyh.blogspot.fi/2010/06/kohtaamisia.html" target="_blank">vanhan kirjoitukseni</a> vuodelta 2010. Yksi tuon perheen pojista on nyt kahdeksasluokkalainen, joka juuri eilen totesi, että on ihan huippua, kun hän saa opiskella kanssani joka päivä. Olemme opiskelleet yhdessä historiaa ja suomen kieltä, eilen katsoimme hetken matematiikkaa ja kertasimme kasvion kasveja. Hänelle minä olen erityisopettaja, olen aina ollut.<br />
<br />
Tekstissä mainittu tyttö on nyt lukion tokaluokkalainen, joka edelleen käy luonani tukiopetuksessa. Hän itse ehdotti asiaa opolleen ja rehtorilleen ja olemme opiskelleet yhdessä silloin tällöin. Eilen keskustelimme historiasta ja kuinka ollakaan puhuimme myös Täällä Pohjantähden alla -elokuvasta -(kts. viittaamani blogiteksti). Pohdimme yhdessä myös ammatinvalintaa, kerroin omista erityisopettajahaaveistani ja tyttö kertoi omistaan. Aika näyttää, toteutuvatko meidän suunnitelmamme.<br />
<br />
Tänä aamuna en tunne itseäni riittämättömäksi. Tunnen itseni tärkeäksi ja erityiseksi.<br />
Minulla on unelma! Minä haluan olla erityisopettaja.<br />
<br />
<br />Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-11706350247692803242017-08-03T06:25:00.000+03:002017-08-03T06:25:14.739+03:00Vuodet eivät ole veljeksiäSyyslukukausi alkaa ensi viikolla. Naputtelen lukujärjestystäni sähköiseen kalenteriin. Ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen minua oikeasti hirvittää tuleva lukuvuosi. Takana on äärimmäisen rankka vuosi, olen joutunut hyvästelemään kaksi läheistä ihmistä ja elän edelleen jatkuvan epävarmuuden keskellä. Olen joutunut luopumaan monesta minulle tutusta ja rakkaasta rutiinista, mutta saanut toki jotain uuttakin niiden tilalle. Parasta tässä vuodessa ovat olleet ihanat, voimaannuttavat ihmiset. Heille kiitokset siitä, että ovat jaksaneet kulkea rinnalla sekä tosielämässä että somen välityksellä.<br />
<br />
Epävarmuutta ei paranna yhtään se, että koulumme on viime keväästä asti ollut remonttityömaana. Ajoin eilen sen ohi ja kauhistuin, niin keskeneräiseltä kaikki vielä näytti. Talon seinustat on kaivettu auki ja piha on täynnä rautahäkkejä. Sisätiloihin emme pääse vasta kuin ensi viikolla. Minulla ei ole aavistustakaan, missä kunnossa luokkahuoneeni tai koulukirjastomme on.<br />
<br />
Tänä syksynä seiskaluokkalaiset aloittavat uuden opsin mukaisen opiskelun. Otan nyt seitsemännen luokan opetuksen uudistamisen tämän vuoden punaiseksi langaksi. Teen myös joitakin muutoksia koulukirjastomme lainauskäytäntöihin ja aloitan luovan kirjoittamisen opettamisen. Siinä kolme minulle uutta asiaa, joihin haluan tänä lukuvuonna erityisesti panostaa.<br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgcVtAyS30YIo0XFUkcIGE0nVuKs1Dudok8ivFXqTxpUWh_WhBUwnJA1RwYC2lXnS-xdmtQdPZkKQMq0op5MQUKxURNZGlThx5ZdHYYy__Zp9jRCBWA6V-S1dyHMUQhRJ-5caVcYBXEZC4/s1600/ty%25C3%25B6.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="570" data-original-width="960" height="190" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgcVtAyS30YIo0XFUkcIGE0nVuKs1Dudok8ivFXqTxpUWh_WhBUwnJA1RwYC2lXnS-xdmtQdPZkKQMq0op5MQUKxURNZGlThx5ZdHYYy__Zp9jRCBWA6V-S1dyHMUQhRJ-5caVcYBXEZC4/s320/ty%25C3%25B6.jpg" width="320" /></a><br />
Hyvää alkavaa lukuvuotta.<br />
Itselleni toivon mahdollisimman hyvää ja lempeää kouluvuotta.<br />
<br />Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-47985486060603342542017-04-26T06:43:00.002+03:002017-04-26T22:09:10.664+03:00Uusi laite, uudet haasteetOstin viikonloppuna uuden puhelimen. Halusin ehdottomasti hyvän mutta edullisen android-laitteen ja päädyin Honor 7 Liteen (täysin ilmainen mainos ko. yritykselle ja tuotteelle)<br />
<br />
Uudella lelulla piti päästä toki heti leikkimään. Aluksi latasin kaikki suosikkisovellukseni, joita kaikkia ei vanhaan Windows-puhelimeeni ollut edes saatavilla. Samalla aktivoin tekemäni Snapchat-tilini, jota olin opetellut käyttämään noin vuosi sitten. Silloin vielä aika harva teini käytti sitä aktiivisesti, nyt se löytyy lähes jokaisen luurista.<br />
<br />
Kollegani Petteri, joka on nyt täysiverinen tubettaja, aloitteli videointiuraansa nimenomaan Snapchatissa. Snappailu vei hänet mukanaan ja nykyään hänellä on oma aktiivinen <a href="https://www.youtube.com/channel/UCW4heqyZ9aMiXRwptJIMXGQ" target="_blank">YouTube-kanava</a>, jossa hän julkaisee aktiivisesti erilaisia vlogeja.<br />
<br />
Petterin jalanjäljissä minäkin päätin aloittaa snappailun ja siirtyä myöhemmin EHKÄ joka tubettamaan. Minusta se on lähes välttämätöntä, sillä jos haluan jatkossa opettaa nuoria tekemään omia videoita, minun on kokeiltava sitä myös itse. Tällä hetkellä esim. työpaikkahakemukseen voi joutua nauhoittamaan pätkän itsestään. Siksi kameran edessä esiintymistä on syytä harjoitella vaikka vain itsekseen, jotta siihen tottuu eikä esim. minuutin mittaisen videon tekeminen tunnu ylivoimaiselta haasteelta esim. työpaikkahakemuksen yhteydessä.<br />
<br />
Minäkin otin haasteen vastaan ja tein ensimmäiset snappivideoni kameran edessä, Amatöörinä kuvasin ne puhelimen omalla kameralla, joka näyttää kuvan oikeinpäin, ja latasin ne sitten Snapchatiin. Tästä sain jo palautetta tosisnappaajilta, mutta minä haluan näyttää aitoa kuvaa, en peilattua todellisuutta :)<br />
<br />
Tässä ensimmäinen videoni, joka käsittelee, mitäpä muuta kuin itsensä haastamista:<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.blogger.com/video.g?token=AD6v5dyzPtT4YwzScqa7mZAxTJkI5cZTwuvDCS3azrLHInu3FOFZgacViwRWQTfNA2i02aUXZoIWNtTT1MqscPwtAA' class='b-hbp-video b-uploaded' frameborder='0'></iframe></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Ota sinäkin haaste vastaan! </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<a href="https://yksityisille.hub.elisa.fi/kuinka-tubettajaksi-tullaan/" target="_blank">Kuinka tubettajaksi tullaan?</a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
Sanoista tekoihin! Tein samana iltana pari harjoitusvideota.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
MIKSI MINUN PITÄISI VLOGATA / TUBETTAA?</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/QMpV0NqCp6M/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/QMpV0NqCp6M?feature=player_embedded" style="clear: left; float: left;" width="320"></iframe></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
MISTÄ AIHEISTA MINÄ VLOGAISIN TAI TUBETTAISIN?</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/rfnHhTLZOiI/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/rfnHhTLZOiI?feature=player_embedded" width="320"></iframe><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<br />
<br />Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-7627253246389898162017-04-22T10:41:00.005+03:002017-04-22T10:41:51.763+03:00Vitosesta tuli uusi seiskaTein tällä viikolla tärkeän oivalluksen. Olen tuskaillut isojen heterogeenisten opetusryhmien kanssa. Olen jakanut porukkaa, eriyttänyt tehtäviä ja laatinut oppimispolkuja eritasoisille oppijoille. Olen hyödyntänyt erityisopettajan hupenevia palveluita ja pyytänyt koulunkäyntiavustajaa luokkaani auttamaan.<br />
<br />
Tällä viikolla oppilaiden piti kirjoittaa tulevaisuuteen sijoittuvaa tarinaa. Olimme edellisinä tunteina perehtyneet aiheeseen mm. katsomalla hienon dokumenttielokuvan robotiikasta elokuvissa ja ajattelin, että aihe olisi mieluinen erityisesti pojille, jotka ovat kiinnostuneita tietokone- ja kännykkäpeleistä.<br />
<br />
Tarinan sai kirjoittaa käsin tai koneella. Osa porukasta pääsi hyvin vauhtiin, osa tarvitsi hieman apua alkutilanteeseen virittäytymisessä (Aloita vaikka niin, että astut ulos rakennuksesta, kuvaile millaista ulkona on, onko lämmintä vai kylmää (ilmastonmuutos), millaisella ajoneuvolla lähdet töihin, millaista työtä teet jne.)<br />
<br />
Muutama oppilas ei saa mitään aikaiseksi. Huomio hajoaa muihin asioihin, keskittyminen ei riitä, sanoja ei vain ilmesty paperille eikä tietokoneen ruudulle.<br />
<br />
Samaan ilmiöön olen törmännyt monen monta kertaa. Silloin kyseessä on ollut tiedonhaku tai jonkun tietotekstin kirjoittaminen annetun aineiston pohjalta. Tuolloin olen istunut hetken oppilaan vieressä ja auttanut häntä löytämään tietoa ja kirjoittamaan muutaman rivin. Tätä taitoa on harjoiteltu varmasti useiden vuosien ajan monessa muussa oppiaineessa täyttämällä työkirjatehtäviä tai tekemällä pieniä esitelmiä. Kysymys ei ole siis siitä, että asiaa ei olisi harjoiteltu.<br />
<br />
Tarinaa ei kukaan opi kirjoittamaan muuten kuin kirjoittamalla tarinaa. Alkuvaiheessa ei ole väliä, kuinka oikein kieliopillisesti sanat ja lauseet ruudulle tai paperille naputellaan tai raapustetaan, kunhan niitä vain ilmestyy. Mutta mitä minä voin oikeasti enää tehdä oppilaan hyväksi, jos niitä sanoja ei vain ala ilmestyä? Sanelemaanko minun on ruvettava? Onko minun kenties kirjoitettava tarina oppilaan puolesta?<br />
<br />
Oppituntien jälkeen järjestettävä tukiopetus ei auta tässä tilanteessa. Stressaantunut oppilas ei tuota fiktiivistä tarinaa yhtään sen paremmin oppituntien jälkeen kuin oppitunneilla. Kotiläksyksi tarinan voi toki antaa, mutta mistä minä tiedän, kumpi vanhemmista sen loppujen lopuksi on sanellut tai mistä kirjasta se on napattu valmiina.<br />
<br />
Tällaisia oppilaita alkaa olla yhä useammassa opetusryhmässä. Vuodesta toiseen he onnistuvat pääsemään luokaltaan heikoin arvosanoin, heidän äidinkielen arvosanansa on yläkoulun yhdeksännellä luokalla viisi tai kuusi.<br />
<br />
Nämä oppilaat pidetään yleisopetuksen ryhmissä, koska heille ei ole tilaa erityisopettajan parkkiopetuksessa. Nämä oppilaat hyötyisivät pienryhmäopetuksesta, jossa opettajalla olisi aikaa joka tunti auttaa systemaattisesti opiskelutekniikoiden hiomisessa. Pirstaleinen yleisopetuksen systeemi, jossa joka tunti siirrytään uusiin tehtäviin, ei tue heidän oppimistaan.<br />
<br />
Koska koulussa on heikosti (keskiarvo alle 7) menestyviä oppilaita jo niin paljon, tällainen vitosen ja kutosen oppilas ei enää edes huolestuta koulun pedagogista johtoa. Oppilashan pääsee kursseistaa läpi; tukitoimet riittävät nykyään enää niille oppilaille, jotka eivät ilman niitä pääse kursseista läpi. Kauhulla odotan kesäkuun alkua, kun nämä oppilaani vievät kevättodistuksensa kotiin. Wilmaan katsominen pelottaa ja puhelimen aion pitää äänettömällä. Toivottavasti vanhemmat ymmärtävät, että syy ei ole meissä opettajissa eikä edes koulun pedagogisessa johdossa. Syy löytyy paljon ylempää, hallituksen tekemistä koulustusleikkauksista ja kuntien koulutusbudjeteista.<br />
<br />
Kun aloitin työni kymmenen vuotta, tavoitteenani oli tukea oppilaita saavuttamaan ainakin arvosanaan seitsemän vaadittavat tiedot ja taidot. Näiden vuosien aikana minulta on viety resurssit saavuttaa tuo tavoite. Minulta vei kaksi vuotta oivaltaa, että syy oppilaiden huonoon menestykseen ei ole minussa vaan näissä olosuhteissa, joissa yritän työtäni tehdä.<br />
<br />
Minä teen parhaani tämän yhteiskunnan eteen. Nyt on aika kysyä, mitä yhteiskunta tekee sen eteen, että minun työpanokseni tuottaa mahdollisimman suuren hyödyn?<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-75570123506301556642016-12-03T08:35:00.001+02:002016-12-10T09:23:10.637+02:00Läpinäkyvyyttä arviointiinJoulukuun viikonloput ovat opettajille kiireistä aikaa. Kotiin raahataan isoja koenippuja ja muita arvosteltavia töitä.<br />
<div>
<br /></div>
<div>
Oppilaan arvioinnin tulee perustua opetussuunnitelmissa mainuttuihin tavoitteisiin ja kriteereihin. Sen tulee olla mahdollisimman monipuolista, kannustavaa, ohjaavaa ja oikeudenmukaista. Tänä vuonna päätin kehittää arviointiin uusia työkaluja, jotta sekä oppilas että huoltaja näkisi, millaista osaamista ja millaisia taitoja oppilaan saamaan numeroarvosanaan sisältyy. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tein jokaiselle luokka-asteelle oman kaavakkeen, jolla arvioin oppilasta. Tämä ensimmäinen kaavioni on käsin täytettävä, mutta tarkoitus on muokata siitä myöhemmin digitaalinen versio, jonka voin jakaa sekä oppilaalle että huoltajalle. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Merkitsin kaavakkeeseen lukukauden aikana käsitellyt asiat, viereen laitoin koodin, mihin OPS:n tavoitteeseen se liittyy ja sen viereen tyhjät tilat arvosanalle ja sanallisille kommenteille. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Yhdeksäsluokkalaisten kaavake näyttää tänä syksynä tältä:<br />
(saat kuvan suuremmaksi klikkaamalla sitä)</div>
<div>
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-RCTJ-KjrYlI/WEJlt9ly8-I/AAAAAAAAB80/sxpMWU8f9qACq3TPknCisVFJn-yDT5pYQCLcB/s1600/arviointi%2B9.lk.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="207" src="https://3.bp.blogspot.com/-RCTJ-KjrYlI/WEJlt9ly8-I/AAAAAAAAB80/sxpMWU8f9qACq3TPknCisVFJn-yDT5pYQCLcB/s400/arviointi%2B9.lk.png" width="400" /></a></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Aion jakaa nämä lomakkeet oppilaille viimeisellä opetusviikolla lyhyen suullisen palautteen kera. Skannaan varmuuden vuoksi kaikki lomakkeet ja tallennan ne sähköisesti, jos joku huoltaja kyseenalaistaa oppilaan arvosanan. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Aikaahan tällaiseen taas saa oikein mukavasti kulumaan, mutta minulle tulee hieman varmempi olo siitä, että olen arvioinut jokaisen oppilaan sanojen kriteerien ja tavoitteiden mukaan. <br />
<br />
Tein samanlaiset kaavakkeet myös kahdeksasluokkalaisille ja seitsemäsluokkalaisille.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-_THXQENCfAM/WEMclXX7GXI/AAAAAAAAB9Q/6FwMEq2bQ1YgyV2w1-naIPYxeFnmrccvgCLcB/s1600/arviointi%2B8.lk.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="211" src="https://1.bp.blogspot.com/-_THXQENCfAM/WEMclXX7GXI/AAAAAAAAB9Q/6FwMEq2bQ1YgyV2w1-naIPYxeFnmrccvgCLcB/s400/arviointi%2B8.lk.png" width="400" /></a></div>
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgfuFtqllxLbcTDJHT-k9Eu9o9cfIuLVH4bbzwTwZcL7hzXpmNVSOJzItPgydluY5r-fLdn6Do_LwnNVXtk8toKWi2Ky0eCcQhoCARbllyiww1eTSbkB9SAciYrM5IwDHVHjxrVj4mLaJo/s1600/arviointi+7.lk.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="202" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgfuFtqllxLbcTDJHT-k9Eu9o9cfIuLVH4bbzwTwZcL7hzXpmNVSOJzItPgydluY5r-fLdn6Do_LwnNVXtk8toKWi2Ky0eCcQhoCARbllyiww1eTSbkB9SAciYrM5IwDHVHjxrVj4mLaJo/s400/arviointi+7.lk.png" width="400" /></a></div>
<br />
Lisäys:<br />
<br />
Oppilaat saivat arvioida itsensä tämän saman kaavakkeen avulla ja ilokseni huomasin, että suurimman osan kanssa olimme yhtä mieltä syksyn arvosanasta. Jaan oppilaille takaisin molemmat kaavakkeet suullisen palautteen kera ennen lukukauden loppua. </div>
Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-23579866646649721362016-11-24T07:04:00.000+02:002016-11-24T07:04:44.365+02:00Opettajallakin on työaikaMinä romahdin marraskuussa. Ei mitään kovin draamaattista. Ikävä krooninen kipuvaivani uusiutui ja aloin pelätä työkykyni menettämistä. Tilasin ajan työterveyshoitajalle. Koko tapaamisen ajan minä itkin.<br />
<br />
Kuluva vuosi on ollut minulle äärimmäisen raskas. Olen joutunut luopumaan monesta asiasta. Olen menettänyt molemmat vanhempani, äitini sairastui muistisairauteen ja isäni menehtyi elokuussa. Sitä ennen autoin heitä heidän arjessaan. Omassa perheessäni ja ystäväpiirissäni on ollut sairauksia. Olen ollut taloudellisesti tiukemmalla kuin aikaisempina vuosina. Koen, että nykyisillä resursseilla minulla ei ole mahdollista tehdä työtäni niin hyvin kuin haluaisin. Ja kaiken tuon päälle pelko työkyvyn menettämisestä kovien kipukohtausten vuoksi.<br />
<br />
Taksvärkkiperjantaina koulussa minä itkeskelin. Esimieheni kehotti minua lepäämään kunnolla seuraavan viikonlopun. Sen teinkin. Levänneenä aivot alkoivat taas toimia. Päätin, että alan oikeasti seurata työaikaani enkä tee ylimääräistä työtä.<br />
<br />
Miten opettajan viikottainen työaika lasketaan? Meidän palkkammehan maksetaan opetustuntien ja mahdollisten lisätehtävien mukaan. Päädyin noudattamaan Matti Hellströmin kaavaa, joka löytyy <a href="http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2011/01/opettajien-tyoaika-ei-riita-ratkaisuan.html" target="_blank">täältä</a>.<br />
<br />
Laskin oman viikkotyöaikani näin:<br />
<br />
Opetusta 19 tuntia + luottotyöaikaa 9,5 tuntia + YT-aikaa 3 tuntia + TVA-lisällä kustannettava erityistehtävä 2 tuntia = 33,5 tuntia.<br />
<br />
Mikäli annan tukiopetusta, josta saan erillisen korvauksen, lisään sen tuohon viikkotyöaikaan.<br />
<br />
Päivittäinen työaikani on 6 tuntia ja 42 minuuttia. Minulla on päivittäin opetusta 2-6 tuntiin, joten joka päivälle jää myös runsaasti aikaa muulle työskentelylle. Kirjaan työhön käyttämäni ajan tarkkaan ylös. Koska tiedän, kuinka paljon minulla on seuraavana päivänä aikaa käytettävänä, minun on helppo jättää työt kesken ja jatkaa seuraavana päivänä.<br />
<br />
Olen nyt kirjannut työaikaani noin kaksi viikkoa. Se on tuonut ryhtiä työntekoon. Kirjaan ylös tehtävät työt ja teen ne systemaattisesti. Jokainen päivä on erilainen. Nyt huomaan hyvin, kuinka hektistä työni on. Joinakin päivinä ehdin levätä ainoastaan yhdellä välitunnilla noin 10 minuuttia. Viime perjantaina olin ihan hämmentynyt, kun minulla oli kesken päivää 40 minuuttia vapaa-aikaa. Tuona päivänä kokonaistyöajakseni tuli 7 tuntia 42 minuuttia ja olin koululla klo 8-17. En siis laske työajakseni pelkkää koululla oleskelua vaan ainoastaan ne hetket, jolloin oikeasti teen jotain työhöni liittyvää.<br />
<br />
Tapaan tänään työterveyshoitajan uudestaan. Tänään paneudumme tarkemmin työssäjaksamiseen. Tässä tapaamisessa minua tuskin enää itkettää.<br />
<br />
Tapaaminen on kello 10. Ajattelin tehdä kotona töitä 42 minuuttia ennen tapaamiseen lähtöä. Tapaamisen jälkeen minulla on kolme tuntia opetusta ja sen jälkeen aion käyttää kolme tuntia kirjoitelmien ja muiden tehtävien tarkastamiseen ja lähteä sitten hyvillä mielin kotiin viettämään vapaa-aikaa ja lataamaan akkuja seuraavaa päivää varten.Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-39378497941974158442016-10-25T09:00:00.000+03:002016-10-25T09:36:00.888+03:00Viisi vai kaksikymmentä vuotta?Miten sitä voikin tuntea itsensä niin kovin riittämättömäksi heti ensimmäisenä työpäivänä syysloman jälkeen?<br />
<br />
Riittämättömyyden tunne tuli siitä, kun peilasin työpäivääni viimeaikaisiin keskusteluihin. Eilen aamulla kiinnitin tietoisesti huomiota siihen, milloin käytin sanoja <i>tyttö</i> ja <i>poika</i>. Seiskaluokkalaisia sanojen välttely lähinnä nauratti. He eivät voineet ymmärtää, miksi niitä ei voisi muka käyttää. Tähän asiaan on heidän kanssaan syytä palata myöhemmin.<br />
<br />
On itsestäänselvyys, että maailma muuttuu ja muutoksiin on jokaisen yritettävä sopeutua. Opettajan jos kenen pitää olla henkisisesti avoin kaikille yhteiskunnassa tapahtuville muutoksille. Ja jos aion työskennellä opettajana vielä seuraavat 20 vuotta, minun pitää jaksaa olla henkisesti avoin ja sopeutuvainen. Mutta pitääkö sitä pyrkiä olemaan hinnalla millä hyvänsä?<br />
<br />
Ei nimittäin riitä, että opettajana olen henkisesti avoin ja pyrin tätä avoimuutta ilmentämään omassa opetuksessani. Mikäli mediassa käytyihin keskusteluihin on luottaminen, minun pitää sopeutua jatkossa myös siihen, että oppitunnit saatetaan videoida ja tallentaa työnantajan toimesta. Eikä kenellekään liene siihen nokan kopauttamista, sillä suuren maksavan yleisön mielestä on ihan kohtuullista, että heillä on tarvittaessa mahdollisuus katsoa tallenteelta, mitä luokkahuoneissa tapahtuu.<br />
<br />
Tälläkin hetkellä oppilaalla on nettipoliisi<a href="http://markofobbaforss.puheenvuoro.uusisuomi.fi/224559-saako-opettajaa-kuvata" target="_blank"> Marko Forssin mukaan</a> oikeus videoida oppitunneilla opettajaa. Opettajalla on toki oikeus kieltää oppilaalta kännykän käyttö oppitunneilla tai hän voi ottaa laitteen kokonaan pois. Olen tätä joskus kokeillutkin, mutta se vaatii ylimääräistä säätöä ja vääntöä, mikä on pois muille oppilaille annettavasta opetusajasta. Siksi nykyään ajattelen, että en provosoidu oppilaan kädessä olevasta kännykästä, jos se ei häiritse minun opetustani eikä muiden oppilaiden opiskelua. Puutun asiaan ainostaan, jos kännykän käyttö häiritsee minua tai muita oppilaita.<br />
<br />
Koska sallin oppilaitteni kännykän käytön edellä mainituin ehdoin, otan myös riskin, että joku teini saattaa minua oppituntien aikana kuvata. Onhan hänellä tähän periaatteessa jopa lupa. Siksi minun on syytä pitää huoli siitä, että missään tilanteessa en provosoidu käyttäytymään samoin kuin tuo onneton nettiin päätynyt lahtelaisopettaja.<br />
<br />
Välttyäkseen tuolta kohtalolta opettajan on säilytettävä joka tilanteessa ammatillisuutensa. Omasta kokemuksestani tiedän, että se onnistuu parhaiten, mikäli pystyn pidättäytymään tietyssä roolissa. Tiukassa paikassa rooli antaa tarvittavan suojaa. Kun luo itselleen roolin vaatimat selkeät käyttäytymismallit, ei haittaa, vaikka joku kovin sanoin arvosteleekin niitä. Hehän arvostelevat vain tuota roolia, ei oikeaa ihmistä sen takana.<br />
<br />
Minä olen käyttänyt opettajan roolia suojanani sellaisina hetkinä, kun haluan oppilaiden kuuntelevan minua ja antavan toisille ehdottoman työrauhan. Koska en voi pakottaa kaikkia ottamaan vastaan sanomaani, voin silti yrittää pitää huolen siitä, että ne jotka haluavat kuunnella minua, voivat sen häiritsemättä tehdä. Tästä asiasta en halua tinkiä.<br />
<br />
Mutta roolini takaa minä näen ja kuulen myös ne oppilaat, joita ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä minä opettajana luokan edessä luennoin. Heillä on mielessään niin monta muuta omaan elämäänsä liittyvää asiaa ja minä tiedän sen. Siksi en edes halua rankaista heitä siitä, että he eivät jaksa kuunnella luokan edessä puhuvaa opettajaa, jos he siitä huolimatta osaavat antaa työrauhan muille oppilaille.<br />
<br />
Minä en loukkaannu heidän kuuntelemattomuudestaan, sillä tiedän, että kun istun heidän viereensä pienemmällä porukalla tai ihan kahden kesken, he kertovat minulle asioitaan. Minä tiedän, että he tekevät töitä, jos minulla olisi aikaa istahtaa heidän viereensä kannustamaan ja neuvomaan. Ne ovat niitä hetkiä, joita kenenkään heistä ei tulisi mieleenkään videoida tai laittaa nettiin.<br />
<br />
Valiettavasti kuva työstäni sellaisena kuin sen tällä hetkellä koen on kovin synkkä.<br />
<br />
Näen luokan edessä seisovan opettajan roolihaarniskassaan ja katonrajassa välkyttävän videokameran. Haarniskan sisällä on turhautunut nainen tai mies.<br />
<br />
Näin ei tarvitsisi olla, jos meillä opettajilla olisi enemmän aikaa ja enemmän resursseja jakaa oppilaita pienempiin ryhmiin ja antaa enemmän yksilöllistä ohjausta ja palautetta. Tällöin osa oppilaista voisi keskittyä opiskelemaan rauhassa ilman että osa oppitunneista menee turhanaikaiseen vääntöön kännyköistä tai ulkotakeista. Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin väsynyt ammatti-ihminenkin saattaa unohtaa roolinsa ja esiin purkautuu turhautumistaan rääkyvä nainen tai mies.<br />
<br />
Osa oppilaista puolestaan voisi opiskella pienemmissä ryhmissä, edetä omaan tahtiinsa ja keskittyä perusasioihin ja saada jatkuvasti tarvitsemaansa ohjausta ja palautetta opettajaltaan.<br />
<br />
Mikäli minun tarvitsee työssäni pukeutua päivittäin roolihaarniskaan ja astua tallentavan videokameran eteen, jaksan tehdä tätä työtä korkeintaan viisi vuotta. Mutta jos saan toteuttaa kutsumustani opettajana ja kasvattajana ja saan mahdollisuudet tehdä tätä työtä niin, että voin huomioida aidosti jokaisen nuoren tarpeet, uskon jaksavani opettajana vielä seuraavat 20 vuotta.<br />
<br />Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-14314465213875161382016-10-08T11:16:00.000+03:002016-10-08T11:16:05.467+03:00S2-opetuksen järjestämisestäKirjoitin <a href="https://www.facebook.com/groups/186446821430368/permalink/1214569075284799/" target="_blank">tämän tekstin</a> alun perin S2-opettajien <a href="https://www.facebook.com/groups/186446821430368/?fref=ts" target="_blank">Facebook-ryhmään</a>.<br />
<br />
------<br />
<br />
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: helvetica, arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px;">
Viime aikoina on käyty keskustelua S2-opettajien kelpoisuuksista. Suomessa on opetettu suomea toisena kielenä nyt jo yli 20 vuotta. Peruskoulussa meillä on oppilaina jo kolmannen sukupolven maahanmuuttajia. Kun itse tulin alalle 1990-luvulle, oppilaat olivat lähes kaikki enjsimmäisen sukupolven maahanmuuttajia.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: helvetica, arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Viime aikoina on käyty keskustelua S2-opettajien kelpoisuuksista. Suomessa on opetettu suomea toisena kielenä nyt jo yli 20 vuotta. Peruskoulussa meillä on oppilaina jo kolmannen sukupolven maahanmuuttajia. Kun itse tulin alalle 1990-luvulle, oppilaat olivat lähes kaikki ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajia.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: helvetica, arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
S2-opetuksesta on tullut monessa peruskoulussa kiinteä osa opetusta. Joissakin kouluissa S2-oppilaiden osuus oppilaista on huomattavan korkea. Olen ymmärtänyt näistä keskusteluista tässäkin ryhmässä, että useassa koulussa ovat erilliset S2-opettajat sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat. Tästä seuraa se, että S2-opettajien on työnkuva saattaa olla hieman hakusessa. Kuinka paljon pitäisi opettaa kieltä ja esim. tekstilajeja S2-tunneilla, vai pitäisikö keskittyä auttamaan oppilaita muiden oppiaineiden sisältöjen kanssa.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: helvetica, arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Tunnistan tuon epäselvyyden ja eräänlaisen identiteettituskan vuosien takaa. Minäkin olin kiertävänä S2-opettajana ja olin toisinaan turhautunut siitä, että en voinut itse suunnitella etukäteen, mitä tunneillani tehtiin. Tunsin itseni välillä heittopussiksi, eräänlaiseksi apuopettajaksi, joka joutui mukautumaan muiden opettajien suunnitelmiin.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: helvetica, arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
S2-opettajalla on yläkoulun äidinkieli ja kirjallisuus -opettajan kelpoisuus. Minusta tuo kelpoisuus on säilytettävä jatkossakin ainakin yläkoulun ja lukion S2-opettajille. Tuo kelpoisuus tekee S2-opettajasta täysivaltaisen ja yhdenvertaisen yläkoulun äidinkielen opettajan kanssa. Erillisten ja toisinaan ehkä turhan irrallisten S2-tuntien sijaan, S2-opettajaa voisi samalla tuntiresurssilla käyttää samanaikaisopettajana. Tämä tarkoittaisi sitä, että yleisopetuksen ryhmä(t), joissa on maahanmuuttajaoppilaita, palkitettaisiin S2-opettajan kanssa ja tuo ryhmä opiskelisi samoja asioita kuin yleisopetuksen ryhmä, mutta S2-näkökulmasta. Usein yleisopetuksen ryhmissä on myös niitä suomenkielisiä oppilaita, jotka saattaisivat hyötyä opiskelusta S2-opettajan kanssa.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: helvetica, arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Yläkoulussa äidinkieltä ja kirjallisuutta on kolme viikkotuntia / vuosiluokka. Tuolla tuntimäärällä S2-opettaja pystyisi toimimaan samanaikaisopettajana jopa kuudelle yleisopetuksen ryhmälle. Mikäli näin suureen määrään samanaikaisopetusta ei ole tarvetta, S2-opettaja voisi käyttää osan oppitunneista muiden aineiden tukiopetukseen.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: helvetica, arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Koulussa, jossa minä tällä hetkellä opetan, toimimme tällä periaatteella. Nykyisellä resurssilla minulla on käytössä ainostaan kolme tuntia varsinaista S2-opetusta, mutta palkitusten ansiosta olen samanaikaisopettaja jopa kolmelle yleisopetuksen ryhmälle. Tuossa ryhmässä opiskelee neljän maahanmuuttajataustaisen oppilaan lisäksi kolme suomenkielistä oppilasta.<br /><br />Tämä yhden erillisen S2-ryhmän lisäksi minulla on neljä yleisopetuksen ryhmää, jossa opiskelee S2-oppilaita. Heidän opetuksensa eriytän luokassa, laadin heille mm. omat erilliset kokeet.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: helvetica, arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Minä halusin aikoinaan irti S2-opettajan identiteetistä ja siitä erillisyyden tunteesta, jota opetusjärjestelyt tuottivat. Olen todella tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, jossa saan olla molempia, sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja (jatkossa toki suomen kielen ja kirjallisuuden) että suomi toisena kielenä ja kirjallisuuden opettaja.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: helvetica, arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Minun kokemukseni rajoittuvat yläkouluun, alakoulun tilanteesta minulla ei ole nyt tuoretta kokemusta, tosin voin kertoa, kuinka meidän kunnassamme se on tällä hetkellä järjestetty.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; font-family: helvetica, arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-bottom: 6px; margin-top: 6px;">
Tällaisia ajatuksia tänä aamuna.</div>
<div style="background-color: white; color: #1d2129; display: inline; font-family: helvetica, arial, sans-serif; font-size: 14px; margin-top: 6px;">
Hyvää viikonloppua ja työniloa!<br />Onhan meillä sentään aivan ihana duuni!</div>
Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-26974571783488054322016-09-30T06:55:00.000+03:002016-09-30T06:55:48.515+03:00Toimintaohjeet tiikerivanhemmilleMikään ei ole kamalampaa kuin se tunne, kun omaa lasta kiusataan tai häntä ei ymmärretä. Kaikista vanhemmista kuoriutuu tuollaisessa tilanteessa tiikerivanhempi, joka haluaa puolustaa omaa pienokaistaan.<br />
<br />
Se on ihan oikein, omaa lastaan pitääkin puolustaa.<br />
<br />
Epäoikeudenmukainen tilanne herättää jokaisessa vanhemmassa paljon tunteita, jotka pitää päästä purkamaan jotenkin. Vääryydet on korjattava, kiusaajien on kuultava kunniansa ja oma tuska on päästävä purkamaan johonkin.<br />
<br />
Oikeutettuja ja hyviä ajatuksia nämäkin. On vain mietittävä, miten kannattaisi toimia.<br />
<br />
Toivottavasti meillä kaikilla on lähipiirissämme edes pari hyvää ystävää, jolle voimme purkaa harmitustamme. Heille voi varmaan soittaa tai laittaa vaikka whatsapp-viestiä aiheesta tai voihan aina mennä vaikka kahville jonnekin. Kahden kesken on turvallista purkaa mieltä. Voi tuulettaa kunnolla ja ystävä ymmärtää liioitellun ja voimakkaan kielenkäytönkin. Ja se oikeasti helpottaa. Kun on pahimman kiukun saanut purettua kaverille, voi alkaa vaikkapa yhdessä miettiä, miten asiassa kannattaisi toimia.<br />
<br />
Mikäli ongelmat liittyvät kouluun, kaikista parasta olisi kirjoittaa täysissä sielun ja ruumiin voimissa (ei siis perjantai-iltana vinkkupullon jälkeen) opettajalle asiallinen viesti. Opettajan lisäksi tämä sama viesti kannattaa osoittaa koulun rehtorille ja asiasta riippuen kuraattorille.<br />
<br />
Tämän jälkeen seuraa ilmeisesti palaveri koululla, jossa kannattaa esiintyä mahdollisemman asiallisesti ja yhteistyökykyisesti. Jos koululla otetaan puheeksi esim. konsultointi perheneuvolassa, siitä ei tarvitse loukkaantua. Opettajaan tai kuraattoriin kannattaa olla jatkossakin itse yhteydessä. Yhteistyökykyisen vanhemman kanssa on ilo asioida, tosin yhteistyökyvyttömien vanhempienkin kanssa pyritään asioimaan heidän vastustuksestaan huolimatta. <br />
<br />
Koulun henkilökunta pyrkii tekemään parhaansa niillä resursseilla, jotka heille on annettu. Jos lapsellesi ei ole mahdollista järjestää esim. avustajaa luokkaan joka tunnille, se on ihan varmasti resurssikysymys. Rehtorille ei kannata asiasta raivota, ennemmin kannattaa osoittaa raivoamisensa ja sekin mielellään rakentavassa ja asiallisessa muodossa kunnan päättäjille, jotka resurssia jakavat. Tosin hekin ovat sen varassa, mitä valtakunnallisesti jaetaan. Oikea osoite kriitikille on siis opetusministeri ja valtiovarainministeri, ei lapsesi luokanopettaja tai luokanvalvoja.<br />
<br />
Koulun toimintaa koskeva kritiikki tulee kohdistaa ensisijaisesti rehtorille. Jos rehtori ei jostain syystä suostu vastaamaan asiallisiin tiedusteluihin, aina voi ottaa yhteyttä hänen esimiehiinsä. Monessa kunnassa rehtorien esimiehilläkin on esimies. Häneen voi myös tarvittaessa ottaa yhteyttä. Jos tämäkään ei auta, viimesijainen valituskohde on aluehallintovirasto eli AVI. Se on koulussa tunnettu kirosana. Usein jo pelkän sanan mainitseminen tiukassa tilanteessa voi auttaa. Esim. lause "Pitääkö tässä katsoa, mitä AVI sanoo asiasta." on erittäin tehokas ukaasi ja mikä parasta, sitä ei voi osoittaa laittomaksi uhkaukseksi. Mutta tätäkään ei kannata viljellä turhan päiten, se nimittäin menettää tehonsa. Ja AVIin pitää olla yhteydessä vasta sitten, kun kaikki muut tahot kunnassa on ensin käyty läpi.<br />
<br />
Minulla on hankalien asioiden hoitamisesta kokemusta sekä opettajana että vanhempana. Olen kirjoittanut aiheesta aikaisemminkin esim. <a href="http://gimmyh.blogspot.fi/2011/08/tiikeriemo-pillimehu.html" target="_blank">täällä</a>. Omista turhautumistani olen kirjoittanut <a href="http://gimmyh.blogspot.fi/2010/10/kardemumman-tuoksua-viidakossa.html" target="_blank">täällä</a> ja <a href="http://gimmyh.blogspot.fi/2010/10/oljya-aivoille_20.html" target="_blank">täällä</a>.<br />
<br />
Nyrkkisääntö 1: Älä pura kiukkuasi ja ahdistustasi somessa, vaan soita tai tekstaa ystävällesi!<br />
<br />
Nyrkkisääntö 2: Ota yhteyttä kouluun mielellään kirjallisesti, älä soita vihaista puhelua.<br />
<br />
Nyrkkisääntö 3: Käyttäydy palaverissa rauhallisesti ja yhteistyökykyisesti, älä raivoa.<br />
<br />
Nyrkkisääntö 4: Jos et saa asiallista kohtelua osakseni, ota yhteyttä seuraavaksi ylempään tahoon.<br />
<br />
<br />Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-40055929161926663922016-08-18T06:08:00.000+03:002016-08-18T06:11:36.753+03:00Kaikki lähtee vuorovaikutuksestaUudessa opetussuunnitelmassa äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaine on jaettu neljään sisältöalueeseen.<br />
<br />
S1 Vuorovaikutustilanteissa toiminen<br />
S2 Tekstien tulkitseminen<br />
S3 Tekstien tuottaminen<br />
S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen<br />
<br />
Olemme ysien kanssa käsitelleet tunneilla vuorovaikutusta. Särmässä (oppikirja) on hyvä kappale puhumisesta ja nettimateriaalissa on aiheeseen liittyvää virikemateriaalia ja muuta aineistoa. Koska kappale valitettavasti käsitteli ainoastaan puhumista, kirjoitutin oppilaille vihkoon viestinnän kielelliset ja ei-kielelliset keinot. Seuraavalla tunnilla he saavat valita jonkun mieleisensä tubettajan ja tarkkailla ja analysoida hänen viestintäänsä. Nämä tuotokset esitellään koko luokalle.<br />
<br />
Yritin itse havainnollistaa miten vuorovaikutustaitojen opettelu alkaa heti syntymän jälkeen. Moni nuori nimittäin ajatteli, että niiden opettelu alkaisi joskus kaksivuotiaana tai silloin, kun itse alkaa puhua,<br />
<br />
Vuorovaikutuksen teoriatunnit sujuivat ysien kanssa hyvin, vaikka pääosa opetuksesta olikin perinteisesti opettajajohtoista. Seuraavilla tunneilla oppilaata pääsevät tekemään itse omia analyysejään.<br />
<br />
Kasieni kanssa aloittelin sananvapaus ja sensuuri -teemalla ja sen jälkeen käsittelimme median luomaa maailmankuvaa. Tunnit olivat opettajajohtoisia, koska halusin testata Särmän materiaalia. Tarkoitus oli, että oppilaat saavat keskustella välillä keskenään ja kommentoida asioita. Mukana oli myös jonkin verran interaktiivista materiaalia sähköisellä taululla. Oppilaan aloitteesta käsittelimme myös Turkin lakiuudistuksen ja katsoimme aiheeseen liittyvän videon ihmisten reaktioista lapsiavioliittoihin.<br />
<br />
Tunnit olisivat voineet sujua ihan kivasti, ellen olisi huolestunut muutaman oppilaan oppituntikäytöksestä. He höpöttivät omia juttujaan minun puheeni päälle, askartelivat jotain käsillään, nostelivat pulpettejaan, olivat hiljaa silloin kun he olisivat voineet keskustella annetuista aiheista kavereitten kanssa.<br />
<br />
Tein tilanteesta muutaman johtopäätöksen:<br />
<br />
1. Vaikka Särmän materiaali on kuinka hienoa, se ei ole tarpeeksi toiminnallista 13-15-vuotiaille pojille. Vaikka aihe kiinnostaisikin, pulpetissa istuminen ja lyhyiden videoiden katseleminen ja näistä asioista keskusteleminen ei onnistu ilman fyysistä aktiiviteettiä. Tämä on fakta! Pojat tarvitsevat jotain tekemistä käsilleen!<br />
<br />
2. Osalla näistä pojista ei ole ilmeisesti taitoa tai rohkeutta tuoda esille omia mielipiteitään edes hyvän kaverinsa seurassa. Pienten mielipidekeskuteluiden aikana osa istui ihan tuppisuuna eikä puhunut mitään. Heidän kanssaan on siis harjoiteltava keskustelemista, mutta se ei onnistu isossa porukassa vaan sille pitää järjestää sopivia tilaisuuksia, ensin vaikka pienryhmässä avustajan kanssa.<br />
<br />
3. Osa pojista istui välinpitämättömän näköisenä ja heidän koko kehonkielensä huusi, miten heitä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ehkäpä heille voisi kertoa, että heidän viestinsä tulee erittäin hyvin ymmärretyksi, sitä ei tarvitse enää sanoilla vahvistaa. Eli mitäs jos he vain tyytyisivät boikotoimaan tylsiä oppitunteja näyttämällä sen kehonkielellään ja jättämään huutelun kokonaan pois. Tai sitten he voisivat alkaa opetella opettajien huijaamista viestittämällä kehonkielellään ihan päinvastaista vaikka eivät oikeasti välittäisi opettajien höpötyksistä hölkäsen pöläystä.<br />
<br />
4. Joillekuille on todella vaikeaa hiljentyä ja keskittyä kuuntelemiseen. Sekin on taito, jota pitää harjoitella. Jos lapsi on tottunut kuuntelemaan pienenä satuja, se on hänelle tuttu juttu. Mutta jos kuuntelemista ei ole koskaan harjoitellut ja jostakin syystä on joutunut kovasti opettelemaan olemaan kuulematta asioita (esim. vanhempien riitoja, kavereiden pilkkaamista, opettajien nalkutusta), voi hiljentyminen olla hankalaa. Kuunteleminen on kuitenkin ihan yhtä tärkeä vuorovaikutuksen osa-alue kuin puhuminen.<br />
<br />
Ensi viikolla aion passittaa nämä pojat vuorovaikutusoppiin ohjaajamme kanssa. Asialistalla on mm. kehonkieli, kuunteleminen ja omien ajatusten ilmaiseminen, niiden perustelemista harjoitellaan myöhemmin.<br />
<br />
<br />Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-4092545512655295481.post-53289356926115376912016-08-12T06:49:00.001+03:002016-08-12T06:49:46.294+03:00Huomio oppilaiden omiin tavoitteisiinEdellisessä postauksessa tuskastelin oppisisältöjen karsinnan vaikeutta. Eilen vielä ajattelin, että minun on osattava laatia oppilailleni sopiva paletti, johon he kaikki ovat tyytyväisiä.<br />
<br />
Tuo ajatushan on aika mahdoton. Miten minä muka voisin tietää, millaiset asiat äidinkielen ja kirjallisuuden opiskelussa yli sadalla opettamallani nuorella on? Jokaisella heistä on ihan omat tavoitteensa ja heidän kannaltaan järkevintä on keskittyä niihin asioihin ja sellaisiin opetusmetodeihin, jotka he kokevat motivoiviksi.<br />
<br />
Laadin siis kyselyn, johon oppilaat saavat vastata ensimmäisellä äidinkielen tunnilla.<br />
He kertovat minulle, kuinka tärkeinä he kokevat seuraavat asiat:<br />
<br />
<br />
<ul>
<li>oikeinkirjoitus</li>
<li>kieliopin opiskelu</li>
<li>tarinoiden kirjoittaminen</li>
<li>asiatekstin kirjoittaminen</li>
<li>tarinoiden kuunteleminen</li>
<li>elokuvien ja dokumenttien katsominen</li>
<li>opettajan puheen kuunteleminen oppitunneilla</li>
<li>keskustelut kavereiden kanssa</li>
<li>somevideoiden katseleminen</li>
<li>esitelmien pitäminen</li>
<li>sujuva ja nopea lukeminen (väh. 100 sanaa minuutissa)</li>
<li>tiedon hakeminen</li>
<li>kaunokirjallisuuden lukeminen</li>
<li>tietokirjojen lukeminen </li>
<li>mediatekstien lukeminen</li>
</ul>
<br />
Jokaisen kohdassa on numerot 1-5, joissa 1= ei lainkaan tärkeä ja 5 = erittäin tärkeä<br />
<br />
Tämän kyselyn perusteella voimme aluksi keskustella äidinkielen ja kirjallisuuden opiskelusta ja miettiä, millaisia osa-alueita vaaditaan mihinkin arvosanaan. Liimautan nämä paperit oppilaiden kirjoitelmavihkoihin ja voimme palata siihen aina kun siirrymme uuteen osa-alueeseen.<br />
<br />
Tämän kyselyn avulla voin entistä paremmin eriyttää opetustani ja tarjota oppilaille esim. lisähaasteita kieliopin opiskelussa, mikäli he itse kokevat sen mielekkääksi. Voihan olla , että jotkut oppilaat kokevat tärkeäksi sen, että kaikki kielioppiasiat kerrataan kunnolla ja jos he niin haluavat, sen toki teemme. Muut oppilaat voivat sen ajan paneutua heille tärkeämpiin ja mielekkäämpiin asioihin, kuten esim. tiedon hakemiseen, kirjoittamiseen tai lukemiseen.<br />
<br />
Teetän ensimmäiset kyselyt yseilleni jo tänään. Palaan tuloksiin myöhemmin.<br />
<br />
<br />
<div class="OutlineElement Ltr SCX132105501" style="-webkit-tap-highlight-color: transparent; -webkit-user-drag: none; -webkit-user-select: text; background-color: white; clear: both; cursor: text; direction: ltr; font-family: "Segoe UI", Tahoma, Verdana, sans-serif; font-size: 8px; margin: 0px; overflow: visible; padding: 0px; position: relative;">
<div class="Paragraph SCX132105501" lang="FI-FI" paraeid="{99da4e0b-3dcd-45a4-8e67-c496f9efa1e2}{82}" paraid="1153285807" style="-webkit-tap-highlight-color: transparent; -webkit-user-drag: none; -webkit-user-select: text; background-color: transparent; color: windowtext; font-size: 6pt; padding: 0px; vertical-align: baseline; word-wrap: break-word;" xml:lang="FI-FI">
<br /></div>
</div>
<div class="OutlineElement Ltr SCX132105501" style="-webkit-tap-highlight-color: transparent; -webkit-user-drag: none; -webkit-user-select: text; background-color: white; clear: both; cursor: text; direction: ltr; font-family: "Segoe UI", Tahoma, Verdana, sans-serif; font-size: 8px; margin: 0px; overflow: visible; padding: 0px; position: relative;">
<div class="Paragraph SCX132105501" lang="FI-FI" paraeid="{bdcda06c-3f1f-4f06-b48e-4b9c80be4d91}{218}" paraid="1584044103" style="-webkit-tap-highlight-color: transparent; -webkit-user-drag: none; -webkit-user-select: text; background-color: transparent; color: windowtext; font-size: 6pt; padding: 0px; vertical-align: baseline; word-wrap: break-word;" xml:lang="FI-FI">
<br /></div>
</div>
Anna-Maria Kohtala http://www.blogger.com/profile/15782413116415255258noreply@blogger.com0