sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Sometetaan!

Tällä viikolla minuun iski valtava some-kuume! Perustin koulumme opettajille oman Facebook-ryhmän, johon myöhemmin kutsumme mukaan myös oppilaita. Samaan projektiin liittyen tein meille myös oman blogin ja Twitter-tilin. Tarkoituksena on opetella yhdessä käyttämään hyväksi sosiaalisen median palveluita opiskelussa. Mikä parasta, verkossa voimme integroida luontevasti eri oppiaineita. Halutessaan jokaisen oppiaineen opettaja voi luoda lisäksi omia virtuaalisia oppimisympäristöjä koulumme kotisivujen alle. Mukaan voidaan linkittää myös oppilaiden ja opettajien omia sivustoja.

Eilen joulusiivouksen lomassa rakentelin ensimmäisiä kirjallisuuden opiskeluun liittyviä sivustoja koulumme pedanettiin. Työn alla ovat Kauhugalleria ja Rikoslaboratorio, kauhu- ja dekkarikirjallisuuden opiskeluun liittyvät foorumit, joiden muokkaamiseen opiskelijatkin saavat osallistua. Joululoman jälkeen voimme alkaa jo testata sitä käytännössä.

Esittelin ideaa alustavasti jo oppilailleni ja he vaikuttivat innostuneilta. Joillakin olisi ollut jo nyt hyviä linkkejä kauhukirjallisuuteen liittyen. Ehkä annan kokeeksi salasanan jo joillekin innokkaimmille oppilaille, jotta he voivat kokeilla ja kehittää sivustoja joululoman aikana.

Koko projektin tärkein tavoite on kuitenkin opettaa oppilaille sosiaalisen median hyötykäyttöä. Kieltämättä minua huolettaa, osaavatko nuoret käyttäytyä kunnolla yhteisillä foorumeilla. Ihan kuin luokkahuoneessakin, myös virtuaalisessa oppimisympäristössä on omat käyttäytymissäännöt. Ehkä niiden kirjaaminen voisi olla ensimmäinen yhteinen työ. Ja jos noita sääntöjä rikkoo, siitä seuraa sanktio, jotka oppilaat ovat yhdessä päättäneet.

Olisi kiva kuulla, millaisia käytäntöjä muilla kouluilla on? Mitä sudenkuoppia tällaiseen hankkeeseen liittyy? Mitä kannattaa tehdä ja mitä ei missään nimessä kannata edes harkita? Laittakaapa kommentteja!

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Vierivä kivi ei sammaloidu

Parikymppisenä julistin suureen ääneen, että minulla on huono arjensietokyky. Inhosin kaikkea tuttua ja turvallista, en halunnut elämääni liikaa sitovia rutiineja, ajatus sitoutumisesta ja paikoilleen jumittumisesta ahdisti suunnattomasti.

Kolmekymppisenä, tuoreena aviovaimona ja kahden pienen pojan äitinä suunnittelin vielä tekeväni väitöskirjan eikä minulla ollut oikeastaan hajuakaan siitä, millaisia työtehtäviä esim. kymmenen vuoden päästä tekisin. Elämä näyttäytyi minulle jättimäisenä mahdollisuuksien pomppulinnana, jossa saattoi edetä huikeilla loikilla vaikka minne asti. Ja vaikka joskus muksahtaisi kumolleen, se ei ainakaan sattuisi, pitäisi vain nousta reippaasti ylös ja ottaa uudelleen vauhtia. .

Oma pomppulinnailuvaiheeni kesti vain muutaman vuoden. Kolmen lapsen yksinhuoltajana ja yksityisyrittäjänä aloin uudella tavalla arvostaa säännöllistä ja taloudellisesti turvattua elämää. Huomasin myös olevani melkoisen taitava luomaan itse perheelleni tuttuja ja turvallisia rutiineja, joista on ollut huomattavasti apua arkielämässä. Olemme asuneet jo 10 vuotta samassa asunnossa enkä edes haaveile muutosta, ennen kuin kaikki pojat ovat käyneet peruskoulunsa loppuun. Onneksi minulla tai avomiehelläni ei ole sellaista työnantajaa, joka velvoittaisi meidät yhtäkkiä vaihtamaan asuinpaikkaa.

Minä olen aina ollut suunnittelija ja visionääri. 70-luvun kasvattina teen edelleenkin 5-vuotissuunnitelmia. Nuorempana näiden suunnitelmien keskipisteenä oli luonnollisesti Minä itse ja Minun urakehitykseni. Nykyään suunnitelmieni lähtökohtana on lapset ja heidän arkielämänsä. Lasten arkielämän turvaa toki sekin, että äidillä on pysyvä työpaikka, jossa hän viihtyy hyvin. Työhyvinvointi kantaa hedelmää myös kotona.

Kuuntelen puoliksi ihaillen ja puoliksi kauhistuneena ystävieni tulevaisuuden suunnitelmia. Yksi aikoo opiskella itselleen uuden ammatin, koska tietää nyt, mitä oikeasti haluaa työkseen tehdä. Toinen myy talonsa, pakkaa tavarat ja muksut muuttoautoon ja aloittaa täysin erilaisen ja todella haastavan esimiestasoisen työn uudella paikkakunnalla. Kolmas aloitti intoa puhkuen uudessa työpaikassa 1,5 vuotta sitten, mutta on nyt jo kovaa vauhtia suuntaumassa uusille urille.

Hienoa, että ihmisillä on energiaa ja rohkeutta tehdä radikaalejakin muutoksia elämässään. Joskus niitä on tehtävä, vaikka ei itse haluaisikaan. Toisinaan vaatii vielä enemmän rohkeutta ja päättäväisyyttä olla tekemättä mitään radikaalia ja tyytyä valltseviin olosuhteisiin.

Olenkohan auttamattomasti ajastani jäljessä, koska ajattelen esimiesten arvostavan työtekijän sitoutumista työpaikkaansa. Jos itse olisin esimies, arvostaisin suuresti sitä, että rekrytoimani henkilö on valmis tekemään pitkäjänteisesti sitä työtä, johon olen hänet palkannut, eikä hän välittömästi ala vilkuilla aidantakaisia ruohokenttiä.

Ja mitä vikaa sammaloituneissa kivissä muka on?
Minun mielestäni ne ovat oikeastaan aika kauniita.
Add caption

lauantai 4. joulukuuta 2010

Unelmatyö

Puolen vuoden sisällä minulle on jo kahdesti tarjottu mahdollisuutta itsenäiseen työhön ja huomattaviin lisäansioihin. Minulta on kysytty, mitä haluaisin tehdä, jos minulla olisi nykyistä enemmän aikaa ja rahaa eikä minun pitäisi työskennellä orjallisesti työnantajan määräämään aikaan.

Minä taidan olla siinä suhteessa umpisuomalainen ja luterialaisen työhulluuden äidinmaidossa imenyt yksilö, että en osaisi edes kuvitella elämääni ilman säännöllistä päivätyötä. Ja jos minulla on mahdollisuus valita, mitä työtä tahdon tehdä, se on ehdottomasti opettamista.

Ymmärrän olevani onnellisessa asemassa, sillä saan tehdä juuri sitä työtä, jota haluan ja jolla pystyn elättämään itseni ja perheeni.

Kaikille se ei ole mahdollista. Moni on hankkinut koulutuksen ja ammatin, mutta koulutusta vastaava työ ei tuo tyydytystä ja töissä käydään vain rahan vuoksi. Monella olisi saattanut olla haluja opiskella itselleen mieleinen ammatti, mutta esim. taloudelliset tai perhetilanteesta johtuneet olosuhteet ovat estäneet sen. Joku puolestaan saattaa olla tyytyväinen työhönsä, mutta ansiot eivät riitä itsensä ja perheensä elättämiseen.

1940-luvun lopulla kaksi amerikkalaista ystävystä vakuuttuivat omien kokemustensa kautta siitä, että kaikilla, joilla on vain halu yrittää, voivat menestyä oman liiketoiminnan luomisessa suoramyynnin avulla. Miehet myivät aluksi ravintolisiä ja siirtyivät sitten mm. kodinhoitotuotteisiin ja kosmetiikkaan. Tällä hetkellä kyseisellä suoramyyntiyrityksellä on yli 3,6 miljoonaa itsenäistä liikkeenharjoittajaa yli 80 maassa.

1963 texasilainen rouva perusti oman kosmetiikkayrityksen, jotta hän voisi tarjota muille naisille itsenäisen uramahdollisuuden kosmetiikkatuotteiden myyjinä. Tänä vuonna 1,8 miljoonaa naista toimii itsenäisinä ihonhoidon konsultteina 30 markkina-alueella

Suoramyyntibisneksessä ei tarvita omaa liiketilaa eikä kallista mainostilaa mediasta, vaan tuotteita markkinoidaan ja myydään tuote-esittelyissä asiakkaan kotona, työpaikalla tai muussa julkisessa tilassa. Myyjät voivat sopia tuote-esittelyistä asiakkaittensa kanssa vapaasti oman aikataulunsa mukaan ja heidän tulonsa riippuvat siitä, kuinka paljon he onnistuvat myymään tuotteita asiakkaille ja hankkimaan heidän joukostaan lisää suoramyyjiä.

Henkilö, joka esitteli minulle tätä liiketoimintaa kertoi, että monet ovat muutaman vuoden jälkeen voineet jättää päätyönsä ja rahoittaa elämänsä suoramyynnistä saaduilla tuloilla. Osa tuloista on ns. passiivista tuloa, jonka eteen myyjän ei tarvitse itse nähdä vaivaa. Mitä enemmän myyjä on onnistunut hankkimaan uusia suoramarkkinointimyyjiä, sitä suurempi on passiivisen tulon osuus. Keskustelupalstoilla voi käydä lukemassa lisää esimerkkejä näistä menestystarinoista.

Mutta ei suoramyynnissäkään menestys ilmaiseksi tule. Itsenäisellä liikkeenharjoittajalla ei ole esimiestä, joka määrää työajoista. Sen sijaan työajat on räätälöitävä asiakkaiden aikataulujen mukaan, mikä tarkoittaa sitä, että aktiivisen myyjän on oltava iskussa silloin kun tavallisilla työssäkäyvillä ihmisillä on vapaa-aikaa. Siksi suoramyyjä tekee töitä iltaisin ja viikonloppuisin. Jos tätä työtä tekee aluksi vain sivutoimisesti, se tarkoittaa sitä, että myyjä tekee töitä kellon ympäri. Ja vaikka päivätyö jäisikin pois tulojen kasvettua, työ olisi jatkossakin hyvin ilta- ja viikonloppupainotteista.

Monille suoramyyntityö voi tarjota juuri heille sopivan tavan tienata rahaa elämiseen. Se ei vaadi suurta alkupääomaa ja työtä voi tehdä juuri niin paljon kuin omat rahkeet riittävät. Koska kyseessä on myyntityö, joka vaatii kontaktin ottoa asiakkaisiin, se ei välttämättä sovellu ihan kaikille. Parhaimmillaan myyjä osaa tehdä tuote-esittelyistä mielekkäitä tilaisuuksia sekä itselleen että asiakkailleen. Ja jos vielä itse uskoo myymiinsä tuotteisiin ja niiden hinta- ja laatusuhteen kohtuullisuuteen, työ voi tuottaa myös henkistä nautintoa. Työstään nauttivan ja siihen uskovan myyjän työtä on ilo katsella. Ja kun vielä kaupan päälle saa asiantuntevaa konsultointia, olen halukas ostamaan heiltä näitä tuotteita ja suosittelemaan niitä myös ystävilleni.

Mutta suoramyyjäksi en itse kyllä aio ryhtyä. Kiitos vain tarjouksesta, mutta ainakin tällä hetkellä haluan panostaa täysillä opetustyöhön. Vaikka minulla on esimiehen määräämät työajat ja teen niiden lisäksi paljon työtä myös omalla ajallani iltaisin ja viikonloppuisin, tämä työ on kuitenkin se, joka tuo minulle henkistä nautintoa riittävästi siitä saamaani palkkioon nähden.