sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Perusopetuksen tavoitteet

Peruskoulua moititaan usein siitä, että sen tarjoama opetus ei vastaa nyky-yhteiskunnan tarpeita. Milloin vaaditaan lisää kansalaistaitojen opetusta, milloin lisää digitaalisia oppimisvälineitä. Yhteiskunta ympärillämme muuttuu kiivaassa tahdissa, mutta me ihmisyksilöt tarvitsemme edelleen 20-30 vuotta, jotta meistä kasvaa täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä. Siihen eivät digitaaliset tai virtuaaliset poppaskonstit auta.

Perusopetuslain mukaan (1998/628) perusopetuksen "tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja."

Ihmisyyteen kasvattaminen mainitaan ensimmäisenä tavoitteena. Se on hurjan iso ja tärkeä tavoite. Tuota aihetta olen monesti näissä postauksissani käsitellytkin. Jotta lapsi ja nuori oppisi kohtelemaan muita inhimillisesti, häntä tulee kohdella samalla tavalla. Jotta nuori oppisi puhumaan kunnioittavasti muille, hänelle pitää puhua kunnioittavasti. Nimittely, haistattelu, toisten mollaaminen ja julkinen nolaaminen eivät kuulu missään nimessä inhimilliseen ja toisen ihmisarvoa kunnioittavaan käyttäytymiseen. Jos oppilas ei ole sitä vielä kotona tai päiväkodissa oppinut, opettajien on jaksettava siihen puuttua. 

Toinen ehdoton ihmisyyteen liittyvä asia on fyysinen koskemattomuus. Jokaisella oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Siksi onkin tehtävä selväksi ne pelisäännöt, joilla opettaja voi tuon oikeuden oppilaille taata. 

Perusopetuksen opetussuunnitelma on suunniteltu niin, että oppilaat saavat peruskouluvuosiensa aikana elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Monet oppiaineet sisältävät oppisisältöjä, jotka tukevat oppilaan kasvua eettisesti vastuukykyiseksi yhteiskunnan jäseneksi. Vanhemmat voivat turvallisin mielin olettaa, että heidän jälkikasvunsa oppivat koulussa lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. 

Toki oppilaiden taidoissa on huomattavia eroja. Oman lapsensa tason voi luotettavasti todeta hänen saamastaan todistuksesta. Jos arvosanat tuntuvat liian alhaisilta, ennen kuin alkaa sättiä opettajaa, on paikallaan seurata, kuinka lapsi suoriutuu kotitehtävistään. Jos kotitehtävät jäävät tekemättä, ei oppiminenkaan voi edistyä toivotulla tavalla. Jos vanhemmat ovat itse suorittaneet suomalaisen peruskoulun, voi olettaa, että he osaavat auttaa lastansa kotiläksyissä. Jos vanhempien kyvyt tai aika ei siihen riitä, on syytä pyytää apua koulusta. Oppilaalla on oikeus saada tukea oppimiseensa, mutta tuen saamisen edellytyksenä on, että oppilas on ensin edes pyrkinyt täyttämään omat velvollisuutensa eli osallistunut opetukseen, tehnyt tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäytynyt oppitunneilla asiallisesti. 

"Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana."

Oppilaat kysyvät usein, miksi heidän täytyy opiskella esim. suomen kielen kielioppia tai esim. sukukielten nimiä. On totta, että kaikki perusopetuksen oppisisällöt eivät tunnu jokaisesta mielekkäiltä. Osa oppilaista joutuu kuuntelemaan oppitunteja, joilla käsitellyt aiheet eivät voisi heitä vähempää kiinnostaa saatika elämässä  hyödyttää. 

Mutta koska perusopetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa, tulevalla duunarilla on oikeus saada samat perustiedot Suomen kirjallisuuden historiasta kuin tulevalla yliopiston professorilla. Se on juuri suomalaisen peruskoulun ehdoton hienous. Ja se jos mikä takaa sen, että tulevaisuudessakin meillä on uusia väinö linnoja, jotka kykenevät tuomaan kirjallisuuteen muitakin kuin korkeastikoulutetun eliitin näkökulmia. 

Ennen kaikkea perusopetuksen tulisi sytyttää oppimisen ilo, joka kantaa koko loppuelämän. Riittää, että edes yhdessä oppiaineessa oppilas kokee olevansa hyvä. Jo se innostaa kehittämään itseään lisää. 

Jatkokoulutukseen osallistuminen vaatii oppilaalta kykyä opiskella säntillisesti, vastata itsenäisesti omista töistään ja pitää kiinni sovituista määräajoista. Tämäkin on ns. piilo-opetussuunnitelmana ihan jokaisessa oppiaineessa. Jotta tämä perusopetuksen tavoite toteutuisi, opettajien pitää merkitä esim. wilmaan, jos oppilas on unohtanut kirjansa kotiin, jättänyt läksynsä tekemättä tai myöhästelee oppitunneilta. Näin tehdessään opettaja yksinkertaisesti noudattaa perusopetuksen tavoitteita, eikä suinkaan huvikseen kyttää oppilaita. 



Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet

Nykynuoriso vanhempineen tuntuvat olevan kovasti tietoisia erilaisista oikeuksista, joita heillä on. Moni vanhempi ja nuori kuvittelevat, että he ovat koulussa asiakkaina, joilla on oikeus vaatia parempaa palvelua. Toki veroja maksavat vanhemmat osallistuvat peruskoulun kustannuksiin, mutta opettajien intressinä ei suinkaan ole palvella yksittäisiä perheitä, vaan koko yhteiskuntaa, lähinnä kyseessä olevaa kuntaa ja auttaa ko. yhteisöä saamaan lisää kelvollisia veronmaksajia,

Perusopetuslakiin (1998/628) on kirjattu oppilaan oikeudet ja velvollisuudet.
Lain mukaan 

oppilaalla on oikeus:

- esiopetukseen
- turvalliseen opiskeluympäristöön
- opetussuunnnitelman mukaiseen opetukseen
- oppilaanohjaukseen
- riittävään tukeen heti tuen tarpeen ilmetessä
- maksuttomaan opetukseen, oppimateriaaliin ja työvälineisiin
- oppilashuoltoon


Perusopetuslakiin (1998/628) on kirjattu myös oppilaan velvollisuudet.

Oppilaalla on velvollisuus:

- osallistua opetukseen
- suorittaa tehtävänsä tunnollisesti
- käyttäytyä asiallisesti


Perusopetuslaki on niin jämäkkää tekstiä, että siitä riittää aiheita moneen uuteen postaukseen. 
Ensimmäisenä paneudun perusopetuksen tavoitteisiin.


perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kuinka terävä kieli kesytetään

Tällä viikolla on puhuttu koulujen työrauhasta. Tuntuu hyvältä, kun asia on nostettu kunnolla tapetille ja uskalletaan sanoa oikeita asioita ääneen. Osa lapsista ja nuorista käyttäytyy todella törkeästi ja ennen kaikkea itselleen vahingollisesti. Jos lapsi tai nuori ei yhtään osaa säädellä sitä, mitä ja miten kenelle voi sanoa tai miten tietyissä tilanteissa on sopivaa käyttäytyä, lasku lankeaa lopulta hänelle itselleen. Tuskin kukaan haluaa öykkäriä töihin tai edes omaan tuttavapiiriinsä siinä vaiheessa, kun itsellä on jo perhettä. Tai no, ehkä joku toinen öykkäri.

Lapset ja nuoret eivät ole kaivoja, jonne jostakin luonnon lähteestä suodattuisi vain puhdasta ja kirkasta juomakelpoista vettä. He ovat astioita, joissa näkyy kaikki se, mitä tuohon astiaan on matkan varrella kaadettu. Jos lapsi kuulee aikuisten tai isompien sisarusten puhuvan tylysti lähimmilleen, vähättelevän, halveksivan ja kiroilevan, miten hän itse voisikaan osata puhua ystävällisesti muille. Jos opettaja sortuu samaan ivailuun tai sättimiseen, kierre jatkuu myös koulussa. Nuori oppii, että terävän kielen avulla hän pystyy säilyttämään kasvonsa isossa ryhmässä.  Terävällä kielellä on helppo satuttaa luokkakavereita, muut eivät uskalla puolustaa toista, sillä terävällä kielellä voi raapaista ihan kaikkia. Jopa opettajaa. Terävällä kielellä opettajan voi saada ihan pois tolaltaan, jos osaa valita sanansa oikein, hänet voi saada jopa itkemään.

Monet ystäväni sanovat, että he eivät jaksaisi tehdä töitä murrosikäisten kanssa. Minä en ole koskaan kokenut oppilaitteni ikää rasitteena, päinvastoin. Nuorten kanssa työskentely on oikeastaan aika mutkatonta. Saat sen, minkä annat. Se pätee myös käytökseen ja kielenkäyttöön.

Ns. hankalan ryhmän kesyttämiseen tarvitaan aluksi huumoria. Testailuvaiheen piikittely kannattaa taltuttaa hymyilemällä ja heittämällä itse jotain harmitonta läppää takaisin, vaikka tosi huonoakin. Ope, joka edes yrittää olla vitsikäs, on parempi kuin ope, joka vetäisee välittömästi herneen nenään. Huonoilla vitsellä voi jopa saada empatiapisteitä, se on jo paljon.
    Jatkossakin kannattaa jatkaa sopuisalla linjalla, ottaa vastaan oppilaitten väsymys ja huutelu, sanallistaa heidän huono olonsa. Onhan se ikävää, että nyt väsyttää ja harmittaa, mutta eikös me nyt tästä kuitenkin yhdessä selvitä. Katsotaas vielä tämä yksi juttu. Ja kun tunti on ohi, oppilaita voi ihan pikkasen vaikka kehua,  hienosti jaksettu, vaikka oli niin kauhea olo välillä.
    Kun joskus on itsekin väsynyt, provosoituminen on helppoa. Niitä tilanteita varten kannattaa olla valmiina mietittynä joitakin ilmaisuja, joita voi turvallisesti käyttää. Joskus harmittaa ihan suunnattomasti, kun koko luokka on kirjoittanut jo muistiinpanot dialta vihkoonsa, joku matti myöhäinen ilmoittaa, että hänellä ei ole edes kynää. Yleensä noissa tilanteissa minulta lipsahtaa se "kultapieni" suusta. Alkuaikoina pelästyin, saako oppilaita nimitellä niin, mutta nykyään tuntuu, että eivät he siitä ainakaan kauheasti pahastu. Mitä kovanaamaisempi tyyppi, sitä shokeerampi vaikutus.