tiistai 30. heinäkuuta 2013

Arjen apuvälineet

Työt alkavat ensi viikolla ja lasten koulu sitä seuraavalla. Kahden viikon päästä meillä kaikilla on aikataulut, jonka mukaan lähdetään aamulla ja tullaan iltapäivällä. Arjen pyörteessä oman ajan varaaminen esim. liikuntaharrastukselle vaikeutuu huomattavasti. Olen nyt tottutunut kuntoilemaan säännöllisesti koko kesän ajan, mutta edellisten vuosien kokemuksella tiedän varsin hyvin, että viimeistään lokakuussa Heiaheiaan alkaa kertyä nollaviikkoja. Oman ajan löytyminen on siis priorisoitava vaikka kuinka olisi muka kiirettä ja touhua.

Kesän aikana olen ilolla pannut merkille, että ostosreissuilla ei kauppakasseihin ole eineksiä juurikaan pakattu. Kesällä on ollut aikaa kokkailla tuoreista raaka-aineista. Arkihulinassa yksi turhauttavin askare on miettiä väsyneenä töiden  jälkeen marketissa, mitä ruokaa illalla syötäisiin. Siksi olen aika ajoin pyrkinyt suunnittelemaan viikon ruuat etukäteen sunnuntaisin. Tätä yritän nyt noudattaa koko syksyn. Tavoitteena olisi miettiä viikolle kolme isompaa ruokaa, joita syödään ehkä parinakin päivänä peräkkäin. Sitten valitsen esim. Pirkka- tai Kotikokki-sovelluksesta jonkun mukavan reseptin. Näiden sovellusten hyvä puoli on myös se, että ne muokkaavat automaattisesti ostoslistat valmiiksi. Kauppalappu löytyy puhelimesta ja sen voi tarvittaessa lähettää vaikkapa puolisolle, jos on hänen vuoronsa käydä kaupassa.

Ainoa kalenterini minulla on puhelimessa. Käytän Googlen-kalenteria ja android-puhelimessa siihen yhteensopivaa aCalendar-sovellusta. Merkitsen kalenteriin ylös työlukujärjestykseni, kaikki omat ja lasten sovitut menot sekä ateria- ja liikuntasuunnitelmat. Kalenteria tuo kummasti ryhtiä arkeen. Minä koen sen helpottavana, että minun ei tarvitse joka päivä käyttää energiaa sen miettimiseen, mitä ruokaa perhe kulloinkin syö tai huvittaisikohan minua juuri tänään lähteä lenkille vai kuntosalille.

Yksi asia minun pitäisi vielä saada jotenkin fiksusti organisoitua. Siivoaminen. Tällä hetkellä minun ei tarvitse koskaan viedä roskia, tyhjentää tai täyttää tiskikonetta eikä siivota poikien huoneita. Mutta tämänkokoisessakin huushollissa ylläpitosiivousurakkaa riittää joka päivälle.

Eräs ystäväni pohti Facebookissa siivouslukujärjestyksen laatimista. Tällaiselle organisointifriikille se voisi olla ainoa toimiva tapa. Pitääkin laittaa asia kunnolla pohdintaan. Nyt en ehdi sitä miettiä, sillä kalenteri muistutti, että on aamulenkin aika. Ulkona on aikas harmaata ja kosteaa, mutta onneksi minun ei tarvitse sitä nyt jäädä pähkäilemään, vaan mennä reippaasti vetämään sadekamppeet päälle ja sännätä metsään.



keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Uusin eväin uuteen lukuvuoteen

Kävin eilen ostamassa uuden tabletin. Mietin pitkään, viitsinkö hankkia sen jo, mutta sitten kiusaus voitti. Minulla on nyt kaunis, valkoinen Samsung Galaxy T2. Hankin sen nimenomaan työkäyttöön ja eilisen illan ja tämän aamun olenkin pähkäillyt, miten sitä kaikkein fiksuimmin hyödyntäisin.

Heti alkuun on käynyt selväksi, että se ei korvaa vanhaa kunnon läppäriäni. Läppärillä kirjoittaminen on niin paljon jämäkämpää ja nopeampaa kuin kosketusnäytön näppäileminen. Dokumenttien tallentaminen koneen kovalevylle tuntuu turvallisemmalta kuin niiden tallentaminen pilvipalveluihin. Aamun aikana olen joka tapauksessa siirtänyt joitakin dokumenttejani Driveen, jota voin niita tabletillani muokkailla.

Tällä hetkellä uskon, että tablettini toimii parhaiten sähköisenä muistikirjana. Naputtelin aamulla läppärilläni syksyn lukujärjestyksen Google-kalenteriini. Olen ladannut tablettiini ja kännykkääni aCalender-sovelluksen, joka on sekä fiksun näköinen että todella käytännöllinen. Nyt pystyn etukäteen koko lukukaudeksi ohjelmoituun lukujärjestykseen lisäämään yksittäiset tuntisuunnitelmat. Koko lukuvuoden rungothan minulla luonnollisesti ovat jo valmiina kirjattuna. Sen työn teen yleensä aina viimeistään toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa.

Tänä lukuvuonna meillä on käytössämme Edu 2.0. Olen jo alustavasti miettinyt, millaisia kurssikokonaisuuksia sinne oppilailleni aion laatia. Pääsääntöisesti teetän kaikki kirjalliset työt isoon kirjoitelmavihkoon, mutta laajemmat projektityöt on kätevämpi laatia ja lukea sähköisesti. Haluan lopullisesti eroon epämääräisistä lippusista ja lappusista. Oppilaat onnistuvat usein hukkaamaan paperiset ohjelappunsakin, joten on hyvä, että kaikki työohjeet löytyvät samasta paikasta.

Onneksi on vielä pari viikkoa aikaa suunnitella ja mietiskellä ennen kuin tositoimet taas alkavat. Eihän tätä työtä oikeasti noilla härpäkkeillä tehdä, mutta kyllä ne kummasti piristävät ja tuovat vaihtelua työskentelytapoihin. Älytaulua saanen vielä muutaman vuoden odotella, mutta eiköhän sellainen joskus minun luokkaani ilmesty. Tänä syksynä palaan vielä tähän perinteiseen ympäristöön. Saas nähdä, joko tuo telkkari on viety kesän aikana pois.




lauantai 20. heinäkuuta 2013

Vanha koira, uudet kujeet

Opin eilen taas jotain uutta ja ihmeellistä. Minä tarvitsin amppelin, mutta en löytänyt vanhoja amppeleitani mistään. Katselin niitä kauppojen kukkaosastoiltakin, mutta missään ei ollut valmiita amppeleita. Ehkäpä ne ovat nyt vain niin 'last season'.

Amppeli täytyisi siis tehdä itse. Katselin erilaisia amppelimalleja netistä. Halusin sopivan siron, ehkä virkatun. Hankin sitä varten valmiiksi kalalankaakin. Suurin osa näteistä amppeleista oli solmittuja. Askartelukaupassa poiketessani nappasin mukaan 3 millistä nyöriä. Puuhelmiä minulle oli onneksi jo valmiina varastoissa.

Löysin Aino Salon laatiman PowerPoint-esityksen kukka-amppelista makramee-tekniikalla. Minun oli pakko päästä kokeilemaan sitä heti. Joten ei kun toimeksi. Kaksitasosolmun ohjeet minun oli etsittävä muualta. Kokemus oli todella opettava. Katselin ohjeita tovin enkä meinannut tulla hullua hurskaammaksi. Kaikki amppelin solmut tehtiin neljällä nyörillä ja siinä tuntui olevan kaksi minulle liikaa. Muistan elävästi, kuinka eräs partiojohtaja tuskastui minuun, kun 11-vuotiaana yritin hahmottaa verkkosolmujen tekemistä hänen mielestään ihan liian hitaasti. Mutta yrityksen ja erehdyksen kautta solmun tekeminen avautui minulle kuin taikaiskusta ja aloin hahmottaa sen logiikkaa ja lopulta jopa nähdä, mitä kautta nyörin oli mikäkin lenkki alitettava. Ja yhtäkkiä minulla olikin jo alku amppelilleni.

Kaksitasosolmuilu oli yllättävän kivaa ja joutuisaa. Minulla ei ollut kuuttatoista samanväristä puuhelmeä, mutta toisaalta se ei haitannut. Tämä amppeli soveltuu nyt monenväriseen sisustukseen.

Helmien pujottelun jälkeen piti alkaa tehdä yksinkertaisia tasosolmuja ja kuinka ollakaan sain kauniit kiemurat aikaiseksi.




Verkon solminen kaksitasosolmuilla oli jo helppoa, kunhan ne vain sai asetettua oikealle korkeudelle. Tässä vaiheessa työtä ei voinut enää jättää kesken.

Kun kolmitasoinen verkko oli valmis, piti oppia vielä uusi tekniikka. Munkinnyöri on monelle alakoululaiselle tuttu käsityötunneilta, mutta minä en ole sitä koskaan kokeillut. Taas jouduin katsomaan ohjekuvia useammaltakin verkkosivulta ennen kuin hoksasin tekniikan. Sitten vain viimeinen kiepautus ja nyörit tasamittaisiksi ja amppeli on valmis käyttöön.











Se näyttää ihan samalta kuin kaupasta ostetut nyöriamppelit, mutta minulle se on ainutlaatuinen. Minä en pidä itseäni lainkaan käsityöihmisenä, mutta ehkäpä minun on vain alettava uskoa, että minun sisälläni elää sittenkin pieni käsityöläinen, eikä vain se hidas ja yksinkertainen seiskan oppilas, jollaisena olen kouluajoista asti itseäni pitänyt.

Uuden oppiminen ja siitä saatava tyydytys ei katso ikää! Koskaan ei aamulla ei tiedä, mitä kaikkea upeaa voi päivän mittaan oppia.


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla



torstai 18. heinäkuuta 2013

Arjessa elämisen ihana keveys

Twitterissä eräs kollega kirjoitti, että opettajilla on pakko olla 2,5 kuukauden loma, sillä heillä kestää yleensä juhannukseen asti ennen kuin he pääsevät irti edellisestä lukuvuodesta ja noin heinäkuun puolen välin tienoilla he alkavat jo suunnitella tulevaa.

Minä pääsin lomafiiliksiin välittömästi kesäloman alussa. Kesämökkeilyn jälkeen tämä viikko on mennyt lähinnä kotona lorvailemiseen. Keskimmäinen poikani on kesälomamatkalla Espanjassa, vanhin viettää kesälomaa isänsä perheen kanssa ja me olemme kuopuksen ja mieheni kanssa kolmistaan kotona. Alkuviikosta purimme poikien huoneesta vanhan kerrossängyn pois ja pystytimme uuden parvisängyn ja sen alle vuodesohvan. Pikkukundien huoneesta tuli kerralla isojen poikien kämppä, jossa on nyt tilaa kavereille istua ja hengailla.

Poikien kerrossängyn alla oli iso vuodevaatelaatikollinen pikkulegoja. Ostimme niitä varten pari kannellista sängynaluslaatikkoa ja kävin kaikki legot läpi ja siirsin ne uusiin laatikoihin. Muistan aikoja, kun pikkupojat siivosivat huoneensa lattian suoraan legolaatikkoon. Nyt ainostaan pari prosenttia laatikon sisällöstä oli muuta kuin legoja. Laatikot saavat nyt uuden kodin meidän sänkymme alta ja siellä ne saavat odottaa siihen asti, kunnes mummulassa vierailijat tarvitsevat viihdykettä.

Tällä viikolla minulla oli hyvää aikaa istua kunnolla lempparinojatuolissani ja väkertää virkkuukoukun kanssa. Minulla on useampi kerä ihanan väristä Pompom-lankaa, mutta se on jostain syystä kovin hankalaa virkattavaa. Otinkin avuksi toisen langan ja heti alkoi syntyä kaikenlaisia jänniä viritelmiä. Työn alla on pussukka ja kaulahuivi. Minusta on hauska luoda langoilla erilaisia pintoja ja keksiä sitten jälkeen päin niille jotain järkevää käyttöä. Eräänlaista luovuutta sekin kai.

Mutta kaiken tämän touhuilun keskellä huomaan ajattelevani jo lähestyvää syksyä ja arkea. Viime syksynä pyrin pitämään kiinni kiireettömyyden tunteesta mahdollisimman pitkään. Loin tiettyjä rutiineja, jotka piristivät arjen pyörteessä. Nautin bussimatkoista, jolloin minulla oli aikaa vain tuijotella ikkunasta, kirjoittaa ehkä pari runoa ja kuunnella musiikkia. Aamulla sytytin kynttilän keittiön ikkunan lyhtyyn ja nautin aamukahvini kaikessa rauhassa. Onneksi tein niin, sillä nyt minulla on juuri nuo hetket kiinnekohtina, kun mietin tulevaa arkea.

Twitterissä jotkut kollegat kuvasivat lukuvuoden alkua liikkuvaan pikajunaan hyppäämisenä, joka puuskuttaa ilman pysähdystä ekasta vesosta suvuvirteen saakka. Auts! Ei sen tarvitse mennä niin! Opettajan työ on melko hektistä, mutta sen hektisyyden kestää paremmin, jos arjessa on tarpeeksi suvantopaikkoja. Se voi olla pehmeä ja lämmin bussinistuin, kuntokeskuksen pilatestunti, aamukahvit kynttilänvalossa tai iltalenkki syksyisessä väriloistossa.


tiistai 16. heinäkuuta 2013

Vapaamatkustaja

Nyt seuraa nolo paljastus: Olen tieten tahtoen vapaamatkustaja. Olen asunut 13 vuotta samassa vuokratalossa enkä ole kertaakaan osallistunut talkoisiin tai edes asukastoimikunnan kokouksiin. Tiedän, että se on törkeää lepsuilua ja vastuuttomuutta. Minä en vain halua osallistua niihin. Kun asuu kerrostalossa näin lähekkäin 38 muun perhen kanssa, haluaa säilyttää tietyn etäisyyden. Se on minun luontoni. 

Tänään kellarin ovilla tuli vastaan edes asukastoimikunta-aktiivi. Edellisenä päivänä oli ollut kuulemma kokous, jossa oli ollut lynkkausmieliala. Asukastoimikunnan toimihenkilöt olivat saaneet haukut päällensä. Siellä oli kuulemma saaneet kuulla kunniansa myös minun ja muutaman muun perheen lapset. Ovat kuulemma uhkailleet muita. No, onhan tässä selvitelty mm. maastopalon sytyttämistä ja rikkoutuneiden rattaiden varaosien hankintaa, koska oma poikakin oli ollut taas porukoissa mukana. Joistakuista on jostakin syystä kiva kaataa pahaa oloa syyttömien niskaan. Miten jollekulle voi tullakin mieleen purnata talon lasten käytöksestä asukastoimikunnan jäsenille? 

Toimin nuorena likkana aktiivisesti urheiluseurassa. Noina vuosina opin, miten yhdistysten johtokunnissa toimitaan. Katselin sivusta touhua muutaman vuoden ja kun en enää voinut sietää sitä omien etujen ajamista ja kähmintää, avauduin, poltin sillat kunnolla takanani ja päätin, että jatkossa pysyn kaikesta järjestötoiminnasta erossa. Tuossa päätöksessä olen aika hyvin pysynytkin. 

Vapaamatkustajille on olemassa tietyt kirjoittamattomat säännöt. Jos ei ota osaa mihinkään toimintaan, ei pidä myöskään muiden toimintaa arvostella. Vapaamatkustaja on tärkeää noudattaa mahdollisimman hyvin yhteisiä sääntöjä, huolehtia siitä, että ei aiheuta muulle yhteisölle haittaa tai vahinkoa ja kantaa vastuunsa kaikesta aiheuttamastaan häiriöstä tai vahingosta. Meidän pojat ovat siivonneet talon ulkoseiniä ja pesseet sylkeä hissin seinästä. 

Luonteeni tuntien minun on järkevää jatkossakin asua kerrostalossa vuokralla. Tuskin minusta vanhoilla päivilläkään tulee innokasta pihatalkoolaista tai taloyhtiön kokouksissa istujaa. Aion edelleen huolehtia siitä, että minun ja perheeni elintavat eivät häiritse muita asukkaita. Se olkoon minun panokseni tämän yhteisön asumisviihtyvyyteen. 


maanantai 15. heinäkuuta 2013

So many books, so little time!

Ennen ostelin jatkuvasti kirjoja. Nykyään olen vannoutunut kirjaston käyttäjä. Toki edelleenkin ostan kirjoja, jos ne ovat sellaisia, että ne pitää ehdottomasti olla aina saatavilla, ihan vain varmuuden vuoksi. Sellaisia saattavat olla esim. jotkut runokirjat tai tietokirjat. Romaaneja ostelen harvemmin. Uusin Seppo Jokinen on toki aina ostettava. Ja Khaled Hosseinin kirjat on jostakin syystä myös omistettava.

Aloitin Pekka Vartiaisen Postmoderni kirjallisuus -teoksen lukemisen keväällä. Samalla kun luin sitä, puhelimeni muistikirja täyttyi minulle entuudestaan tuntemattomien kirjailijoiden nimistä. Menin listan kanssa kirjastoon ja kahmin mukaani ainakin kymmenen romaania. Kuvassa on osa saaliistani. Olen lukenut niistä ainoastaan DeLillon Omegapisteen. Se oli ihan kohtuullinen. Tuon pinon läpikäymiseen minulla on aikaa vielä muutama kuukausi.

Yleensä minulla on monta kirjaa luvun alla yhtäaikaa. En ole tuota Vartiaistakaan lukenut vielä loppuun. Varaan nimittäin useimmat uutuuskirjat kirjastosta ja kun saan ne itselleni, minulla on ainoastaan kuukausi aikaa lukea ne alta pois ennen kuin ne on palautettava seuraavaa varaajaa varten. Tällaisessa pakkoraossa luin mm. Irvingin uusimman. Se oli riemastuttava lukukokemus, vaikka alkuun mietin, olenko lukenut tämänkin tarinan toisinnon joskus aikaisemmin. Irvingin henkilögalleria on silkkaa 2000-lukua, ja se on ollut sitä jo 70-luvulta saakka.

Selailin myös Donnerin Mammutin läpi. Tiiliskiven verran aikuisen miehen ruikutusta. Liian masentavaa, mutta tulipa sekin plarattua joten kuten.

Tänä kesänä olen lukenut ensimmäisen kerran Erlend Loen kirjoja. Luin ensin Päivät Nigellan kanssa ja ihastuin Loen absurdiin maailmaan ja niukkaan, mutta niin elävään dialogiin. Seuraavaksi luin Supernaiivin, joka on kerrassaan ihastuttava. Pelkäsin koko ajan, että päähenkilölle tapahtuu jotain pahaa, mutta onneksi niin ei käynyt. Tosiasioita Suomesta tuntui sen jälkeen tylsältä ja ainoastaan selailin sen läpi. Kirjahyllyssä on muutama muu Loe odottelemassa vuoroaan.

Milan Kundera on ollut 80-luvulta saakka yksi lempikirjailijoistani. Nuorempana olin lumoutunut hänen tavastaan kirjoittaa. Katselin Olemisen sietämättömän keveyden dvd:ltä viime keväänä ja olin edelleen myyty. Nyt luin ajatuksen kanssa Tietämättömyyden, enkä enää ollut yhtä vakuuttunut siitä, että Kunderan tapa kirjoittaa olisi kovin mielekäs. Itseasiassa Kunderakin kirjoittaa samaa tarinaa yhä uudestaan ja uudestaan ja käyttää samoja tehokeinoja, joista tulee jopa hieman ärsyttäviä maneereja. Nuorempana ahmin etymologisia selityksiä sanoille, nyt huomasin jo hyppiväni niiden yli. Keski-ikäisenä esikuvat vaihtuvat, niin sen kai kuuluukin olla.

Viikko sitten huomasin marketin lehtihyllyssä uuden lehden. Uusi Regina mainostaa itseään kirjallisena viihdelehtenä ja sellainen se totta vie olikin. Lehdessä on muutaman romanttisen novellin lisäksi paljon artikkeleita kirjallisuudesta ja kirjaesittelyjä. Kuinka ollakaan piti taas laatia uusi lista kirjailijoista ja lähteä kirjastoon. Osa kirjoista oli niin uusia, että niitä ei hyllyillä ollut, mutta lainasin sitten jonkun muun teoksen kyseiseltä kirjailijalta. Tälla tavalla löysin mm. Annamari Marttisen. Olen vasta aloitellut hänen Ero-romaaniaan ja luulenpa, että sen jälkeen haluan lukea muutkin hänen teoksensa.

Näiden romaanien lisäksi kirjapinostani löytyy runokirjoja, näytelmiä ja tietokirjoja. Joka viikko saan siitä napsittua muutaman kirjan pois, mutta kun käyn palauttamassa ne kirjastoon, pino kasvaa vain entisestään. Onneksi lomaa on vielä jäljellä, sillä töiden alettua lukemiseen käytettävä aika lyhenee dramaattisesti.







maanantai 8. heinäkuuta 2013

Oikea kesä!

Viime kesä oli surkea. Satoi vettä ja mies oli ainoastaan viikon kesälomalla.

Tänä kesänä kaikki on toisin! Ilmat ovat suosineet ja saamme lomailla yhdessä neljä viikkoa. Viime syksynä oli töiden alkaessa jo valmiiksi uupunut olo. Tänä kesänä kahden viikon jälkeen tuntui jo siltä, että akut olivat saaneet aimo annoksen aurinkoenergiaa. Ajatukset olivat täysin irtautuneet työasioista ja mieli ja keho olivat loma-asetuksilla.

Juhannuksesta alkaen olemme olleet mökillä. Pidin muutaman päivän täällä pienimuotoista kesäsiirtolaa: sauna lämmitettiin pari kertaa päivässä, pojat mesosivat vedessä pari tuntia kerrallaan, minä tein isoja annoksia ruokaa ja paistoin melkoisia pinoja lättyjä, mies grillasi toistakymmentä makkaraa illassa. Kunnon kesämeininkiä siis.

Tänä kesänä luonto on kulkenut muutaman viikon etuajassa. En ole koskaan ennen nähnyt maitohorsmia juhannuksen tienoilla. Ensimmäisen kerran pakastin mansikoita kesäkuun lopussa. Puna-apilatkin olivat kukassa ennen heinäkuun alkua. Mustikoita olen tottunut keräämään pihaltamme heinäkuun loppupuolella, mutta tänä kesänä puskat ovat jo nyt sinisinä isoista marjoista. Saa nähdä, koska viinimarjat kypsyvät. Yleensä olemme poimineet niitä elokuun puolessa välissä.



Viime kesänä oli aikaa lähinnä vain suunnitella tulevia mökkiprojekteja. Tänä vuonna olen virkannut saunan eteiseen ihanan pehmeän "aurinkomaton" oranssista trikookuteesta.

 Aidan korjaus etenee vihdoinkin. Pari vuotta sitten lumi rikkoi vanhan aidan. Nyt mies on ehtinyt valaa kaikki uudet tukitolpat paikalleen. Esikoiseni maalasi poikkilaudat ja kohta pääsemme naputtelemaan aitaa paikoilleen.

Oma, rakas ikuisuusprojektini on tietenkin se komposti, josta haaveilin jo viime kesänä. Sain kaksi hienoa ohjetta, kiitos niistä sekä eräs anonyymi lukijani että Anne Rongas! Saas nähdä mitä saan aikaiseksi.

Viime kesänä varasin jo maalit huussin maalaamista varten, mutta sekin homma jäi tekemättä. Viime viikolla harmitti, kun avasimme verstaalle unohtunutta maalipurkkia. Tietäähän se, mitä vesiohenteiselle maalilla pakkasessa käy. Maali oli käyttökelvotonta.

Kun hain uuden purkin rautakaupasta, ymmärsin hyvin, miksi meidän perheemme ei koskaan matkustellut kesäisin ulkomaille. Mökin yllä- ja kunnossapitokustannukset, mökkireissuihin liittyvät bensa- ja ruokakulut sekä kaikki remonttitarvikehankinnat nielevät varmasti yhtä paljon rahaa kuin viisihenkisen perheen viikon tai parin ulkomaanreissu.

Yhtä kaikki, huussikin on nyt maalattu ja aikas hyvä siitäkin tuli. Seuraavaksi suunnittelemaan sisustusta!

Ja aitakin tuli naputeltua valmiiksi. Tämän kesän tärkeimmät projektit taisivat sitten ollakin siinä.
Nyt on hyvää aikaa alkaa suunnitella seuraavia ja näprätä pienempia juttuja.