lauantai 25. helmikuuta 2012

Askarrellaan!

Kysyin syyslukukauden alussa kasiluokkalaisiltani, haluavatko he tehdä ryhmätöitä tietokoneella vai askarrella pahvien, saksien ja tussien kanssa. Suurin osa oppilaista halusi sekä että. Vaikka edellisinä vuosina olin luokaton opettaja ja jouduin kiertämään päivän aikana useammassakin luokassa, me teimme joka vuosi jonkun yhteisen työn, jossa oppilaat pääsivät askartelemaan.


Tänä lukuvuonna olemme tehneet nukketeatterilavasteita ja erilaisia postereita luokan seinille. Seiskat ovat tehneet aivan ihastuttavia keppinukkeja kuvaamataidon tunneilla ja äidinkielen tunneilla he ovat kirjoittaneet niille näytelmiä, jotka on videoitu ja editoitu elokuviksi.

Lisää kuvateksti

Olen käsitellyt oman valvontaluokkani kanssa viime aikoina myös kiusaamista ja he tekivät aiheesta tietoiskuposterit luokan takaseinälle.

Kasiluokkien kanssa olemme käsitelleet kirjallisuutta. Oppilaat ovat kirjoittaneet jännityskertomuksen ensimmäisen luvun ja yhden kohtauksen kauhutarinasta. Fantasiakirjallisuusjaksolla he ovat saaneet heittäytyä tolkieneiksi ja luoda oman fantasiamaailmansa. Osa näistä postereista on jo valmistunut.


Murrekartta ja näytteitä eri murteista.
Ysien kanssa käsittelemme parhaillaan suomen sukukieliä ja murteita. Ryhmät saivat valita oman aiheensa ja työstää erilaista oheismateriaalia oppituntien havainnollistamiseksi. Kartoista tuli aikas kivannäköisiä.
















Luokkakin alkaa näyttää ihan oikealta äikänluokalta.
Ja mikä tärkeintä, sinne on oikeasti kiva mennä töihin joka arkiaamu!



1 kommentti:

  1. Näyttääpä kivalta! Olen todennut saman: askartelemalla ja sitten eri tavoin kuvaamalla ja muokkaamalla syntyy todella innostavia juttuja!

    VastaaPoista