keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Lasten ehdoilla

Olen aina ollut huono järjestämään lapsille toimintaa. Minusta lapsuuden kesään pitääkin kuuluu ihana aikatauluttomuus ja toimettomuus. Tänä kesänä kaikki on toisin. Nuorin poikani aloitti toukokuussa jalkapalloilun kaupunginosajoukkueessa. Koska omalla lähikentällä ei ollut tämänikäisille lapsille omaa joukkuetta, aloin kuljettaa häntä naapurikaupunginosan kentälle. Kuinka ollakaan minä lupauduin heti ensimmäisellä kerralla ko. joukkueen huoltajaksi. Kesäloman kahden ensimmäisen viikon illoista iso osa on kulunut jalkapallokentällä harjoituksissa tai peleissä. Nyt keskimmäinen poikanikin haluaa aloittaa jalkapallon. Onneksi he harjoittelevat samoina päivinä kuin nuorimmaiseni, muuten emme ehtisi muuta lomalla tekemäänkään kuin käydä reeneissä ja peleissä. Ei sekään ihan huono vaihtoehto olisi.

Olen odottanut sitä hetkeä, että poikani itse ilmaisisivat, mitä he haluavat harrastaa. Minä aloitin harrastusputkeni 11-vuotiaana. Soitin pianoa, kävin partiossa ja uin kilpaa. 15-vuotiaana uin ainoastaan kilpaa, kuusi kertaa viikossa. 17-vuotiaana valmensin pieniä uimareita ja olin kaupungin iltauimaopettajana. 19-vuotiaana valmensin nuoria kilpauimareita, kuusi kertaa viikossa. Minä siis tiedän, mistä seuratoiminnassa on kysymys. Se on ennen kaikkea sitoutumista ja ehdotonta rakkautta lajiin. Ilman niitä harrastamiseen ei riitä intoa. Niiden syttymistä olen omien poikieni kohdalla odottanut 11 vuotta.

Kaikki lapseni osaavat uida. Kaksi vanhempaa hallitsevat perusuintitekniikat melko hyvin, he ovat käyneet uimaseuran tekniikkakoulussa, mutta rakkautta kilpauintiin ei syntynyt. Vanhin poikani sai 12-vuotiaana käteensä akustisen kitaran. Poika opiskeli soittamista itsekseen niin hartaasti, että hankimme hänelle seuraavana kesänä sähkökitaran. Soittaminen on hänen juttunsa ja tällä viikolla jännitämme, pääseekö hän jatkamaan opiskelujaan lähilukiomme musiikkilinjalle.

Tänä kesänä meillä ei ole siis vapaa-ajan ongelmia. Jos pojat valittavat, että heillä ei ole tekemistä, mina pakkaan autoon muutaman oranssin muovitötsän, pari jalkapalloa sekä muutaman kylmäkääreen ja hurautamme poikien kavereiden kanssa läheisille ruohokentille harjoittelemaan. Omalla vapaa-ajallani minä lueskelen jalkapallokirjoja, sillä mihin pantteri pilkuistaan pääsisi. Valmentaja minussa alkaa heräillä, ja se tuntuu ihan mukavalta. Oikeastaan todella mukavalta!

1 kommentti:

  1. Kiitos nuorimmaisen jalkapalloinnostuksesta kuuluu ehdottomasti talossamme asuvalle aktiviselle isälle, joka viime vuonna kuljetti pihapiirimme lapsia harjoittelemaan urheiluhalliin. Tämän isän molemmat pojat harjoittelevat nyt jalkapallon ikäkausisarjoissa. Menestyvien junnu-urheilijoiden taustalla on aktiiviset vanhemmat, jotka pyyteettömästi tekevät tärkeää vapaaehtoista työtä.

    VastaaPoista