sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Carpe diem

Kuuluukohan se ikään, että jokainen kesä tuntuu paremmalta kuin edellinen? Vaikka vuodet kuluvat vuosi vuodelta nopeammin, tuntuu että nykyään on entistä enemmän aikaa pysähtyä ja havahtua siihen, kuinka hyvin asiat nykyään ovat.

Kolmen teini-ikäisen kanssa kesänvietto on huomattavasti leppoisampaa kuin kolmen leikki-ikäisen tai kolmen alakoululaisen. Äidin valvovaa silmää ei tarvita jatkuvasti laiturilla, poikaset voi laittaa jo vaikkapa lämmittämään saunaa tai purkamaan vanhaa pihakeinua. Omaa aikaa on huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Voi ottaa vaikkapa läppärin rantaan ja naputella siellä kaikessa rauhassa, tai asettua laiturille lueskelemaan dekkareita.

Olen pitkää haaveillut märkäpuvun ostosta, jotta voisin alkaa harrastaa avovesiuintia. Tänään kelailin vastarannalle ja takaisin uusissa Speedoissani, ilman märkäpukua. Ihan hyvin sekin onnistui. Metrejä kertyi 1200. Ihan kelpo määrä. Tuokin haave toteutui nyt. Aika oli sille kypsä.

Tästä kesästä minulle on jäänyt päällimäiseksi mieleen paljon pieniä hetkiä, joissa olen ymmärtänyt olla läsnä. Olen pyrkinyt olemaan kiirehtimättä paikasta toiseen ilman, että olisin edes hetkeksi pysähtynyt ja tajunnut olevani juuri siinä paikassa ja hetkessä. Olen säilönyt itseeni tunnelmia ja tuntemuksia, keskusteluja ihmisten kanssa. Muistan, mistä olen puhunut kenenkin kanssa ja millaisessa ympäristössä ollut. Kaikki nuo hetket ovat palautettavissa mieleen. Ehkä ne päätyvät riveiksi runovihkooni tai kappaleiksi tietokoneeni tiedostoihin.

Toisenkin pitkäaikaisen haaveeni aion tänä kesänä toteuttaa. Me aioimme hankkia minulle pienen oman auton. Autosta aiheutuvat lisäkustannukset toki arveluttavat, mutta se on auton tuoman vapauden hinta. Kesän lopussa olen aina vannonut, että tulemme käymään mökillä myös töiden alettua. Aina se on jäänyt. Haaveenani on, että voisin ajaa perjantaina töiden jälkeen suoraan mökille, lämmittää saunan ja aloittaa viikonlopun lempeästi puusauna löylyissä. Nähtäväksi jää toteutuuko tuo tänä syksynä.

Viime vuonna lukuvuoden alkaessa toivoin, että tuleva työrupeama ei muistuttaisi pikajunassa matkustamista. Mielestäni viime lukuvuosi tulikin puksuteltua pääosin paikallisjunassa. Tänä vuonna tavoitteeni on sama. Uskon että tämänkin tavoitteen saavuttaminen on vuosi vuodelta helpompaa, sillä matkan varrelta kertyy lisää keinoja, joilla nykyhetken saa pysäytettyä.

Loppuun kohtaus elokuvasta, jonka ansiosta minusta tuli äidinkielen opettaja.







1 kommentti:

  1. Voi, Kuolleiden runoilijoiden seura on kyllä ihana elokuva!

    VastaaPoista