Uusi ops ja oppimateriaalit

Opettajana odotan uutta opetussuunnitelmaa innokkaana, koska se on täynnä mahdollisuuksia eheyttää opetusta. Vihdoinkin perinteisestä oppiainejakoisesta opetuksesta ollaan siirtymässä ilmiöpohjaiseen oppimiseen, jolloin oppilaat pääsevät paremmin soveltamaan oppimiaan taitoja käytännössä.

Perustaidot kunniaan

Tästä huolimatta peruskoululaisemme tarvitsevat vankan ja kestävän pohjan mm. matemaattisessa osaamisessa sekä luku- ja kirjoitustaidossa. Olen todella huolestunut siitä, kuinka heikko kielitaju sekä luku- ja kirjoitustaito monilla seitsemäsluokkalaisilla on.

Heikko kielitaju näkyy mm. luetunymmärtämisessä. Oppilaiden on vaikea löytää tekstistä ydinkohtia eivätkä he eivät välttämättä osaa edes hahmottaa, mitä koekysymyksessä kysytään. Heikko kielitaju näkyy myös oppilaiden kirjoitustaidossa. He eivät osaa rakentaa loogisia lauseita ja virkkeitä. Nämä taidot jos mitkä, ovat jokaisen kansalaisen perustaitoja. Ilman hyvää luku- ja kirjoitustaitoa on hankala pärjätä arki- ja työelämässä.


Äidinkielen oppikirjojen tekijät ovat varmasti lukeneet uuden opetussuunnitelman perusteluonnoksen tarkkaan ja ottaneet huomioon monipuolisesti eri osa-alueet. Siksi kirjat ovat erittäin värikkäitä ja houkuttelevia, täynnä erilaista äidinkielen opetukseen soveltuvaa materiaalia.

Valitettavasti kirjoja selaillessa tulee tunne, että ne on tarkoitettu nimenomaan vanhaan, oppiainejakoiseen opetukseen. Niissä ei ole otettu huomioon sitä, että äidinkieli on mitä mainioin aine integroitavaksi muihin oppiaineisiin.

Nykyisissä oppikirjoissa kielitiedon osuus on puristettu minimiin. Seitsemännellä luokalla sijamuodot saatetaan käsitellä yhdellä aukeamalla. Onko oppikirjantekijöiden mielestä sijamuotojen oppimisessa tärkeintä se, että niiden nimet opetellaan edelleen ulkoa ja oppilaiden on osattava mekaanisesti tunnistaa muodot tekstistä? Kuvittelevatko oppikirjantekijät, että seitsemäsluokkalaiset edes muistavat, mistä sijamuodoissa on kysymys?

Omien kokemusteni mukaan oppilaiden on tärkeä oppia hahmottamaan kunnolla ainakin kieliopilliset sijat (nominatiivi, genetiivi, partitiivi ja akkusatiivi), jotta mm. lauseopin opiskelu onnistuu. Lauseoppi on puolestaan oleellinen osa mm. vieraiden kielten opiskelua ja se vaikuttaa taustalla myös luetun ymmärtämiseen (kuka tekee mitä missä milloin ja millä tavalla).

On totta, että opetussuunnitelman perusteissa näille asioille ei ole uhrattu kuin muutama rivi äidinkielen sisältötavoitteissa, mutta silti ne ovat oleellinen osa äidinkielen opiskelua. Ne muodostavat kielitaidon perustan eikä niitä ei voi sivuuttaa puolihuolimattomasti. Valitettavasti nykyisissä oppikirjoissa ei ole tarpeeksi systemaattisesti eteneviä tehtäviä, joiden avulla oppilaat voisivat harjaannuttaa taitojaan. Oppikirjasarjaan kuuluu harjoituskirja, jossa saattaa olla hieman lisää tehtäviä, mutta harvalla koululla on nykyään varaa ostaa joka vuosi uusia harjoituskirjoja oppilailleen. Siksi oppikirjassa pitäisi olla paljon harjoitustehtäviä tai niitä pitäisi olla saatavilla verkossa. Sähköiset oppikirjat eivät ole ratkaisu tähän ongelmaan, sillä nekin ovat kertakäyttöisiä ja kustannuksiltaan aivan liian kalliita. Ainoa vaihtoehto on siis laatia itse omat harjoitukset.

Omatahtinen opiskelu
Toki oppilaissa on aina myös niitä, jotka hallitsevat kielioppinsa yläkouluun tullessaan jo hyvin. Siksi olen omassa opetuksessani siirtynyt omatahtiseen opiskeluun, jossa oppilas saa edetä itsenäisesti opiskeltavat asiat niin nopeasti kuin haluaa ja sen jälkeen tehdä kokeen ja siirtyä seuraavaan asiaan. Valitettavasti nykyisiä oppimateriaaleja ei ole suunniteltu tällaiseen opetustyyliin vaan niissä oletetaan, että koko luokka etenee opettajajohtoisesti. Pelkästään tämä tekee uusistakin oppimateriaaleista liian vanhanaikaisia omaan käyttööni.

Eheytetty opetus
Kuten edellä mainitsin, äidinkieli on mitä mainioin oppiaine integroitavaksi muihin oppiaineisiin. Lähes kaikkia sen osa-alueita (vuorovaikutustilanteissa toimiminen, tekstien tulkitseminen, tekstien tuottaminen kielen sekä kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen) voidaan yhdistää muiden oppiaineiden sisältöihin. Nykyisissä oppikirjoissa tätä ei ole valitettavasti hyödynnetty. On ymmärrettävää, että oppikirjoja laaditaan oman aineryhmän kesken ihan vain aikataulullisista syistä. Mutta eikö olisi järkevää, että tulevaisuudessa oppikirjoja olisi laatimassa monialaiset työryhmät?

Olisi fiksua, että oppimateriaalien laatijat ottaisivat selvää, mitä kielioppiasioita voisi käsitellä yhdessä sekä vieraissa kielissä että äidinkielessä. Kun harjoitellaan tietokirjatekstin lukemista, esimerkit voitaisiin ottaa niistä kirjoista, jotka oppilailla on käytössä esim. historiassa tai biologiassa. Tämä edellyttäisi sitä, että myös näiden oppikirjojen laatijat miettisivät, miten näitä tekstejä voitaisiin hyödyntää muiden oppiaineiden tunneilla. Jokaisen kappaleen lopussa voisi olla jokin integrointivinkki muihin oppiaineisiin, esim. laadi oppikirjan kappaleesta referaatti tai tiivistelmä.