lauantai 21. toukokuuta 2016

Kuilun reunalla

Kuva: Touko Toivonen 
Otsikko on ehkä turhan traaginen, mutta kuvaava. Tämän kevätlukukauden arviointeja tehdessäni ja numeroita koneelle naputellessani mieleeni nousee kuva kahdesta kalliosta, joiden välissä on ammottava kuilu.

Minulla on oppilaina nuoria, jotka selviytyvät vaivattomasti heille annetuista tehtävistä. He ryhtyvät toimeen mukisematta, pyytävät apua, jos jokin ei heti suju ja saattavat sitten urakkansa päätökseen. Nämä oppilaat ovat oma-aloitteisia, uteliaita, sitoutuneita, kunnianhimoisia ja tunnollisia. He saavat hyviä ja kiitettäviä arvosanoja, he ovat niitä kasin, ysin ja kympin oppilaita. Heitä on luokan oppilaista noin 60 - 70 %.

Minulla on oppilaina myös nuoria, joiden on hankala keskittyä tekemään kirjallisia töitä. Heidän lukunopeutensa on hidasta, noin 50-70 sanaa minuutissa, kun tavoite olisi noin 100 sanaa minuutissa. He eivät välttämättä hahmota lukemaansa tekstiä eivätkä ole tietoisia tekstin rakenteesta. Kielessähän verbi on lauseen ydin, jota muut sanat täydentävät. Monet näistä nuorista eivät välttämättä edes tunnista verbejä tai niiden muotoja. Aktiivi- ja passiivimuodot menevät sekaisin eivätkä aikamuodotkaan ole heille tuttuja.

Nominien taivutus on haastavaa ja taivutetuista muodoista he tunnistavat sanan perusmuodon sijaan sanan vartalon (raidallisista : raita). Eivätkä kaikki osaa muodostaa oikeita muotoja kysymyssanojen perusteella. (Millä: hevonen : hevosella / hevosilla). Jopa monikon käsite on joillekuille hankala (yksikkö: porkkanan; monikko: porkkanoiden). Ja aika yllättävää on myös se, että kaikki eivät suoriudu aukkotestistä, jossa pitää taivuttaa annettuja sanoja oikeassa muodossa kontekstissaan.

Mikäli tekstin hahmottaminen on hankalaa ja lukunopeus hidas, ei ole mikään ihme, että lukeminen ei innosta. Oppikirjojen teksti voi olla näille nuorille aivan liian vaikeatajuista ja vaikka he tankkaisivat tekstiä kuinka, he eivät välttämättä ymmärrä yhtään mitään lukemastaan.

Ja koska lukeminen on vastenmielistä, he eivät saa tarpeeksi kokemusta erilaisista tekstilajeista eikä heillä näin ollen ole hyviä kirjallisia malleja oman tekstinsä tuottamiseen. Kokonaisten virkkeiden muodostaminen on jo haaste, isoista alkukirjaimista ja välimerkeistä puhumattakaan. Käytännössä joidenkuiden kohdalla aloitamme yhtenäisten tekstien kirjoittamisen opettelun seitsemännellä luokalla aivan alusta.

Tällaisia oppilaita on nykyään seitsemännen luokan oppilaista noin 30%.

Minulla on tähän tilanteeseen vain yksi ratkaisu. Oppitunneilla on tehtävä tosissaan töitä. Siihen olen pyrkinytkin sillä, että oppilaat saavat edetä omaan tahtiinsa ja tehdä lähinnä kirjallisia plussatöitä, joihin on ympätty mukaan myös kieliopin opiskelua.

Nyt keväällä yli puolet on kirinyt plussatöissä yli kahdeksikon, osa sinnittelee vielä seiskan viivan alla. Olen joutunut luopumaan ajatuksesta, että kaikki oppilaat opiskelisivat omaan tahtiin. Joulun jälkeen olen opettanut kielioppia opettajajohtoisesti ja ainoastaan muutama oppilas on edennyt omaan tahtiin urakan loppuun asti. He ovat yleensä niitä, jotka saavat äidinkielestä arvosanan 10.


En ole huolestunut siitä, että oppilaiden välillä on huomattavia tasoeroja. Olen ainoastaan huolestunut siitä, että meiltä opettajilta viedään resurssit tukea ja auttaa tätä kolmasosaa, joka tarvitsee jo nyt jonkinlaista kielen rikastamisohjelmaa kielitaitonsa kohentamiseen.

Tampere leikkaa opetustunteja alakoululaisilta, vaikka juuri heidän olisi tärkeää saada kaikki mahdollinen opettajan tuki, jotta yläkoulussa tämä kuilu oppilaiden osaamisen välillä ei olisi niin ammottava.  Ruotsin kielen opiskelu aloitetaan jo kuudennella luokalla, vaikka tuokin tunti olisi hyvä käyttää vaikkapa äidinkielen opiskeluun tai lukutunniksi. Ryhmäkoot suurenevat entisestään, jolloin opettajan aika / oppilas vähenee entisestään. Erityiskouluja lakkautetaan, erityisoppilaita integroidaan isoihin oppilasryhmiin. Rahaa ehkä säästyy, mutta kuilu oppilaiden välillä kasvaa.

Ensi syksynä alakouluissa aletaan toteuttaa uutta opetussuunnitelmaa. Jään jännityksellä odottamaan, millaisia ajatuksia minulla on seitsemäsluokkalaisten kielitaidon tasosta seitsemän vuoden kuluttua.




5 kommenttia:

  1. Suomen kieli ei nyt ole muodissa, eikös kielioppiamme käytetä lähinnä vieraiden kielten opiskelun pohjana.Annamme pois kielemme,uskontomme, kansallisen omaisuutemme, saa sitten päivitellä huonoa itsetuntoa.Kuitenkin kertomukset ja sisällöt, joita kirjallisuus pitää esille, luovat kulttuurin pohjan. Itse muistan koulusta parhaiten alakoulun (6 v.) raamatun kertomukset ja Kreikan jumaluustarut. Ne kyllä antoivat ajattelun aihetta pitkälle elämään.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! Minua surettaa, että kieliopin opettamista vähätellään. En minäkään halua opettaa latinalaisia outoja termejä vaan kielen rakennetta. Se on todella kiehtovaa ja mielenkiintoista. Harmi, että kaikki eivät sitä vain hoksaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tekstistäsi! Minulla on paljon samanlaisia havaintoja nuorten äidinkielen kielitaidosta. Minua harmittaa erityisesti, että tietynlainen tarinaperinne ja kielen rikkaus on haihtumassa näiltä heikommilta oppilailta. Lukeminen on liian haastavaa, kun sanavarasto on heikko. Sitten ymmärtäminen vaikeutuu ja sitä kautta motivaatio lukemiseen tietenkin kärsii. Sitten se kaikki heijastuu myös myös tuottamiseen: tekstin kirjoittaminen on haastavaa, kieli muuttuu mielikuvituksen rajoitukseksi. Kielen rakenteista tulee erikoisia, koska riittävää kokemusta ja näkemystä kielen merkityksestä ja antoisuudesta ei ole. Jopa tekstin kuunteleminen open lukemana on haastavaa. Ja nyt en puhu lukivaikeuksista. Välillä tuntuu, ettei oikein enää tiedä, mitä näiden heikompien kanssa tehdään. Hyvät kokemukset kielestä ja kielitaidosta ja sen merkityksestä olisivat ensisijaisen tärkeitä nuorten jatko-opintojen ja elämän kannalta, mutta mitä tehdä, kun mahdollisuuksista karsitaan koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Olen kirjoitellut tästä samasta aiheesta jo useampana vuonna ja tilanne menee mielestäni koko ajan huonommaksi. Tänä vuonna seiskaluokkalaisten piti kirjoittaa omaa kuvitteellista kirjaansa. Tehtävänä oli tehdä siihen etu- ja takakansi, kirjoittaa pieni esittely kirjailijasta, esitellä päähenkilö ja tapahtumapaikka, kertoa juonikuvaus ja lopuksi kirjoittaa siitä kuvitteellinen arvostelu. Aika moni pojista googlettivat puhelimillaan mallia, joillakin oli joku oikea kirja omasta kirjahyllystä mallina. Oma mielikuvitus ei heillä riittänyt tällaiseen urakkaan.

      Poista
  4. No mutta googlettelun jälkeen he ovat ainakin lukeneet ja kirjoittaneet kyseiset tekstilajit. Toivottavasti siitä jäisi jotain mieleen.

    VastaaPoista