Kesälomaa on kulunut jo pari viikkoa. Tämä on sitä aikaa, kun useimmilla opettajilla alkaa ajatukset olla lopullisesti irti koulumaailmasta. Vanhemmat kollegat varoittelivat jo etukäteen siitä, että ensimmäiset viikot menevät pelkästään toipumiseen.
Siksi ihmettelinkin, kun jo kevätjuhlia seuranneena sunnuntaina minulla oli ihan oikea lomafiilis. En ole näiden kahden viikon aikana nähnyt ainuttakaan unta koulusta. Muutaman kollegan kanssa olen pitänyt yhteyttä ja tuntuu siltä, että he kyllä kelaavat enemmän työasioita kuin itse.
Nämä ensimmäiset lomaviikot ovat menneet pääasiassa siivoamisessa. Aloitin oman työpöytäni siivouksella, sitten siivosin liinavaatekaapit ja keittiön kaapit. Seuraavaksi lajittelin vanhoja postikortteja, valokuvia ja lopuksi jopa kirjahyllyn kirjat. Todella terapeuttista. Ja kaikki sellaisia hommia, jotka on oikeastaan tehtäväkin juuri silloin on kun on tarpeeksi vapaa-aikaa. Viikonloput ovat usein liian lyhyitä.
Mutta nyt kun työpöytä ja pää ovat tyhjiä viime lukuvuoden töistä, tekisi mieli täyttää tuo tila jollakin itselleen tärkeällä jutulla. Eräs ystäväni on juuri aloittanut täydennysopiskelun ja minullakin on valtava halu alkaa tehdä jotain sellaista, mistä olen jo pitkään haaveillut. Nyt kerrankin olisi aikaa. Jatkaisinko kesken jääneen kielenopiskelun, vai lukisinko vain kaikki ne lukematta jääneet romaanit...
Aamulehdessä kehotettiin kysymään kaikilta perheenjäseniltä yhtä kaikkein mieluisinta lomatekemistä ja toteuttaa jokaisen haave. Omat poikani halusivat päästä kylpylään ja vierailemaan sukulaisten luona. Molemmat ovat helposti toteutettavia haaveita. Mutta mikä on se minun juttuni? Minkä yhden asian minä haluan ehdottomasti toteuttaa.
Oikeastaan olen sen jo saavuttanut. Minulla on kymmenen viikkoa kiireetöntä ja aikataulutonta aikaa ladata akkuja seuraavaa vuotta varten. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa, se selviää vain elämällä päivän ja hetken kerrallaan.