perjantai 28. maaliskuuta 2014

Ope, maksaako kirjastokortti?

Olen pitkään tuskaillut sitä, miten saisin kirja-allergiset pojat innostumaan lukemisesta. Taustalla voi olla monenlaisia syitä: isolle osalle lukeminen itsessään voi olla oikeasti työlästä. Vaikka omat poikani ovat kasvaneet kirjojen keskellä ja heille on luettu ääneen, eivät hekään mitään lukutoukkia ole. Joskus onnistun löytämään kiinnostavan kirjan, ja sen he usein ahmaisevat nopeasti. Esikoiseni luki aikoinaan kaikki Harry Potterit peräjälkeen, keskimmäiseeni upposivat CSI-sarjan kirjat.

Koulusta annetut romaanit ovat aina olleet enemmän tai vähemmän pakkopullaa. Viimeksi teinkin pojalle lukusuunnitelman jokaiselle päivälle. Laskin jokaiselle päivälle tietyn sivumäärän, joka hänen piti lukea. Kirjan välissä oli kaksi lappua. Toinen siinä kohdassa, mistä lukeminen jatkui, ja toinen siinä, mihin asti sinä päivänä piti lopettaa. Lopussa tarina imaisi mukaansa, että poika luki kirjan loppuun pari päivää etuajassa. Kirjakuulustelusta tuli täydet pinnat. Jatkossa aion soveltaa tätä käytäntöä myös omiin oppilaisiini.

Kasiluokkalaisten kanssa olemme käsitelleet nyt kauhukirjallisuutta. Kävimme ensin läpi kauhukirjallisuuden historiaa, lajityyppejä ja klassikoita. Opetusmateriaalini aiheesta löytyy täältä. Katsoimme tunneilla kaksi osaa Ylen opetusohjelmien Oudon partaalla -sarjasta. Sen jälkeen oppilaat saivat valita omalle ryhmälleen jonkun kauhuperinteen hahmon, josta he tekivät PowerPoint-esityksen. Esittelyssä piti kertoa jotain hahmon taustasta, onko se esim. kansanperinteeseen kuuluva hahmo vai jonkun kirjailijan luoma. Sen jälkeen he esittelivät tarkemmin jonkun kirjallisuudessa esiintyvän hahmon ja lopuksi katsoimme heidän esitykseen liittämänsä trailerin elokuvasta, jossa tämä hahmo esiintyy. Kaikki esitykset liitettiin tätä tarkoitusta varten luotuun Padlet-seinään. Sitä kautta ne oli helppo esitellä koko luokalle.

Esitykset olivat todella hyviä ja minäkin opin uusia asioita kauhukirjallisuudesta. Lopuksi pelasimme oppilaiden kanssa yhteistyössä tehtyä Kahootia. Peli löytyy tästä. Se oli ilmeisesti aika onnistunut, sillä toinen ryhmä halusi välttämättä pelata pelin uudestaan samalla tunnilla.

Seuraavalla tunnilla annoin oppilaille tehtäväksi kirjoittaa pienen kauhutarinapätkän. Ohjeeksi annoin, että tarina on hyvä, jos se saa minut huudahtamaan "hyi" spontaanisti. Aika moni teksti tässä onnistuikin.

Ihan paras palaute tuli eilisen tunnin lopulla, kun eräs oppilas pysähtyi luokan ovelle ja kysyi, maksaako kirjastokortti. Hän oli hukannut edellisen korttinsa, joten sanoin, että uudesta kortista saattaa joutua muutaman euron maksamaan.

Täytyykin alkaa tehdä tilastoa siitä, kuinka monella on kirjastokortti seiskaluokan alussa ja kuinka moni sellaisen hankkii ysiluokan loppuun mennessä. Sehän voisi olla tällä alalla vaikkapa yksi tulospalkkauksen peruste. Nyt ei muuta kuin innostavia fantasia- ja scifikirjallisuustunteja suunnittelmaan!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Genrepedagogiikkaa: tekstilajit ja tekstityypit opetuksessa

En muista koska viimeksi olisin innostunut Äidinkielen opettajain liiton vuosikirjasta yhtä paljon kuin tänä vuonna. Julkaisun aiheena on tekstitaidot ja olen lueskellut sitä yliviivauskynä kädessä.

Vuosikirja esittelee kattavasti genrepedagogiikkaa eli tekstilajipohjaista tekstitaitojen opetusta ja sen uusia sovelluksia. Genrepedagogikkaa on käytetty äidinkielen opetuksessa jo 1990-luvulta lähtien. Yksi suosituimmista 2000-luvulla kehitetyistä muodoista on James Martinin ja David Rosen kehittämä R2L-genrepedagogiikka. Reading to Learn -genrepedagogiikan lingvistiset juuret ovat systeemis-funktionaalisessa kielitieteessä, joka korostaa kielen roolia kaikessa oppisessa ja kasvatuksessa. Sen mukaan kielioppi tuottaa merkityksiä ja on keskeisessä osassa kaikissa oppiaineissa.

Tekstilajit

Genrepedagogiikan keskeinen käsite on genre eli tekstilaji. Jokaisella tekstilajilla on eri päämäärä:
uutinen tiedottaa ajankohtaisista tapahtumista, käyttöohje ohjaa esim. koneen käytössä, mielipidekirjoitus ottaa julkisesti kantaa johonkin asiaan, laboratorioraportti selostaa koemenettelyä. Kaunokirjallinen tekstii pyrkii olemaan esteettinen, viihdyttävä tai jopa houkutteleva, henkilökohtaisen kirjeen tarkoitus on ylläpitää ihmissuhteita.

Rapatin ja Shoren kaavio tekstilajeista genreperheittäin löytyy tästä.

Tekstityypit

Tekstilajeja ei tule sekoittaa tekstityyppeihin. Tekstityyppi kuvaa kielenkäyttöä eli sitä, millaisia kielenpiirteitä erilaisissa teksteissä eniten esiintyy. Tekstityyppejä ovat narratiiviset eli kertovat, deskriptiiviset eli kuvailevat, ekspositoriset eli pohtivat, argumentoivat eli perustelevat  sekä instruktiiviset eli ohjaavat tekstityypit. 

Narratiivisissa jaksoissa kerrotaan yleensä kronologisesti etenevistä tapahtumista ja niissä käytetään paljon toiminnallisia, imperfektissä olevia verbejä ja henkilöitä toimijoina. 

Deskriptiivisissä jaksoissa kuvaillaan jotakin tilaa tai näkymää. Verbit eivät ole toiminnallisia ja aikamuoto on usein preesens. 

Ekspositorisissa ja argumentoivissa jaksoissa ilmiöt asetetaan syy-, seuraus- tai vaihtoehtosuhteisiin taikka vastakkain. Sen vuoksi niissä on paljon suhteita ilmaisevia konjunktiiveja ja konnektiiveja kuten koska, kun, sillä, vaikka, mutta, näin ollen, toisaalta jne. 

Instruktiivisissa jaksoissa lukijaa ohjataan verbeillä, jotka ovat imperatiivin toisessa persoonassa tai passiivissa. 

Lähtökohtana mallitekstit

R2L-menetelmässä lukemisen ja kirjoittamisen opetuksen lähtökohtana on malliteksti.
Malliteksti voi olla kokonainen teksti (esim. kertomus), lyhyt katkelma tai jopa muutama virke.

Jos mallitekstinä on kokonainen teksti, opettaja virittää ensin oppilaat kertomalla lyhyesti taustatietoa, jota tarvitaan tekstin ymmärtämisessä. Seuraavaksi esim. opettaja lukee tekstin ääneen, minkä jälkeen aiheesta keskustellaan yhdessä.

Seuraavassa vaiheessa opettaja ja oppilaat analysoivat yhdessä kyseiseen genreen kuuluvan tekstin vaiheet ja jaksot. Teksti jäsentyy tekstilajinsa mukaisesti erilaisiin vaiheisiin. Esim. kertomuksen vaiheita ovat esittely, komplikaatio ja loppuratkaisu. Vaiheet voivat sisältää hienojakoisempia osia eli jaksoja. Kertomuksen komplikaatio-osa voi sisältää useita tapahtumia ennen loppuratkaisua.

Kun teksti on analysoitu, koko ryhmä aloittaa yhdessäkirjoittamisen prosessin. Jos kysymyksessä on esim. kertomus, oppilaat keksivät sille uuden päähenkilön, ongelman ja loppuratkaisun, minkä jälkeen koko luokka kirjoittaa opettajan johdolla uuden tarinan analysoidun tekstin pohjalta. Rakenne on siis sama, mutta sisältö on uusi.

Tämän jälkeen  oppilaat saavat tehdä itsenäisesti oman tarinansa hyödyntäen oppimaansa rakennetta.

Omia kokemuksia ja kokeiluja

Muutama vuosi sitten tuskastuin lopullisesti siihen, että jotkut oppilaat eivät saa sanaakaan paperille, tolkullisesta virkkeestä tai kappaleesta puhumattakaan. Lähdetekstien lukeminen tuntui osalle olevan täysin ylivoimaista. Jopa tehtävänannot olivat joillekuille liian työläitä luettavia. Minun on täytynyt hioa opetusmenetelmiäni siihen suuntaan, että jokainen kykenisi tuottamaan edes jotain kirjallista aineistoa arvioitavaksi. 

Olemme nyt muutamana vuonna tehneet kasiluokkalaisten kanssa Lapsi ja sota -projektia.
Tänä vuonna kartoitin alkuun hieman oppilaitten tietämystä suomalaisista sotalapsista. Aihetta oli käsitelty hiljattain myös historian tunneilla, joten se oli oppilaille jo entuudestaan tuttu. Joidenkin oppilaiden sukulaisia oli ollut sotalapsina Ruotsissa.

Sen jälkeen luin oppilaille ääneen www.sotalapset.fi-sivuston tekstin sotalapsista. Oppilailla oli sama teksti edessään painettuna. Tämän jälkeen oppilaiden tuli tehdä tekstin pohjalta tiivistelmä.
Kuten tällaisissa tehtävissä yleensä, jouduin osalle oppilaista sanelemaan tiivistelmän tekstin. Osa oppilaista kykeni laatimaan tekstin itsenäisesti.



Oppilaat katsoivat Äideistä parhain -elokuvan, minkä jälkeen he tekivät aiheesta kirjoitelman. Tehtävänanto oli laadittu niin, että ensimmäiset kappaleet olivat helpompia, niissä sai hyödyntää jo olemassaolevaa tietoa ja aineistoa aiheesta. Kirjoitelman kolme viimeistä kappaletta vaativat oppilaalta hieman enemmän soveltamista ja omaa pohdintaa. Tehtävä oli siis sopivasti ylöspäin eriyttävä.

Työn ensimmäisessä kappaleessa oppilaat saivat hyödyntää aiemmin kirjoittamaansa tiivistelmää eli käyttää siihen kirjaamiaan tietoja.

Seuraavassa kappaleessa oppilaiden tuli kertoa Äideistä parhain -elokuvasta. Kuvassa on alaspäin eriyttävä moniste, jossa on runsaasti apukysymyksiä elokuvaan liittyen. Niiden avulla on helppo lypsää niukasti kirjoittaviltakin enemmän tekstiä paperille.

Kolmannessa kappaleessa oppilaiden piti kertoa, millaisia ajatuksia elokuva heissä herätti. Tämän kappaleen kirjoittamista vaadin jokaiselta. Neljäs ja viides kappale vaatikin jo enemmän eläytymistä ja soveltamista. Lähes kaikki kuitenkin kirjoittivat muutaman rivin siitä, miten he itse kokisivat sotalapseksi lähtemisen ja osa pohti sitäkin, mistä päin maailmaa nykyajan sotalapset tulevat ja miten heitä voisi parhaiten uudessa maassa auttaa.

Vaikka yllä kuvattua työtä ei käytykään läpi puhtaasti genrepedagogiikan oppien mukaan, siinä oli silti samantyyppisiä piirteitä. Jatkossa aionkin kehittää työskentelytapaa enemmän genrepedagogiikan suuntaan. Aion käyttää huomattavasti enemmän aikaa mm. mallitekstien analysointiin, jotta oppilaat oppivat tunnistamaan erilaisten tekstilajien lisäksi eri tekstityypit. Tämä on omaan opetukseeni erittäin ajankohtainen työväline. Olen nimittäin huomannut, että monille yläkoululaiselle on hankalaa kirjoittaa uutismaista tekstiä. Heidän uutisistaan tulee usein liian tarinallisia. Jatkossa aionkin käydä huolellisesti läpi, millaista uutisten teksti on, millaisista rakenteista ja sanastosta se on rakentunut.



Lähde:

Tekstilajitaidot.
Lukemisen ja kirjoittamisen opettaminen koulussa.
Äidinkielen opettajain liiton vuosikirja 2014.
Susanna Shore ja Katriina Rapatti (toim.)
ÄOL. Helsinkin2014.

Katriina Rapatin ja Susanna Shoren esitys aiheesta löytyy tästä.







lauantai 8. maaliskuuta 2014

Kielitaju kunniaan

Aloitimme seiskojen kanssa sijamuotojen opiskelun. Jostakin syystä aihe herättää aina jonkinlaista epätoivoa oppilaissa. Minulla ei ole tietoa siitä, kuinka sijamuotoja on alakoulussa käsitelty, ja siksi käytänkin asiaan melko paljon aikaa, jotta sijamuotojen ihanuus aukeaisi kaikille.


Olen aina pitänyt itseäni ensisijaisesti lingvistinä. Minua kiehtoo kielessä piilevät systeemit ja säännönmukaisuudet. Olen suurimman osan tähänastisesta urastani opettanut suomea toisena kielenä ja olen joutunut tutkimaan äidinkieltäni ulkopuolisen silmin. 

Kieli ilmaisuvälineenä on universaali ihmislajin omainaisuus. Omasta äidinkielestä voi löytää siemeniä kaikkiin maailman kieliin.

Nykyisissä oppikirjoissa sijamuodot on käsitelty todella napakasti. Tehtäviä on niukasti ja nekin ovat lähinnä tunnistamistehtäviä. 

Tämän kevään aikana olen laittanut oman opetustapani täysin uusiksi. Pyrin olemaan mahdollisimman käytännönläheinen ja konkreettinen. Haluan saada oppilaani ymmärtämään suomen kielen ominaisuuksia. Miksi sanat taipuvat? Miten ne taipuvat? Miten taipuneita muotoja käytetään?

Olen huomannut, että nykymuksuilla on yllättävän heikko kielitaju. Esim. sanaluokkien erottaminen on monille todella vaikeaa. Siksi olenkin nyt alkanut kiinnittää tähän asiaan erityistä huomiota. Ennen olen opettanut seiskoille kieliopin kolmessa eri jaksossa: sanaluokat, verbien aikamuodot ja sijamuodot. Tänä syksynä opetin asiat siinä järjestyksessä, jossa ne on esitetty oppikirjasarjan E-painoksessa.

Syksyllä keskityimme verbeihin sanaluokkana ja heti samaan syssyyn käsittelimme verbien persoonataivutuksen ja aikamuodot. Se sopi mainiosti, sillä samaan aikaan oppilaat opettelivat ruotsin kielen verbitaivutusta ja kertasivat englannissa imperfektiä. 

Seuraavaksi käsittelimme taipumattomat sanat ja keskityimme erityisesti konjunktioihin ja siihen, kuinka niiden avulla voi rakentaa tekstiä yhtenäiseksi ja sujuvaksi. 


Kolmantena kokonaisuutena otin nominit. 
Kun olimme käsitelleet substantiivit, oppilaat kirjoittivat tarinan, jossa sai käyttää ainoastaan verbejä, partikkeleita ja substantiiveja. He joutuivat siis miettimään jokaisen sanan kohdalla, mihin sanaluokkaan se kuului, ennen kuin he kirjoittivat sen paperille. 

Myös muiden sanaluokkien kohdalla teimme paljon pieniä kirjoitustehtäviä. Oppilaillani ei ole lainkaan työkirjoja käytössä, joten teemme senkin vuoksi paljon vihkotöitä. 

Nominien jälkeen aloitimme hiihtoloman jälkeen sijamuotojen opiskelun. 
Käyttämäni diat löytyvät täältä

Olen nyt käyttänyt jo kolme oppituntia nominatiivin hahmottamiseen. Jännä juttu, että perusmuodon käsite ei ole lapsille itsestäänselvyys. Siksi halusinkin osoittaa sen heille konkreettisesti. 

Aluksi puhuin oppilaille pelkästään perusmuodoilla. Aika moni osasi jäljitellä sitä itsekin. Sen jälkeen luin heille lyhyen tarinan, tällä kertaa valitsin umpimähkään pienen kreikkalaisen sadun kilpikonnasta. Luin sen ihan normaalisti ja eläytyen. 

Sen jälkeen laitoin pari kappaletta sadusta näkyville ja pyysin oppilaita kirjoittamaan sadun alkuosan hassulla suomen kielellä. Oppilaat saivat kuvitella, että he olisivat vaikkapa kreikkalaisia, jotka kirjoittavat tuon sadun suomeksi sanakirjan avulla. Sekä verbit että nominit piti laittaa perusmuotoon, partikkelit saivat jäädä samaan muotoon kuin tekstissä. 

Minua hieman arvelutti tällainen tehtävänanto, mutta huomasin sen on oikeasti todella monipuoliseksi ja tehokkaaksi. Oppilaat joutuivat käyttämään jo olemassaolevaa tietoaan siitä, mihin sanaluokkiin sanat kuuluvat. Annoin taululle pari apukeinoa. Jos kyseessä on nomini, kuvittele sanan eteen sana YKSI. Jos se on verbi, kuvittele sen eteen sana HALUAN. 

Näppärät oppilaat nappasivat tuon apukeinon heti, mutta heikommat oppijat joutuivat turvautumaan minun apuuni pitkään. He saattoivat sanoa ääneen sanan taivutusmuodossaan ja kun minä sanoin taikasanan HALUAN tai YKSI, oppilas osasi muodostaa perusmuodon. 

Tämän harjoituksen jälkeen kirjoitimme yhden dian muistiinpanot nominatiivista.

Aikaisempina vuosina olen yrittänyt saada oppilaita hahmottamaan sijamuodot kysymyssanojen kautta, mutta se ei osoittautunut hyväksi keinoksi. Perusmuodossa ei ole edes mitään visuaalista tunnusmerkkiä yksikössä, joten oppilaat olisi saatava jotenkin muulla tavalla hahmottamaan se. Apusana YKSI on tässä aika toimiva, monikon apusanana käytän sanaa KAIKKI. Nuo pitääkin lisätä nominatiiviesitykseeni. 


Sen jälkeen laitoin oppilaat taas kirjoittamaan tekstiä. Ensimmäinen ohjeistus oli kirjoittaa 10-20 virkkeen tarina, jossa saa käyttää ainoastaan perusmuotoja. 

Olen havainnut hyväksi antaa kirjoitettavan tekstin määrän virkkeinä, sillä se eriyttää sopivasti sekä ylös- että alaspäin. Sitä mukaa kun oppilaat saivat tekstinsä valmiiksi, minä tarkastin ja korjasin ne ja annoin seuraavan ohjeen. 


Oppilaiden piti kirjoittaa tarina uudestaan taivutettuna ja samalla kun he kirjoittavat, heidän tulee merkitä puuvärillä kaikki tekemänsä muutokset sanoihin. 

Tässä vaiheessa ei todellakaan ole tärkeää, että oppilaat oikeasti hahmottaisivat esim. sanavartalojen tai morfeemien rajoja, vaan että he huomaavat, millaisia juttuja sanoissa tapahtuu, kun ne liitetään osaksi tekstiä. 

Osa oppilaista tarvitsi tässä vaiheessa enemmän opastusta, mutta usein näppärämmät oppilaat näyttivät toisille mallia ja homma alkoi sujua mukavasti. 

Kun oppilaat olivat tehneet tämän vaiheen, he toivat tarinansa jälleen minulle näytille. Katsoin, että kaikki muutokset oli tullut merkittyä. Sitten annoin viimeisen ohjeen. 

Nyt oppilaiden piti alleviivata tekstistä kaikki ne nominit, jotka olivat edelleen perusmuodossa. Osalle oppilaista laitoin vihkoon muistutukseksi, mitkä sanaluokat kuuluvat nomineihin ja että verbejä ja partikkeleita ei saanut alleviivata. 

Kun tämäkin vaihe oli tehty, oppilaat toivat tekstin minulle tarkastettavaksi. Pystyin taas antamaan välitöntä ja henkilökohtaista palautetta, jos oppilas oli esim. vahingossa alleviivannut verbin perusmuodon tai jonkun partikkelin.

Kun tämä koko urakka oli tehty, merkkasin oppilaalle yhden suorituspisteen ns. plussataulukkooni, johon oppilaat keräävät pisteitä erilaisista tunneilla tehtävistä kirjoitus- tai ryhmätöistä. 

Arvatkaapas, ketkä saivat tämän urakan ensimmäisenä valmiiksi? 

Takapulpetin vilkkaat pojat. Ilmeisesti tämän tyyppinen työskentely oli sopivan intensiivistä ja siitä sai sopivin välein palautetta ja lopuksi vielä konkreettisen palkinnon eli ruksin opettajan lomakkeeseen. 

Monet tytöt kirjoittivat pitempiä tarinoita ja he ehkä käyttivät enemmän aikaa siihen, että kirjoituksesta tuli värikynämerkintöineen visuaalisesti kaunista. Alleviivauksia tehdessäänkin tytöt käyttivät varmasti enemmän aikaa sen pohtimiseen, oliko sana varmasti nomini vai kenties partikkeli. Osalta tytöistä työ jäi kesken ja he tekevät sen loppuun kotiläksynä. 

Tällainen työskentely ottaa huomioon myös sen, että osa oppilaista haluaa tehdä tehtävät alta pois jo oppitunnilla ja osa haluaa tehdä asiat rauhassa loppuun kotona. 

Ensi viikolla palaamme vielä hetkeksi perusmuotojen pariin. Koska minulla on myös S2-oppilaita luokassani, ajattelin tehdä muutaman nipun kortteja, joissa on eri nominityyppien sanoja taivutettuina eri sijamuodoissa sekä yksikössä että monikossa. Annan ryhmille korttipakan ja heidän tulee tunnistaa sanojen perusmuoto ja se, onko sana yksikössä vai monikossa. Postaan taas myöhemmin tästä ja muistakin sijamuotoharjoittelukokeiluista.

Joku voi ihmetellä, miksi opiskella näin perusteellisesti sellaista kielioppiasiaa, joka on hyvin marginaalisessa osassa äidinkielen opetussuunnitelmassakin. 

Minä en koekaan opettavani varsinaisesti kielioppia, vaan herättelemään oppilaiden kielitajua. Uskon että tämäntyyppisestä kielen tutkimuksesta on hyötyä myöhemmin mm. lauseopin opiskelussa ja vieraiden kielten hahmottamisessa. Lauseopin perusteet liittyvät taas läheisesti luetunymmärtämisen kehittymiseen. Kun tutkimme tekstejä, meidän on helpompi analysoida niitä, kun tunnemme oman äidinkielemme rakenteet syvällisemmin. 

Aika näyttää, olenko oikeilla jäljillä! 
Äikäntunneilla on joka tapauksessa aikas mukava pöhinä päällä! 




















perjantai 7. maaliskuuta 2014

Stoppi somettelulle

Poistin tämän viikon tiistaina puhelimestani sekä Facebook- että Twitter-sovellukset. Koko sen ajan, kun minulla on ollut älypuhelin, olen joutunut pitämään sen äänettömällä ja värinättömällä, sillä en ole kestänyt kuunnella jatkuvaa koputtelua, pirahtelua ja viheltelyä.

Nämä somettomat päivät ovat olleet ihanan vapauttavia. Minusta oli jo tullut jatkuvasti ruutua tuijottava ja näpräävä friikki, joka kuvitteli olevansa ajan hermolla selatessaan Twitteriä. Aloin olla ärtynyt, jos Facebookissa ei tapahtunut mitään uutta esim. bussimatkan aikana. Nyt huomaan, että pysyn kärryllä ihan hyvin, jos käyn kurkkaamassa kavereiden ja tuttujen päivitykset vain aamuisin ja iltaisin. Twitterissä saattaa muutama mehukas keskustelunalku jäädä noteeraamatta, mutta sellaista se on. Aina ei voi olla joka paikassa koko ajan. Ei edes virtuaalimaailmassa. Jostakin jää väistämättä paitsi. C'est la vie!

Torstai-iltana jatkoin tavallaan valitsemallani tiellä. Menin nimittäin pitkästä aikaa oppikirjaesittelyyn. En edes muista, milloin olisin viimeksi moisessa tilaisuudessa käynyt. Menin sinne, koska halusin saada tietoa uusista sähköisistä oppimateriaaleista, mutta myös tapaamaan uusia ihmisiä. Tunnin verran kuuntelimme Otavan uuden Särmä-sarjan esittelyä ja sitten menimme alakertaan syömään upean päivällisen ja keskustelemaan. Ilta oli kaikkineen oikein onnistunut! 

Tämän parin päivän somedieetin jälkeen minusta tuntuu epäuskottavalta, että vielä joskus asentaisin Facebook- tai Twitter-sovellukset takaisin puhelimeeni. Jos pakottava tarve tulee, pääsen lukemaan päivityksiä selaimen kautta. Se on hankalampaa ja hitaampaa, mutta niin se saa ollakin. Sekin jo karsii turhaa ramppaamista tehokkaasti. 

Yhtä sovellusta en kuitenkaan poistanut. Facebook Messengerin jätin puhelimeeni, sillä se on hyvä väline pitää yhteyttä ystäviin. Tarkoitukseni ei suinkaan ole eristäytyä eikä jättäytyä syrjään, vaan päinvastoin, olla enemmän läsnä tässä ja nyt. 

Jos yhtään tunnet, että somettelu vie turhan paljon aikaa päivästäsi, kokeilepa irrottautua siitä edes hetkeksi. 

Katsotaan kuinka ämmän käy. Kollega epäili, että kestän tätä viikon.
Minä en suunnittele edes niin pitkälle, vaan elelen päivän kerrallaan.
Ainakaan tänään en aio sovelluksia asentaa takaisin.