Minä en ole koskaan lentänyt lentokoneella. Se ei ole tietoinen ekoteko vaan lähinnä sattuma. Me emme matkustelleet koskaan perheen kanssa ulkomaille, koska meillä oli kesämökki, jossa vietimme kaikki kesälomat. Opiskeluaikana minulla ei ollut rahaa matkustella. Yhtenä vuonna otimme poikakaverin kanssa opintolainaa ja lähdimme interrailille. Kaukaisin paikka, johon olen matkustanut, on Nizza, jonne menimme siis junalla.
Voi olla, että en koskaan elämässäni tule astumaan lentokoneeseen. Ensinnäkin, ajatus lentämisestä hirvittää. Minä yksinkertaisesti pelkään lentämistä. Toisaalta, en edes halua lentää, jos on mahdollista matkustaa jollakin muulla tavalla. Olen jo kauan unelmoinut matkustamisesta New Yorkiin, mutta tuon matkan haluaisin ehdottomasti tehdä laivalla.
Työmatkat kuljen henkilöautolla, koska se säästää päivittäin aikaani yli kaksi tuntia. Aikaisempina vuosina kuljin bussillakin ja voi olla, että tänäkin vuonna hankin talvikuukausille seutulipun, jotta säästyn aamuiselta auton rapsuttamisurakalta. Nopein reitti kulkisi ohitustien kautta, mutta en tykkää kaahata koko matkaa satasta, vaan kierrän mieluummin kiertotietä, jossa saa ajella hiljempaa.
Ruokakaupassa yritän olla valpas. Pesuainepakkauksista etsin aina ympäristömerkin, ja vasta sitten alan vertailla hintoja. Kananmunia ostaessa valitsen mahdollisuuksien mukaan vapaiden ja omega-3:sta syövien kanojen munia. Chipsien ja ranskalaisten perunoiden pusseissa on oltava selkeä merkintä auringonkukka- tai rypsiöljyn käytöstä. Palmuöljy on ehdottomasti pannassa. Osa monikansallisista yrityksistä, kuten Unilever ja pohjoismaalainen Santa Maria ovatkin alkaneet käyttää Greenpalmin välittämiä sertifikaatteja, jotka kertovat tuottajan sitoutuneen sademetsien suojeluun. Mutta jos haluaa olla mukana suojelemassa orankien kotimetsiä, kannattaa kaupassa valita muu kuin palmuöljyä sisältävä tuote.
Lähisupermarketistamme saa onneksi jo lähiruokaa. Nykyään ostan sieltä aina pinsiöläisiä perunoita. Mahdollisuuksien mukaan pyrin ostamaan muitakin lähiruokatuotteita, ja jos ei ole mahdollista, valitsen hinnasta huolimatta suomalaisia tomaatteja ja kurkkuja. Hedelmiä ostaessa täytyy tehdä kompromisseja. Pyrin ostamaan eurooppalaisia mandariineja ja omenia. Banaaneista valitsen aina reilun kaupan banaanit. Luomuun en ole vielä siirtynyt, vaikka olenkin jo käynyt niitä hyllyjä kurkkimassa.
Minulla on Nokian kännykkä, mutta kännykkäni taustakuva ilmoittaa puhelimeni olevan eettisesti epäkunnossa. Pari vuotta sitten teimme Make it fair -kampanjan innoittamana teknologiateollisuuden työolosuhteista tietoiskuja koulumme info-TV:seen. Joulukuun 8. päivä TV2:sta tulee tanskalaisen Frank Poulsenin dokumentti Verikännykät, joka yhdistää Nokian kännykät Kongon kaivoksien sietämättömiin työolosuhteisiin ja lapsityövoiman käyttöön. Jokainen voisi omalta osaltaan helpottaa asiaa kierrättämällä vanhat tekniset laitteet, jotta niissä olevat metallit saataisiin uusiokäyttöön.
Yksinkertaisia valintoja, joita toteuttamalla voi yrittää omalta osaltaan vaikuttaa ympäristöönsä. Ja silti minä kuljen edelleen omalla autolla. Töitten jälkeen kiireessä ja väsyneenä kärryihin saattaa sujahtaa silloin tällöin jokin palmuöljypakaste tai meren takaa kuljetettu mandariini tai viinirypäleterttu. Astioitakin olen varmasti pessyt ympäristömerkittömillä pesuaineilla ja laatikoissamme viruu lukematon määrä käyttämättömiä vanhoja kännyköitä.
Siksi en haluakaan näistä asioista sen kummemmin paasata kovalla äänellä. Kotona kerron valinnoistani lapsilleni ja koulussa äidinkielen tunneilla on monia kivoja tapoja lähestyä vastuullista kuluttamista. Ja ehkä seuraava sukupolvi ottaa näistä opeista joitakin käyttöönsä ja ottaa itse selvää muista vaihtoehdoista ja vievät osaltaan sanomaa eteenpäin.
Ja kuka tietää, ehkä maailma vielä pelastuu!
lauantai 13. marraskuuta 2010
Työelämäoppia koululaisille
Viime kesänä yksityinen liikennöitsijä lakkautti bussilinjan, joka vei lähiömme isot ja pienet koululaiset kätevästi ja turvallisesti kotipysäkiltä kouluun ja takaisin. Kaupunki onneksi korjasi tilanteen ja perusti uuden linjan lakkautetun tilalle. Joka aamu lähiöstämme kulkee bussillinen koululaisia läheiseen alakouluun ja yli viiden kilometrin päässä sijaitsevaan yläkouluun. Nuorimmaisten bussikyydin maksamme omasta bussista, koska koulumatka ei ylitä viittä kilometriä, mutta vanhimman poikani bussimatkat maksaa kunta.
Syksyn aikana kävi kuitenkin ilmi, että bussia käyttävät oppilaat myöhästyvät toistuvasti oppitunneilta. Kuulin asiasta yläkoulun vanhempainillassa. Lokakuun alussa satuin kerran itsekin matkaamaan kyseisellä bussivuorolla. Matka eteni tuskastuttavan hitaasti yksinkertaisesti siksi, että normaalikokoinen bussi oli ääriään myöten täynnä ja kuskin piti jatkuvasti kehottaa matkustajia tiivistämään. Suman purkauduttua kuulin, kun kuski otti yhteyttä esimiehiinsä ja kertoi tilaongelmasta. Sillä kertaa hänelle ei kuitenkaan luvattu nivelbussia käyttöön.
Marraskuun alussa poikani kertoivat, että he olivat poistuneet bussista yhtä pysäkkiä aikaisemmin, koska bussi oli ollut liian täynnä, eivätkä yläkoululaiset olisi enää mahtuneet kyytiin. Sillä kertaa he myöhästyivät tunneilta reilusti ja opettajat olivat uhanneet antaa kaikille myöhästyjille jatkossa jälki-istuntoa, jos he vielä käyttävät kyseistä bussivuoroa.
Tässä vaiheessa minä ja muut koulun vanhempainyhdistyksen jäsenet otimme yhteyttä liikennelaitoksen päättäjiin. Se kannatti, sillä jo samalla viikolla liikennelaitos lupasi linjalle nivelbussin ja näin tapahtuikin.
Mutta tämä ei poistanut myöhästymisongelmaa kokonaan, sillä vaikka aikataulun mukaan bussin pitäisi lähteä klo 07.45, se lähti toistuvasti vasta 07.47 - 07.48.
Alakoululla kellot nimittäin soivat 07.55 ja tunnit alkavat 08.00, ja ainakin jotkut opettajat noudattavat tuota sääntöä kirjaimellisesti. Poikieni mukaan he ovat saattaneet bussin myöhästelystä johtuen olla luokassa minuutin tai kaksi myöhässä, siis siinä tapauksessa, että opettaja on ollut luokassa tasan klo 8.00.
Alakoulun rehtori on puolustanut tiukkaa linjaansa sillä, että työelämässäkään ei sallita myöhästymistä. Hänen mukaansa lähiömme lasten tulisi valita aikaisempi bussi ja kävellä toiselta pysäkiltä 800 metrin matka. Poikani tuntien 800 metrin kävelymatkaan saa helposti ja huomaamatta kulumaan täysin ennakoimattoman määrän aikaa ja se saattaa vain pahentaa myöhästymisongelmaa.
Yläkoululla tunnit alkavat 8.05 eikä poikani ole enää saanut myöhästymismerkintöjä omilta opettajiltaan.
Otin toisen kerran yhteyttä liikennelaitokseen viime keskiviikkona ja kerroin jatkuvista myöhästymisongelmista. Sain seuraavana päivänä vastauksen, jossa luvattiin aikaistaa aikatauluja parilla minuutilla. Mikäli bussi lähtee aamuisin klo 07.43, lapset ehtivät varmasti tunneille kahdeksaksi.
Olen todella tyytyväinen siihen, kuinka auliisti liikennelaitos oli valmis parantamaan palvelujaan asiakaspalautteen myötä. Toisaalta olen todella pettynyt siihen tapaan, millä koulu omia asiakkaitaan palvelee. Luulisi, että rehtori haluaisi tasapuolisesti ajaa kaikkien oppilaidensa etua asuinpaikasta riippumatta.
En ole myöskään kuullut perusteluja sille, miksi tässä kyseisessä alakoulussa kahdeksan tunnit alkavat klo 8.00 ja "yhdeksän tunnit" jo 08.50, kun monissa muissa kouluissa tunnit alkavat 8.05 ja 9.00.
Mitä tulee työelämänsääntöjen opettamiseen, kansanedustaja Hanna-Leena Hemming kirjoitti Suomen kuvalehden blogissa osuvasti suomalaisen työelämän muuttumisesta ja työhyvinvoinnin kehittämisestä. Hänen mukaansa "(miesjohtajien suosima) autoritaarinen johtamistapa näyttää olevan riittämätön nyky-yhteiskunnan haasteiden ja kansalaisten muuttuneiden arvojen edessä. Työntekijöitä ei tulevaisuudessa motivoida valvontaa lisäämällä tai kyttäämällä kellokortin leimauksia. Uusia innovaatioita tuskin syntyy ilmapiirissä, jossa kyseenalaistaminen ja esimiesten haastaminen on ankarasti kielletty."
Lasten ja nuorten tulee ehdottomasti oppia noudattamaan aikatauluja ja olemaan ajoissa sovittuna aikana tietyssä paikassa, mutta käskyttämällä ja kyykyttämällä heitä ja heidän vanhempiaan tätä tavoitetta ei tulla saavuttamaan. Vanhemmat ja heidän lapsensa haluavat nykyään tulla kuulluiksi ja heillä on oikeus saada perustellut vastaukset kysymyksiinsä. He jopa voivat olettaa, että toimimattomiksi osoittautuneita käytäntöjä voidaan muuttaa. "Asiat ovat näin, koska näin ne ovat aina olleet" -mentaliteetti ei ole 2010-luvun johtamista. Onneksi kaupunkimme liikennelaitos on tämän oivaltanut. Toivottavasti sen oivaltavat myös ne tahot, jotka ovat osavastuussa tulevaisuuden päättäjien kasvattamisesta.
Syksyn aikana kävi kuitenkin ilmi, että bussia käyttävät oppilaat myöhästyvät toistuvasti oppitunneilta. Kuulin asiasta yläkoulun vanhempainillassa. Lokakuun alussa satuin kerran itsekin matkaamaan kyseisellä bussivuorolla. Matka eteni tuskastuttavan hitaasti yksinkertaisesti siksi, että normaalikokoinen bussi oli ääriään myöten täynnä ja kuskin piti jatkuvasti kehottaa matkustajia tiivistämään. Suman purkauduttua kuulin, kun kuski otti yhteyttä esimiehiinsä ja kertoi tilaongelmasta. Sillä kertaa hänelle ei kuitenkaan luvattu nivelbussia käyttöön.
Marraskuun alussa poikani kertoivat, että he olivat poistuneet bussista yhtä pysäkkiä aikaisemmin, koska bussi oli ollut liian täynnä, eivätkä yläkoululaiset olisi enää mahtuneet kyytiin. Sillä kertaa he myöhästyivät tunneilta reilusti ja opettajat olivat uhanneet antaa kaikille myöhästyjille jatkossa jälki-istuntoa, jos he vielä käyttävät kyseistä bussivuoroa.
Tässä vaiheessa minä ja muut koulun vanhempainyhdistyksen jäsenet otimme yhteyttä liikennelaitoksen päättäjiin. Se kannatti, sillä jo samalla viikolla liikennelaitos lupasi linjalle nivelbussin ja näin tapahtuikin.
Mutta tämä ei poistanut myöhästymisongelmaa kokonaan, sillä vaikka aikataulun mukaan bussin pitäisi lähteä klo 07.45, se lähti toistuvasti vasta 07.47 - 07.48.
Alakoululla kellot nimittäin soivat 07.55 ja tunnit alkavat 08.00, ja ainakin jotkut opettajat noudattavat tuota sääntöä kirjaimellisesti. Poikieni mukaan he ovat saattaneet bussin myöhästelystä johtuen olla luokassa minuutin tai kaksi myöhässä, siis siinä tapauksessa, että opettaja on ollut luokassa tasan klo 8.00.
Alakoulun rehtori on puolustanut tiukkaa linjaansa sillä, että työelämässäkään ei sallita myöhästymistä. Hänen mukaansa lähiömme lasten tulisi valita aikaisempi bussi ja kävellä toiselta pysäkiltä 800 metrin matka. Poikani tuntien 800 metrin kävelymatkaan saa helposti ja huomaamatta kulumaan täysin ennakoimattoman määrän aikaa ja se saattaa vain pahentaa myöhästymisongelmaa.
Yläkoululla tunnit alkavat 8.05 eikä poikani ole enää saanut myöhästymismerkintöjä omilta opettajiltaan.
Otin toisen kerran yhteyttä liikennelaitokseen viime keskiviikkona ja kerroin jatkuvista myöhästymisongelmista. Sain seuraavana päivänä vastauksen, jossa luvattiin aikaistaa aikatauluja parilla minuutilla. Mikäli bussi lähtee aamuisin klo 07.43, lapset ehtivät varmasti tunneille kahdeksaksi.
Olen todella tyytyväinen siihen, kuinka auliisti liikennelaitos oli valmis parantamaan palvelujaan asiakaspalautteen myötä. Toisaalta olen todella pettynyt siihen tapaan, millä koulu omia asiakkaitaan palvelee. Luulisi, että rehtori haluaisi tasapuolisesti ajaa kaikkien oppilaidensa etua asuinpaikasta riippumatta.
En ole myöskään kuullut perusteluja sille, miksi tässä kyseisessä alakoulussa kahdeksan tunnit alkavat klo 8.00 ja "yhdeksän tunnit" jo 08.50, kun monissa muissa kouluissa tunnit alkavat 8.05 ja 9.00.
Mitä tulee työelämänsääntöjen opettamiseen, kansanedustaja Hanna-Leena Hemming kirjoitti Suomen kuvalehden blogissa osuvasti suomalaisen työelämän muuttumisesta ja työhyvinvoinnin kehittämisestä. Hänen mukaansa "(miesjohtajien suosima) autoritaarinen johtamistapa näyttää olevan riittämätön nyky-yhteiskunnan haasteiden ja kansalaisten muuttuneiden arvojen edessä. Työntekijöitä ei tulevaisuudessa motivoida valvontaa lisäämällä tai kyttäämällä kellokortin leimauksia. Uusia innovaatioita tuskin syntyy ilmapiirissä, jossa kyseenalaistaminen ja esimiesten haastaminen on ankarasti kielletty."
Lasten ja nuorten tulee ehdottomasti oppia noudattamaan aikatauluja ja olemaan ajoissa sovittuna aikana tietyssä paikassa, mutta käskyttämällä ja kyykyttämällä heitä ja heidän vanhempiaan tätä tavoitetta ei tulla saavuttamaan. Vanhemmat ja heidän lapsensa haluavat nykyään tulla kuulluiksi ja heillä on oikeus saada perustellut vastaukset kysymyksiinsä. He jopa voivat olettaa, että toimimattomiksi osoittautuneita käytäntöjä voidaan muuttaa. "Asiat ovat näin, koska näin ne ovat aina olleet" -mentaliteetti ei ole 2010-luvun johtamista. Onneksi kaupunkimme liikennelaitos on tämän oivaltanut. Toivottavasti sen oivaltavat myös ne tahot, jotka ovat osavastuussa tulevaisuuden päättäjien kasvattamisesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)