sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Tuttua, turvallista ja todella pelottavaa

Olimme pääsiäisenä kyläilemässä sisareni luona. Lauantaina käväisimme paikkakunnan uudessa upeassa ostosparatiisissa. Sokkeloisille käytäville oli sijoitettu monia, houkuttelevia ruokapaikkoja, pieniä erikoisliikkeitä ja kaikkien tuttujen ketjuliikkeiden myymälät.

Kävimme ostamassa ensin  pojille housut vaateliikkeestä ja sitten kengät urheiluliikkeestä. Vaikka emme olleet koskaan aikaisemmin käyneet noissa kyseisissä liikkeissä, asiointi oli helppoa. Urheiluliikkeessä oli sangen kotoinen olo ja uskaltauduimme oikein pyytämään myyjältä palvelua.

Jälkeenpäin mietin, miksi shoppailu tuntui helpolta jopa kahden teini-ikäisen pojan kanssa. Nykyiset ostoskeskukset ovat kaltaisilleni uusien asioiden jännittäjille ihanteellisia paikkoja. Paikkakunnasta riippumatta kaikki niissä on tuttua ja turvallista. Liikeiden sisustukset ja tavaravalikoimat ovat identtisiä. Jos joskus on tottunut käymään jossakin ketjun liikkeessä, toisessa vastaavassa liikkeessä osaa toimia heti oikein.

Käytännössä asia siis toimii loistavasti, mutta toisaalta ajatus hirvittää. Näinkö helppoa on koukuttaa ihminen tiettyihin brändeihin? En olekaan tietoinen ja valitseva kuluttaja vaan globalisaation uhri. Onko meille jotain tukiryhmää olemassa?

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Esiintymistaitoja elämää varten

Viime viikkoina olemme kuunnelleet seiskojen kirjaesitelmiä ja kasien vaikuttavia puheita. Kun syksyllä ilmoitin, että pidämme suullisia esityksiä, osa oppilaista oli kauhuissaan. Keskiverto-oppilasta ei esiintyminen luokan edessä yleensö pelota, mutta aralle oppilaalle se voi olla todella kova paikka. Varsinkin jos kotona on vanhempi, jonka inhottavimpia muistoja koulusta ovat luokan edessä pidettävät esitelmät, voi tuo pelko ja ahdistus esiintymistä kohtaan vahvistua.

Ennen esityksiä annoin selkeät ohjeet siitä, mitä esitelmässä pitää olla. Oppilaat saivat reilusti aikaa kirjansa lukemiseen. Käytimme yhden viikon tunnit tietokoneluokassa, jossa he saivat etsiä tietoa kirjailijasta ja valmistella PowerPoint-esityksiä. Osalle havaintoesityksen tekeminen oli uutta, joten siinä tuli samalla harjoiteltua sitäkin. Edistyneemmille näytin, että esitystä voi animoida ja he saivat testaille noita kikkoja.

Kaseille kerroin ensin, miten vaikuttava puhe rakennetaan. Millaisia osioita puheessa pitää olla ja millaisilla keinoilla voi ihmisiin yrittää vaikuttaa. He saivat valita aiheensa ihan itse ja myös he saivat viikon aikaa valmistella puhettaan ja havaintoesityksiä tietokoneluokassa.

Seiskoille nimesin jokaiselle oman henkilökohtaisen opponentin, joka lomakkeen kysymysten avulla antoi palautetta esiintyjälle. Jokainen oppilas täytti minilomakkeet, joissa he arvioivat omalla nimellään esityksen sisältöä, havaintomateriaalia, esiintymistä ja esiintymistä asteikolla 1-5. Jokainen palautteen antaja tiesi, että myös heidän esityksensä tultaisiin arvioimaan, joten toivoin, että se saisi arviot pysymään inhimillisinä.

Oli hienoa nähdä, että yksikään oppilas ei jäätynyt luokan edessä, vaan päinvastoin he saivat ihan uutta energiaa. Ujoina ja arkoina pitämäni oppilaat esiintyivät todella vakuuttavasti, ääni ei värissyt ja eivätkä sanat menneet sekaisin. Kaikkein upeinta oli nähdä oppilaiden ilmeet esityksen jälkeen, kun he huomasivat selvinneensä koetuksesta! Moni oli selvästi muutaman senttimetrin pitempiä.

Erityisen ylpeä olin kasien vaikuttavista puheista. Nuoret olivat valinneet isoja aiheita: lapsityövoima, lastensuojelu, adoptio, eläinrääkkäys, eläinkokeet, naisten asema, raiskaus, julkinen liikenne, kierrätys, doping, huumeet, nuorten alkoholinkäyttö jne.

Varsinkin tytöt olivat tehneet aivan upeita havaintomateriaaleja. Kuvamateriaali toi lisää painoarvoa puheisiin. Oppilaat antoivat hyvää rakentavaa palautetta toisilleen ja he tuntuivat olevan todella innossaan siitä, kuinka hyviä ja vaikuttavia puheita luokkakaverit pitivät.

Jatkossa aion antaa nuorille enemmän mahdollisuuksia esiintyä ja opettaa luokkakavereitaan. Yleisön seassa istuessani ymmärsin olevani oikeassa paikassa. Opettajana minun pitää osata tehdä itsestäni vähitellen tarpeeton ja jättää estraadi oppilailleni. Niinhän se oikeassakin elämässä menee. Viisas vanhempi ja opettaja tietää, milloin on aika siirtyä luokan edestä pois ohjaamaan rinnalle ja milloin on paras aika siirtyä katsomon puolelle nauttimaan jälkikasvunsa menestyksestä.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kannettu vesi ei kaivossa pysy!

Minä en muista, että vanhempani olisivat koskaan millään tavoin puuttuneet koulunkäyntiini. He eivät olisi koskaan edes uskaltaneet kyseenalaistaa opettajan ammattitaitoa saatika vaatia perusteluja jollekin saamalleni arvosanalle. Eivät he olleet edes perillä siitä, millaisia esitelmiä minun piti koulussa tehdä tai milloin minulla oli jokin koe. Minun oli huolehdittava koulutehtävistäni itsenäisesti. Siksi saamani arvosanat - sekä kiitettävät että tyydyttävät - olivat omalla työlläni ansaittuja. 

Oman poikani vanhempainillassa ilmoitin opettajalle, että kuudesluokkalaiseni on itse vastuussa reppunsa pakkaamisesta ja läksyjensä tekemisestä. Jos unohduksia tulee, voi voi, pojan omaan piikkiin menee. Toki voin töissä tullessa kysellä, tuliko läksyjä tai onko kokeita, mutta sen enempää en patistele. Minulle on turha aamulla parkua tekemättömistä läksyistä. Kouluun on mentävä ja jäätävä sitten vaikka läksyparkkiin. Me autamme vain siinä, että peliaikaa vähennetään, jos koulutyöhön ei näytä jäävän aikaa. Jos siitä seuraa raivari,  takavarikoimme tietokoneen näppäimistön. 

Olen todella tyytyväinen, kun huomaan että monet valvontaluokkani vanhemmat ovat samoilla linjoilla. Kun tulee puhe läksyistä ja koemenestyksestä, he sanovat, että aika vähän he lapsensa opiskelumotivaatioon voivat vaikuttaa. Jos nuori ei jaksa yläkouluvaiheessa panostaa opiskeluun, tuskin hän jaksaa sen kummemmin panostaa siihen seuraavaan pariin vuoteen. Jos keskiarvo ei riitä lukio-opintoihin, ei lukio ole hänelle sopiva seuraava etappi. Silloin kannattaa hakeutua ensin ammatillisiin opintoihin ja sitten jatkaa myöhemmin vaikkapa ammattikorkeakouluun. Jos taas opiskelu peruskoulussa on mielekästä ja opintomenestys vähintään hyvää tasoa, suosittelen lämpimästi lukiota. Opiskelutaito on erittäin oleellinen osa oppilaan lahjakkuutta. Vaikka olisi kuinka fiksu ja potentiaalinen oppija, mutta halu opiskella puuttuu, kannattaa harkita tarkkaan, missä opintoja jatkaa peruskoulun jälkeen.

Toisinaan saan oppilaiden vanhemmilta viestejä, joissa kysytään ohjeita esitelmien tekoon. On hienoa, että vanhemmat ovat kiinnostuneita lapsensa koulunkäynnistä, mutta jotain nurinkurista siinä on. Mielestäni oppilaan on itse huolehdittava siitä, että hän pitää saamansa ohjeet tallessa ja pitää kiinni eräpäivistä. Nolointa on lukea vanhempien viestejä, joissa he rivien välissä syyttävät opettajaa oppilaansa huonosta arvosanasta. Jos oppilas ei ole lukenut saamiaan ohjeita kunnolla vaan tekee jotain ihan muuta kuin tehtävänannossa on pyydetty tekemään, ei kai se ole opettajan vika. 

Sekä oppilaiden että vanhempien olisi syytä tiedostaa, että erilaisten esitelmien ja kirjallisten töiden tarkoituksena on opettaa nuoria suunnittelemaan omaa ajankäyttöään ja pitämään kiinni sovituista palautuspäivistä. Tämä jos mikä on nuoren valmentamista elämää varten. Tähän oppimisprosessiin kuuluu se, että onnistumisesta saa hyvää palautetta ja epäonnistumisesta seuraa esim. arvosanan alennus. Tätä prosessia vanhemmat tukevat parhaiten niin, että he auttavat oppilasta kantamaan itse vastuun koulutöistään. 
 

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Onko täsmällisyys enää hyve?

Vielä muutama vuosi sitten sanomalehti kolahti luukusta ennen kello kolmea, oli sitten arkipäivä tai viikonloppu. Kuuteen töihin lähtevä duunarikin ehti lukea lehtensä aamukahvilla rauhassa. Kotiäitivuosina saatoin aamupäivällä odotella postin tuloa ja lähteä sitten vasta lasten kanssa asioille. Yleensä posti tuli yhdentoista aikoihin. Alkuvuosina hieman naureskellen opetin ulkomaalaisille opiskelijoilleni, että jos aikataulussa lukee, että bussi lähtee 15.03, se ihan oikeasti lähtee kolme minuuttia yli kolme, ei viisi tai kymmenen yli.

Nykyään kaikki on toisin. Paikallinen jakeluyhtiö lupaa verkkosivuillaan, että sanomalehti jaetaan arkiaamuisin kuuteen ja viikonloppuisin seitsemään mennessä. Jos lehti tulee ennen kuutta, ei ongelmaa muka olekaan. Työpaikalleko se lehti pitäisi tilata, että sen ehtisi aamulla lukea? Viimelauantainen läksytykseni lehdenjakajalle ei näköjäään auttanut. Kello on nyt viisi yli seitsemän, eikä lehteä ole vieläkään jaettu.

Kuljen töihin seutuliikenteen linja-autoilla. Kyseessä on vuoro, joka palvelee kolmea kuntaa. Olen lukuvuoden aikana tarkkaillut, kuinka usein bussi ehtii lähtemään ajoissa keskustasta. Se on harvinaista herkkua. Usein bussi on noin viisi minuuttia myöhässä, pahimmillaan jopa kymmenen. Koska pääsen samalla bussilla kotipysäkiltä työpaikalle asti, en mielellään käytä sellaisia vuoroja, että joutuisin vaihtamaan keskustassa bussia. Olen nimittäin väsynyt odottamaan myöhässä olevaa bussia talvipakkasessa. Siksi lähden mieluummin jopa puolta tuntia aikaisemmin, kuin minun välttämättä olisi pakko. Tuo varoaika on ollut viime aikoina jopa viisasta. Joku bussivuoro on saattanut jäädä kokonaan pois tai joskus bussi on hajonnut kesken matkan. Ikävintä on kuitenkin se tunne, että koskaan ei voi täysin luottaa siihen, että pääsee ajoissa perille.

Loma-aikoina olen huomannut, että posti jaetaan nykyään iltapäivisin. Se tuntuu kummalliselta, vaikka siinä on varmasti hyvätkin puolensa. Iltapäiväjakeluun ehtivät paremmin edellisiltana postitetut paketit ja kirjeet. Minä tykkään erityisesti asiamiesposteista, koska niistä voi noutaa lähetyksiä myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Minusta myöhästyminen ja sovituista ajoista lipsuminen on välinpitämättömyyttä. Se ei ole välttämättä yksittäisen bussikuskin tai lehdenjakajan syy. Jos bussiyhtiö ei osaa arvioida  realistisesti aikaa, joka reitin ajamiseen menee, bussit myöhästelevät jatkossakin. Jos jakeluyhtiö on sitä mieltä, että duunarin ei tarvitse ehtiä lukemaan aamulehteään ennen töihin lähtöä, se saattaa olla silkkaa ajattelemattomuutta ja tietämättömyyttä.

Täsmällisyys on hyve ja lupaukset on lunastettava!
Tästä asiasta en suostu tinkimään!