Leena Kymäläinen kirjoitti Aamulehden ylänurkassa
vietnamilaisesta perheestä, jonka äiti ja tytär käännytettiin takaisin
kotimaahansa. (AL 28.10.2011)
Perheen isä ja muutama muu vietnamilainen mies oli aikoinaan houkuteltu Suomeen töihin,
suomalaiset kunnanjohtajat ja yrittäjät olivat käyneet heitä varta vasten Hanoissa rekrytoimassa. Tarjottu palkka oli uskomattoman hyvä ja perheen olisi mahdollista muuttaa myös Suomeen. Työnantajat olivat luvanneet järjestää uusille
työntekijöille tilavat asunnot, joiden läheisyydessä olisi sekä päiväkodit että
koulut.
Aluksi kaikki sujuu hienosti. Mies aloittaa työt Suomessa,
vaimo muuttaa perheen nuorimman lapsen kanssa Suomeen, perheen poika jatkaa toistaiseksi koulunkäyntiään Hanoissa ja muuttaa Suomeen sitten myöhemmin. Perheen isällä on
luonnollisesti työlupa Suomessa ja hänen työskentelyynsä vedoten myös äidille
ja tyttärelle on haettu aluksi määräaikaista oleskelulupaa maahanmuuttovirastosta.
Se on käytäntö kaikkien maahan muuttavien kohdalla.
Vuoden päästä hakemuksen jättämisestä perhe saa postia.
Oleskelupahakemuksen päätös on kielteinen. Paperissa sanotaan, että äidin ja
tyttären on poistuttava maasta karkotuksen uhalla, koska perheen isän tulot
eivät riitä elättämään perhettä Suomessa. On nimittäin olemassa laskennallinen
taulukko siitä, kuinka paljon kolmehenkisen perheen elättämiseen tarvitaan ja
jos tulot jäävät tuon määrän alle, oleskelulupaa ei myönnetä. Mitään
selvityksiä perheen todellisista tuloista ja menoista tai säästöön jääneistä
rahoista ei kannata esittää, päätös perustuu vain ja ainoastaan tähän
laskennalliseen summaan. Äidin ja tyttären oleskelu Suomessa on laitonta ja
heidät on karkoitettava maasta.
En tiedä, mitä tälle perheelle nykyään kuuluu. En ole
lukenut heistä enää lehdestä. Olisin toivonut, että asiasta olisi kirjoitettu
laajempikin reportaasi ja tutkittu kuinka yleisiä tällaiset karkoitukset ovat. Aiheesta
olisi riittänyt ammennettavaa Karpolle ja MOT:n tutkiville journalisteille.
Suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa haukutaan usein liian
lepsuksi. On varmaan totta, että maassamme asuu sekä maahanmuuttajataustaisia että kantasuomalaisia henkilöitä, jotka ovat oppineet hyödyntämään suomalaista sosiaaliturvaa
tehokkaasti. He osaavat luovia lapsilisä- sekä työmarkkina-, asumis- ja toimeentulotukiviidakossa sujuvasti. Jos osa perheen täysi-ikäisistä harjoittaa vaikkapa omaa bisnestä, perhekuntien yhteenlasketuilla tuloilla saadaan ihan kohtuullisesti apetta yhteiseen pöytään ja ylijäävällä rahalla voi ostella sitten vaikkapa uusinta viihde-elektroniikkaa.
Mutta kuinka moni perhe tai yksinäinen sinnittelee toimeentulominimin
alle jäävillä tuloilla hakematta koskaan senttiäkään sosiaalitoimesta? He eivät välttämättä edes tiedä, että heillä olisi oikeus esim. asumistukeen. Osa kokee toimeentulotuen hakemisen niin nöyryyttäväksi, että eivät halua sitä edes harkita.
Entä mistä kertoo se, että työssäkäyvä terve mies ei laskennallisesti kykene elättämään perhettä Suomessa?Millainen koulutus ja tulotaso Suomessa asuvalla miehellä täytyy olla, jotta hänellä on oikeus hankkia perhe?Miten toteutuu yhdenvertaisuus Suomessa syntyneen tai muualta muuttaneen miehen välillä? Kuinka
monessa kantasuomalaisessa perheessä jäisivät lapset kokonaan hankkimatta, mikäli niillekin asetettaisiin tuloraja, joka pitää tienata itse ennen kuin voi
hankkia lisää elätettäviä?
