Aloitin tämän vuoden alussa lukupäiväkirjan kirjoittamisen. Aloitin sen osittain sen vuoksi, että luen vuosittain kymmeniä kirjoja, joista en vähän ajan päästä muista yhtään mitään. Toinen syy oli se sama, joka ajoi minut kirjoittamaan tätä blogia: jos vaadin opiskelijoiltani tekstin tuottamista, minun on osattava tuottaa sitä myös itse. Se, että olen aikoinaan käynyt peruskoulun, läpäissyt yo-kirjoitukset tai kirjoittanut pro gradu -työn, ei mielestäni enää oikein riitä meriitiksi.
Aluksi tunsin jopa hieman ahdistusta tarttuessani uuteen kirjaan. Mietin, osaanko kirjoittaa siitä yhtään mitään järkevää. Erityisen korkea kynnys oli alkaa lukea runoja. Päätin, että lukupäiväkirjani saa olla epämuodollinen. Minun ei tarvitse kirjoittaa oikeaoppisia kirjallisuusanalyyseja vaan saan kirjoittaa mitä kulloinkin huvittaa. Joitakin kirjoja olen lähinnä vain referoinut, jos en ole keksinyt niistä mitään erityistä sanottavaa.
Joistakin kirjoista on pakko alkaa kirjoittaa jo muutaman luetun sivun jälkeen. Silloin tiedän löytäneeni lukuelämämyksen.
Kirjoitan nyt kuudettatoista lukupäiväkirjamerkintääni ja ilokseni olen huomannut, että kirjoittamisen kynnys on laskenut. Nyt suorastaan odotan sitä hetkeä, että saan alkaa näpytellä sanoja ruudulle.
Samaa metodia olen nyt mainostamassa omille oppilailleni. Äikän TVT-ryhmästä saamani vinkin perusteella perustin oman sivuston Kidblog-palveluun ja nyt kasiluokkalaiseni kirjoittavat valitsemastaan teoksesta sinne omaa lukupäiväkirjaansa. Tekstit ovat julkisia ryhmän sisällä, joten samalla he voivat opetella bloggaamisen sääntöjä. Kehotin heitä lueskelemaan toistensa tekstejä ja antamaan palautetta niihin sekä ottamaan mallia niistä omiin teksteihinsä. En vielä tiedä, kuinka hyvin tämä onnistuu näiden pioneerien kanssa, mutta uskon että tulevat ikäluokat suhtautuvat tällaiseen työskentelyyn huomattavasti luontevammin.
Omien oppilaitteni kohdalla olen huomannut sen, että mitä useammin me kirjoitamme pieniä harjoitustekstejä, sitä nopeammin he pääsevät uuden kirjoitustyön alkuun. Jatkossa aion panostaa entistä enemmän poikien kannustamiseen. Monet pojat ovat kirjoittaessaan turhan niukkasanaisia eikä heidän kirjoitustaitonsa pääse kehittymään kunnolla yläkoulun aikana. Jotenkin heidät olisi saatava tuottamaan tekstiä vaivattomammin ja runsaammin, monet heistä ovat nimittäin verbaalisti lahjakkaita ja kovia puhumaan.
Lukeminen ja kirjoittaminen mielletään herkästi nörttien puuhaksi. Mitäs jos uudistetaan tuota käsitystä ja tehdään niistä sosiaalista ja viihdyttävää. Olisi hienoa, jos oppilaat huomaisivat, että ikätovereihin voi tehdä vaikutuksen myös kirjoittamalla. Luulisi, että se on yksi tämän virtuaalisen maailman avaintaitoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti