Ysit keskittyvät oikeinkirjoitukseen
Ysien kanssa olemme keskittyneet oikeinkirjoittamiseen. Molemmissa ryhmissäni on paljon sellaisia oppilaita, jotka suuntautuvat peruskoulun jälkeen ammatillisiin opintoihin. Eikä tolkullisten lauseiden ja virkkeiden kirjoittamisesta ole haittaa lukiossa jatkavillekaan. Olemme siinä ohessa toki opiskelleet mm. nominaalimuotoiset verbit, kerranneet lauseoppia ja perehtyneet hieman murteisiin ja kirjakielen syntyyn, mutta yhtä kaikki pääpaino on ollut oikeinkirjoituksessa. Syysloman jälkeen treenaamme lauseenvastikkeiden oikeaa käyttöä. Ysiluokan S2-oppilaat harjoittelevat puolestaan partisiippien käyttöä. Se vie paljon aikaa, mutta tekee kielitajulle ja esim. luetunymmärtämiselle todella hyvää.
Kasit kirjoittelevat ja etenevät omaan tahtiin
Kasiluokkien kanssa olemme kirjoitelleet mm. novelliarvion ja esseen ja nyt opiskelemme moduksia. Oppilaat, joilla on E-kirja, tekevät pääosin kirjan harjoituksia sekä jokaiseen modukseen kuuluvan kirjoitustehtävän. Muut tekevät kokoamani moduspassin harjoituksia ja moduksiin liittyvät kirjoitustehtävät.
Oppilaat etenevät omaan tahtiinsa. Osalle aikamuodot tuottavat tuskaa, joten he harjoittelevat ensin niitä kunnolla. S2-oppilaille olen tehnyt omia harjoituksia kirjoitelmavihkoon. Luokassa opiskellaan siis jopa kolmea erilaista ohjelmaa. Olen monistanut jokaiselle oppimispolun monisteelle, josta he voivat ruksia suorittamansa tehtävät. Oppimispolku on kaikille sama, tehtävät ovat vain erilaisia.
Toisessa ryhmässä on kahdeksan oppilasta, joilla on E-kirja. Noilla tunneilla opettajalla riittää kysyntää, sillä monen on vaikea hahmottaa, mihin on viime kerralla jäänyt ja mistä pitää jatkaa. Parasta systeemissä on, että nämä hitaampaan tahtiin edistyvät eivät jarruta nopeasti eteneviä. Jokaiseen modukseen liittyvä kirjoitustehtävä eriyttää upeasti myös ylöspäin. Niissä oppilaat saavat kunnolla revitellä ja kirjoitella juuri niin hienoja tekstejä kuin haluavat. Tosin he joutuvat ne myös analysoimaan jokaisen käyttämänsä verbin. Tälle porukalle nominaalimuotoiset verbit ovat tulleet tutuksi kuin varkain.
Seiskat harjoittelevat Office 365:n käyttöä
Erityisen ylpeä olen uusista seiskoistani. Hekin ovat kirjoitelleet ahkerasti sekä kirjoitelmavihkoon että Office 365:n sivuistoihin luomiinsa palautekansioihin. Seiskat ovat harjoitelleet oikeinkirjoitusta ja kirjoittaneet minulle sähköpostia, oman elämäkertansa ja vinkanneet kirjaa. Tällä hetkellä osaa kirjoittaa ensimmäistä esseetään, joka jaetaan myös kemian opettajan kanssa.
Kiitos plussatöiden, pystyn koko ajan kontrolloimaan, että kaikki pysyvät kyydissä. Jos joku työ uhkaa jäädä tekemättä tai se on oppilaalle liian vaikea, voin antaa hänelle uuden tehtävän, joka sopii hänen tasolleen paremmin. Monet epävarmat kirjoittajat tuntuvat nauttivan kopiointia vaativista tehtävistä. Me emme nimittäin täyttele ja ruksittele valmiita työkirjatehtäviä vaan kirjoitamme kaikki kielioppitekstitkin itse.
Kaikki koulumme seiskat kävivät alkusyksystä kirjastovierailulla. Sen jälkeen otin käyttöön lukudiplomin ja muutama oppilas on alkanut suorittaa sitä innokkaasti. He saavat tehdä siihen liittyviä tehtäviä aina kun aikaa jää. Molemmissa porukoissa on ihan mainio tekemisen meininki ja minusta tuntuu, että äikäntunnit ovat aika monelle mieluisia tunteja. Se on ihan paras palkkio opelle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti