Tilinpäätös

Vajaat viisi kuukautta työtä, tuntisuunnitelmia, pistokokeita, kymmeniä kalvoja, hukassa olevia vihkoja, kotiin unohtuneita kyniä, kielioppitermejä, joita tarvitaan, jos ei muualla, niin ainakin kielten oppitunneilla. Ryppyisiä konseptipapereita, hiellä ja joskus kai vähän sydänverelläkin kirjoitettuja tarinoita (joissa ei kuitenkaan saa veri lentää eikä käyttää päihteitä), vanhempien allekirjoittamia palautettuja koepinoja kotikirjahyllyssä, arkistoimattomia monistepapereita...

Ja sitten, joulukuun lopussa, näpyttelen koneelle kaksi saraketta numeroita. Ensimmäisen numeron katson punaisesta arvostelukirjastani ja toisen, niinpä niin, annan enemmän tai vähemmän pärstäkertoimen mukaan.

Laittaessani numeroita koneelle ja nähtyäni luokan keskiarvon minun oli pakko kysäistä kollegoilta, olivatko heidän keskiarvonsa yhtä korkeita. Epäilin siis antavani liian hyviä numeroita. Mutta opettajankokouksessa tuo pelko hälveni. Koulumme oppilaat ovat sangen hyvin menestyneitä. Luokkien keskiarvot huitelevat lähellä kahdeksaa, hieman alle tai hieman yli. Hienoa, kyllä tällä porukalla pärjäisi jopa PISA-tutkimuksessa!

Käytösnumeroidenkin keskiarvot näyttäisi olevan suunnilleen samaa luokkaa. Miten se näkyy koulun arjessa? Suurin osa oppilaista ovat varmasti niitä hajuttomia kasin oppilaita, jotka eivät pahemmin olemassaolollaan opettajaa häiritse. Mukana on aina muutama ysin tyyppi, jotka jaksavat viitata tunnilla tai muistavat toivottaa opettajalle hyvää päivänjatkoa luokasta lähtiessään.

Mutta energiaa syövät eniten seiskan ja muutamat kutosen tyypit, joille pitää useita kertoja muistuttaa ottamaan pipon pois päästä, jättämään kengät luokan ulkopuolelle, riisumaan takkinsa ennen luokkaan tuloa. Juuri heidän pulpettiensa lähettyville pitää mennä istuskelemaan, jos haluaa saada puheenvuoron pari minuuttia pidemmäksi ajaksi ilman, että pitää alkaa kilpailla huomiosta. Kielenkäytöstä puhumattakaan. Syyslukukauden loppupuolella korva alkaa valitettavasti jo turtua aggressiiviin. Tässä vaiheessa vuotta on hyvä jälleen kerran vannoa, että kevätlukukaudella aion puuttua asiaan paljon tiukemmin...

Mutta toisaalta, kyllä ne ensimmäisen sarakkeen numerot on ihan oikeasti työllä ansaittuja. Hienosti ovat pikku kullanmuruni jaksaneet ne lukemattomat kalvosulkeiset ja pistokokeet. Kokeiden palautuspäivinä olen nähnyt monia tyytyväisiä ilmeitä ja tuuletuksia. Kirjastossa käydessämme olin suorastaan liikuttunut kuinka innokkaasti pojatkin kiertelivät hyllyjen välissä etsimässä etukäteen valitsemiaan kirjoja. Olen myös oikeasti nauttinut lukiessani vanhoja kunnon tarinoita, vaikka osa porukasta kapinoikin, kun he eivät saaneet kirjoittaa K-15 tekstiä.

Oikein hyvää ja ansaittua joululomaa kaikille Suomen koululaisille ja opettajille!