Työrauhaa

Olen ollut tänä syksynä mukana useammassa vanhempainillassa, joissa on puhuttu työrauhasta, tai lähinnä sen puutteesta. Oppitunnit ovat levottomia sekä yläkoulussa että alakoulussa.

Vanhempana saattaa tuntea olonsa aika neuvottomaksi, kun opettaja kertoo oman kullannupun häiriköivän tunneilla. Kotona sanktioksi häiritsevästä käytöksestä voi antaa esim. kotiarestia tai pelikieltoa, mutta sillä ei välttämättä ole mitään vaikutusta koulussa käyttäytymiseen.

Vanhemmille saattaa olla yllätys, että koulussa keinot ovat yhtä vähissä. Häiriköivää oppilasta ei voi noin vain poistaa luokasta ja oleskelemaan käytäville ilman valvontaa. Koulussa ei myöskään ole mitään "klinikkaluokkaa", jolle häiriköivät oppilaat voisi laittaa siinä tapauksessa, että opiskelu ei omassa ryhmässä onnistu. Erityisopetukseen PÄÄSEE, jos oppilaalla on hankaluuksia oppimisessa ja opettaja on ensin antanut hänelle mm. tukiopetusta. Ns. tarkkailuluokkia ollaan muutenkin nyt integroimassa tavallisiin kouluihin. Häirikköoppilaiden eristäminen jonnekin näkymättömiin on suorastaan utopistinen ajatus.

Opettaja-lehti teki tänä syksynä lukijoilleen kyselyn työrauhasta. Jyväskyläläinen äidinkielen opettaja Helena Saaristo kommentoi tällä viikolla kyselyn kysymysten asettelua Opettaja-lehdessä (8.10.2010).

Yleisönosastokirjoituksissa tuodaan usein esiin näkemyksiä, että työrauhan saaminen luokkaan on kiinni opettajan ammattitaidosta tai ennemminkin hänen karismastaan. Niissä kerrotaan entisistä vaikuttavista opettajapersoonallisuuksista ja pelonsekaisin, mutta ihailevin sanankääntein muistellaan, kuinka kyseisen opettajan tunneilla tuskin uskalsi hengittää.

Opettaja-lehden kyselyssäkin ehdotettiin työrauhaongelmien perimmäisiksi syiksi sitä, että

a) opettajia ei enää kunnioiteta
b) vanhemmat ovat menettäneet kasvatusotteensa
c) koulun ja kodin yhteistyö on puutteellista

Saaristo olisi kaivannut lisävaihtoehdoiksi mm.

d) maailma on ympärillämme muuttunut
e) integraatioideologian takia normaaliopetuksessa on paljon sellaisiakin lapsia ja nuoria, jotka eivät siihen kykene osallistumaan, vaan häiritsevät ja joista jotkut saattavat olla jopa uhkaavan väkivaltaisia
f) luokkakoot ovat niin isoja, että nykymaailman vilkkaita ja itsekeskeisiä lapsia ei pysty häiriöttä yksi ihminen niin suurissa luokissa opettamaan.

Saariston mukaan kyseessä on monisäikeinen pulma. Terve lapsi ja nuori hälisee, jos hän ei ole motivoitunut tehtäväänsä; kaikki lapset ja nuoret eivät jaksa päntätä, kuunnella, analysoida ja pohtia. Monia asioita voisi oppia myös tekemisen ja oivaltamisen kautta.

Myös sosiaalisiin suhteisiin tulisi kiinnittää entistä paremmin huomiota. Oppilaiden välillä syntyy monenlaista kähinää ja yhteenottoa. Jos näitä oppilaiden välisiä riitoja ei pyritä selvittämään vaan ne lakaistaan toistuvasti maton alle, työrauhaa ei voi koskaan syntyä. Ei kukaan pysty keskittymään opiskeluun, jos tietää luokassa tikittävästä aikapommista.

Opettajankoulutuksessa tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota työrauhaan liittyviin asioihin. Asiaa tulisi tutkia enemmän, jotta epämääräiset puheet opettajien karismasta ja kurinpidollisista kyvyistä loppuisivat.

(Kirjoittetuani postauksen, näin tämän uutisen: