Tyylikkäästi köyhäillen

Takuu-säätiö on huolestunut nuorten jättisuurista asuntolainoista. Nuorten ottamien asuntolainojen summa on lähes kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Vielä 2000-luvun alussa nuorilla oli lainaa keskimäärin 40 000 euroa / henkilö, kun nyt summa on jo 70 000 euroa. Monilla nuorilla on asuntolainan lisäksi mm. opintolainaa ja muita kulutusluottoja maksamatta. Takuu-säätiön mukaan odotettavissa on asuntolainatragedioita. Jotkut nuoret ovatkin jo joutuneet laittamaan asuntonsa myyntiin, koska he eivät selviä lainojensa hoidosta. (Kauppalehti.fi 28.2.2011)

Oman kodin myyminen ja hankitusta omaisuudesta luopuminen on tuskallista ja sitä tuskaa lisää entisestään se, että ylivelkaantuminen koetaan usein häpeäksi ja leimaavaksi. Pahimmassa tapauksessa tuota leimaa on kannettava vuosia, jos nuori samassa rytäkässä menettää luottotietonsa. Monissa tilanteissa luottotiedottomana tuntee itsensä B-luokan kansalaiseksi, varsinkin jos on aikaisemmin tottunut vinguttelemaan muovikortteja huolettomasti.

Onneksi jotkut osaavat nähdä taloudellisessa ahdingossa myös valoisia puolia. 

Alexander Von Schönburgin mukaan taloudellista ja sosiaalista alamäkea voi lasketella jopa tyylikkäästi. Tämän saksalaisen kreivin perheellä on siitä jopa viidensadan vuoden kokemus. Hänen molemmat vanhempansa joutuivat lapsuudessaan pakenemaan Länteen kommunistien puhdistuksia. Koko aikuisikänsä he olivat tottuneet aatelisista sukujuuristaan huolimatta elämään äärimmäisen säästeliäästi. Perhe ei tehnyt koskaan lomamatkoja, isä ajeli Ladalla ja käytti moneen kertaan paikattua puvuntakkia. Kuitenkin heidän asuntonsa oli aina tyylikkäästi sisustettu, kiitos puristepuihin niitattujen kankaiden ja kauniiden peitteiden alle piilotettujen Ikea-huonekalujen.

Schönburgin kirja Tyylikkään köyhäilyn taito on ollut Saksassa jättimenestys ja se on käännetty yhdeksälle kielelle.

Vaikka saksalaisen aatelisen uusköyhän elämänpiiri poikkeaa huomattavasti suomalaisen keskiluokkaisen tai työläistaustaisen ylivelkaantuneen elämänpiiristä, voi teoksesta joka tapauksessa napata muutamia varteenotettavia oivalluksia.

Kulttuurissamme rikkaaksi mielletään ihminen, jolla on paljon rahaa käytettävissään ja joka myös haluaa näyttää sen. Nykyisin alempaan keskiluokkaankin kuuluvien ihmisten tulot voivat olla todella huomattavat. Usein he kuitenkin kuluttavat suuria summia sellaisiin hyödykkeisiin, jotka menettävät arvonsa nopeasti.

Schönburgin mukaan todellinen rikkaus ei suinkaan synny kaiken kattavasta turhauttavasta kulutusvimmasta vaan siitä, että pystyy löytämään itselleen sopivan, kuluttamisesta riippumattoman elämäntyylin.

Pienikin asunto voi olla tyylikkäämpi kuin avara, mauton kattohuoneisto. Kamalimpia asuntoja hänen mukaansa ovat sellaiset, joissa on nimekkäiden suunnittelijoiden kalliita huonekaluja yhdistettyinä hienoimpiin teknisiin vempaimiin. Noissa asunnoissa jättimäiset taulutelevisiot toimivat nykyaikaisina kotialttareina, joiden mukaan on saatettu muokata koko olohuoneen sisustus. Schönburgin mukaan asunnon kauneus ei riipu siitä, kuinka paljon siihen ja sen sisustukseen on sijoitettu rahaa, vaan siitä, kuinka siellä otetaan vieraita vastaan. Oikeasti rikas on sellainen, jonka asunto on ystävien kohtaamispaikka.

Schönburgin mukaan myös ”hienosti ulkona syöminen” ja ns. elämysgastronomia, kalliit kuntoklubijäsenyydet, oma auto ja lomamatkat ovat turhaa ylellisyyttä. Jos on valmis priorisoimaan todelliset tarpeensa ja vapauttamaan itsensä kaikesta turhanaikaisesta käyttäytymisestä, jolla on aikaisemmin ylikuormittanut elämänsä, jää aikaa paneutua sellaisiin asioihin, joihin todella kokee intohimoa. Jos ei koukuta itseään esim. sosiaalisen median palveluihin tai TV:n ikuisuussaippuasarjoihin, jää aikaa esim. lueskella kirjoja tai käydä hiihtolenkillä ilman että normaalielämään pitäisi raivata niille tietoisesti tilaa.

Mutta pitääkö sitten ihan kaikesta ylellisyydestä luopua? Eikö elämässä saisi olla mitään luksusta? Päinvastoin! Ainahan voi unelmoida kaikenlaisesta ylellisyydestä ja luksuksesta, ja niin kannattaa ehdottomasti tehdäkin.

On nimittäin tieteellisesti todistettu, että jo pelkästään jonkun mukavan asian odotus saa aikaan mielihyvää aiheuttavan välittäjäaineen dopamiinin erityksen, kun taas tuon hartaasti odotetun asian täyttyminen ei aiheuta aivoissa mitään muuta mitattavaa reaktiota. Siksi pelkästään matkalla oleminen on monesti miellyttävämpää kuin päämäärän saavuttaminen.

Paras tae onnellisuudelle lienee se, että antaa luvan itselleen haaveilla, mutta pyrkii samaan aikaan elämään sillä tavalla, että voi olla tyytyväinen elämäänsä juuri tässä ja nyt.

Ai mitä se minun kohdallani voisi tarkoittaa?

Olen äärimmäisen onnellinen juuri nyt siitä, että minulla on kodissani oma miellyttävä nurkkaus, jossa voin lueskella ja kirjoitella kiireettömästi ja siitä, että minulla on oikeasti aikaa vain olla, lueskella ja kirjoitella.

Mistäkö sitten haaveilen? Kolmentoista viikon päästä alkavasta pitkästä, ohjelmoimattomasta kesälomasta. Suurin aineellisin haaveeni on Volvo CX 60, jonka aion hankkia itselleni yhdeksän vuoden päästä 50-vuotislahjaksi. Tuo unelma on juuri sopivan kaukainen, jotta juuri nyt minun ei tarvitse edes sen eteen kovasti ponnistella, vaan voin hyvillä mielin elää päivän kerrallaan ja nauttia kaikesta siitä, mitä minulla jo nyt ympärilläni on.