Sosiaalinen media on minulle vielä uusi asia. Vasta tänä keväänä laadin itselleni henkilökohtaisen SOME-strategian, johon sisällytin Facebookin, Twitterin ja ylläpitämäni blogit. Suunnittelin huolella mm. sitä, miten minut voidaan löytää Googlen kautta. Samalla jouduin miettimään, millaista aineistoa kullakin foorumilla julkaisen.
Facebook on avoin temmellyskenttä. Viime aikoina olen innostunut jakamaan ja ottamaan kantaa erilaisiin uutisiin. Uusien ryhmien löytyminen avaa monia upeita väyliä verkostoitumiseen samanhenkisten ihmisten kanssa. Twitterin kanssa on vielä jonkin verran opettelemista. Alkuaikoina olen tweetannut pääasiassa suomeksi, mutta kieli vaihtunee nyt englanniksi, koska olen saanut ulkomaisiakin seuraajia. Se tuo omat haasteensa. Olen aloitellut myös englanninkielistä blogia, mutta sinne ei ole tekstejä vielä syntynyt. Kynnys vieraalla kielellä kirjoittamiseen on vielä aika korkea.
Minä olen aloittanut SOME-maailmaan tutustumisen reilusti yli kolmekymppisenä, mutta nykyään jo alakouluikäiset lapset oppivat sosiaalisen median alkeita esim. Habbo-hotellissa. Huomaan, että heitä koukuttavat ihan samat asiat kuin minuakin. Habbo-hotellissa pelataan omien tuttujen kanssa, mutta vähitellen solmitaan myös uusia kontakteja. Kaverilistoille pääseminen on kova juttu. He ovat sujuvasti omaksuneet tiedon, että omaa henkilöllisyyttään ei kannata paljastaa vieraille, siksi he osaavat luoda itselleen kuvitteellisia profiileja hahmojensa kautta. Samalla he oppivat nettikettiäkin: huonosta käytöksestä tulee oikeasti porttikielto, turhasta valittamisesta ja kantelusta eivät moderaattoritkaan pidä, sosiaalinen paine muokkaa pakostakin käyttäytymistä. Jos et noudata sääntöjä, sinut potkitaan ulos.
Myös lapset ja nuoret etsivät samanhenkistä seuraa ja vertaistukea. Yksi pojistani löysi Aku Ankan gallerian, jonne voi lähettää omia piirustuksiaan. Poika intoutui piirtämään valtavan hienoja kuvia mallista ja me yhdessä skannasimme ja lähetimme ne galleriaan. Oli kiva käydä seuraamassa, millaisia kommentteja kuvat saivat. Pojan itsetunto nousi kohisten kannustavista kommenteista, mutta samalla tuli harjoiteltua ikävänkin palautteen vastaanottamista. Samalla poika oppi antamaan myös muille hyvää palautetta, koska hän huomasi, kuinka ikävältä negatiivinen palaute omalta kohdalta tuntui.
Nuorimmaisen kanssa olemme koko kevään tahkonneet läksyjen teon kanssa. Lukeminen ja kirjoittaminen on ollut yhtä tuskaa molemmin puolin. Nyt kesän aikana hänkin on innostunut chattaamaan verkossa, ja kuinka ollakaan, kaksoiskonsonantit ja –vokaalit alkavat löytää paikkansa. Vanhempi poika puolestaan on chattailun kautta innostunut vieraista kielistä. Googlen kääntäjän avulla hän yrittää kovasti kommunikoida mm. espanjaksi.
Vaikka paljon puhutaan siitä, että lapset ja nuoret viettävät liikaa aikaa tietokoneiden äärellä, asiassa on myös hyvät puolensa. Monet vanhemmat mieltävät koneajan passiiviseksi ja turruttavaksi räiskintäpelien pelaamiseksi, mutta suurin osa nuorista tekee verkossa jotain ihan muuta: he chattaavat, verkostoituvat, luovat omia profiileja ja sivustoja, joihin he liittävät materiaalia muualta verkosta tai tuottavat sitä itse (esim. videoita tai kuvia). Ihan kuten pihaleikeissä myös tietokoneen kanssa puuhastelussa valvonta kuuluu vanhemmille. On hyvä silloin tällöin istahtaa nuoren koneen ääreen ja olla aidosti kiinnostunut niistä asioista, joiden parissa oma nuori jaksaa askarrella.
Ai niin, ja onhan meillä toinenkin yhteinen sukupolvia yhdistävä tekijä. Kun pojat irtautuvat koneiltaan, he lähtevät ulos leikkimään pistettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti