Brändäilyä

Aamulehden Asiat-liite esitteli 18.7. uuden suomalaisen esikoiskirjailijan Henna Helmi Heinosen. Hän tuntuisi olevan vastaus kustannusalan päiväuniin: nuori kirjailija, joka rakastaa itsensä markkinointia. Alkukesästä kustannusalalla kohistiin WSOY:n toimitusjohtaja Jacques Eijkensin kommenteista, joissa hän vaati kirjailijoita suhtautumaan työhönsä ammattimaisemmin ja (eli?) kaupallisemmin. Hänen mukaansa kirjailijasta pitää luoda brändi, joka on läsnä mediassa, verkossa, kännykässä, livenä. Kirjailijan pitää olla kiinnostava persoona, sillä ihmiset eivät halua vain kirjaa, he haluavat myös kirjailijan.

Ja tämän tyyppisen markkinoinnin Henna jo osaa. Hän on perustanut Minusta tulee kirjailija –blogin, hänellä on oma Facebook-ryhmä ja hän myös tweettailee ahkerasti. Tosin hän ei ole ihan vielä julkaissut yhtään kirjaa, mutta esikoisteos Veljen vaimo ilmestyy helmikuussa 2011. Sitä ennen Heinosen tekstejä voi lukea ilmaislehti Ykkösistä tai hänen verkkosivuiltaan.


Aamulehden jutun perusteella Henna Helmi Heinonen olisi helppo kuitata naurahduksella ja luokitella hänet samaan kastiin Big Brother ja muiden tositv-wannabejulkkisten kanssa. Ja monet niin tekevätkin. Oman bloginsa kommenttipalstoilla sekä Henna että hänen tuleva kustantajansa Arktinen Banaani saavat kylmää kyytiä ainakin muutamalta kommentoijalta. Hänet on leimattu tyrkyksi ja samalla kustantamo on saanut viihdekustantamon leiman, tai näin ainakin väittää palstoilla ahkeraan vieraileva jonestar-nimimerkki.

Kieltämättä minäkin aluksi tuhahtelin Henna Helmi –ilmiölle. Jossakin aivojeni sopukoissa minäkin tykkään luokitella asioita ja siellä jossain syvällä on olemassa omat lokerot ”oikeille kirjailijoille” ja ”hyvälle kirjallisuudelle” sekä omat ”hömppäkirjailijoille” ja ”hömppäkirjallisuudelle”. Ja asiaa kuuluu, että sivistyneet ihmiset lukevat ainoastaan näitä ”oikeita kirjailijoita” eikä ainakaan tunnusta lukeneensa ”hömppäkirjailijoita” ei ainakaan ilman tuota ”hömppä”-etuliitettä. Ja jostakin syystä, ennakkobrändäyksesta johtuen, olen kaiketi tiedostamattakin, luokitellut Heinosen tulevan kirjan jälkimäiseen lokeroon.

Mutta oikeasti minulla ei ole varaa pitää yllä yllämainittuja lokerointeja. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana minun tulee täysin avoimesti suositella oppilailleni kaikenlaista kirjallisuutta, jotta he ylipäätään lukisivat jotain! Olen aina painottanut, että maailmassa on niin paljon hyviä kirjoja, että huonoihin ei kannata tuhlata aikaansa. Ja tässä kontekstissa tarkoitan huonoilla kirjoilla nimenomaan tylsiä ja raskaslukuisia kirjoja. Toinen rakastaa kielellä leikittelyä ja rakenteen monimuotoisuutta, toinen ei voi sietää sitä, vaan arvostaa, että teksti ja juoni rullaavat ja henkilöihin on helppo samaistua.

Ja ehkä jatkossa kenelläkään kirjallisella kentällä työskentelevällä tai sinne haluavalla ei ole varaa aliarvioida markkinoinnin tärkeyttä. Eikä kyseessä edes ole mikään uusi ilmiö. Kautta aikojen kirjailijat ovat kiertäneet joko omaa maataan tai maailmanlaajuisesti kauppaamassa sekä itseään että kirjojaan. Internetissä näkyvyttä saa huomattavasti vähemmällä vaivalla ja nopeammin, miksi ei siis panostaisi siihen?

Sitä paitsi Henna Helmi Heinonen on oikeasti nuori! Hän on käynyt peruskoulunsa 90-luvun loppupuolella, kun lama-Suomi oli jo nousemassa jaloilleen ja juuri liittynyt EU:hun. Hän on täysin eri sukupolvea kuin 60- tai 70-luvulla syntyneet kirjailijat, vanhemmasta polvesta puhumattakaan. 2000-luvun nuorissa on nähtävissä tuota samaa, ihanaa, ennakkoluulotonta itsensä esille tuomista, mikä näkyy niin selvästi nykyajan luokkahuoneissa. 80-luvulla kun opettaja kysyi, kuka haluaa tulla tänne luokan eteen improvisoimaan, kaikki piilottivat kätensä äkkiä pulpetin alle ja tekeytyvät näkymättömiksi, nykyään ilmaan nousee ainakin kymmenkunta innokasta kättä.

Ja juuri siksi, koska Henna Helmi Heinonen on oikeasti vielä nuori, olen myös pikkaisen huolestunut sekä hänen että muidenkin 2000-luvun energisten ja positiivisten nuorten ihmisten puolesta. Julkinen elämä, kuten osittain myös työelämä, vaatii nykyään jonkinasteista brändäystä itse kultakin.

Julkisuuskuvaansa on pyrittävä hallitsemaan, mutta joskus se voi olla hankalaa. Kun asettaa itsensä medialle alttiiksi niinkin avoimesti kuin esim. Henna Helmi tai muut tositv-julkkikset, seurauksia voi olla vaikea arvioida. Aina löytyy nimittäin ilkeitä ja ikäviä ihmisiä, jotka haluavat tuottaa toisille pahaa mieltä. Hyvä, terve itsetunto suojaa jonkin verran ikävältä palautteelta, mutta kyllä terävä kieli aina raapaisee, jopa kokenutta kehäkettuakin. Mutta yksi hyvä nyrkkisääntö on olemassa – mitä enemmän nostelet omaa häntääsi, sitä varmemmin toiset yrittävät saada sen palautetuksi koipiesi väliin.

Brändayksessäkään en näe mitään ongelmia, mikäli kirjailija tai muu julkisuuden henkilö on tietoisestin rakentamassa itsestään oikeaa brändiä, siis jotakin tuotemerkkiä, joka perustuu mielikuviin ja illuusioihin. Silloinhan kyseessä on jonkinlainen mielikuvahenkilö, kuten mikä tahansa virtuualimaailmassa luotu hahmo, jolle voi kyllä antaa vaikka omat kasvonsa. Henna Helmi Heinonen on oikeassa elämässä myös puoliso ja kolmen lapsen äiti. Kuinka hän jatkossa aikoo sovittaa arkielämän roolinsa julkiseen rooliinsa, jää nähtäväksi. Mikäli perhetilanteessa tulee muutoksia, sen saamme ihan varmasti lööpeistä lukea, samoin kuin mahdollisista kosteista ja ”boheemeista” illanvietoista tai muista pikku sattumuksista. Ja vaikka kuinka itse haluaisi pitää eri roolit erillään, suuri yleisö ei välttämättä tuota eroa tee.