Kotiopettajan come back

TutorHouse on uusi suomalainen yritys, joka tarjoaa julkista opetusta täydentävää yksilöllistä opetuspalvelua koteihin. Jos vanhemmat eivät ehdi tai osaa itse opastaa jälkeläisiään kotiläksyissä, eikä koulun läksyparkistakaan tai tukiopetuksesta tunnu olevan apua, TutorHousesta voi tilata tukiopettajan omaan kotiin. Yritys nimeää asiakkaalleen henkilökohtaisen ja luotettavan opettajan, jonka johdolla oppilas eli asiakas saa yksilöllistä opetusta haluamastaan aineesta.

TutorHousen tarjoama opetuspalvelumme täydentää julkista opetusta, eikä sen tarkoitus ole kilpailla julkisten palvelujen kanssa.

Kun kuulin TutorHousen mainoksen ensimmäisen kerran autoradiostani, en ollut uskoa korviani. Hetken asiaa mietittyäni tajusin, että kyseessähän on aivan loistava liikeidea. Kolmen koululaisen äitinä tiedän, että läksyjen teon kontrollointi ja niissä avustaminen saattaa joskus viedä tunnin jos toisenkin yhteisestä ilta-ajasta. Joskus tuo yhteinen aherrus on silkkaa kärsimystä kummallekin. Mikäs sen houkuttelevampi ajatus, kuin ulkoistaa lasten läksyjen teossa auttaminen ammatti-ihmisille, jotka kärsivällisesti jaksavat opettaa omaa pikku kullanmurua sillä aikaa, kun itse voi huoletta vaikkapa jatkaa omia töitä vielä vähän pidempään.

Kyllähän Suomessa on aikaisemminkin ollut kotiopettajia; 1800-luvulla moni suurmiehemmekin toimi maakunnissa kotiopettajina; Runeberg Ruovedellä ja Lönnrot Vesilahdella. Tuohon aikaan lapset piti lähettää pitkän matkan taakse kouluun, mikäli halusi jälkeläiselleen sivistystä. Mikäli mieli ylioppilaaksi ja ihan maisteriksi, suomen kielellä ei niin pitkälle voinut edes opiskella, joten nuorukaiset tarvitsivat apua ruotsin ja latinan kielen opintoihin. Kotiopetus kotiopettajan johdolla oli tähän sangen näppärä ratkaisu.

Minä kuulun ensimmäiseen peruskoulusukupolveen, joka aloitti koulunsa 70-luvun lopulla. Omat vanhempani tuskin olisivat osanneet auttaa minua enää yläkoulun matematiikan tai kemian läksyissä, kielistä puhumattakaan. Meillä tosin oli tasokurssit, joten jos minulla olisi ollut ongelmia matematiikassa tai kielissä, olisin siinä tapauksessa valinnut alemman tason kurssit ja saanut opettajalta enemmän apua. Tehtävätkään ei olisi siinä tapauksessa olleet yhtä haastavia kuin ne ylemmillä kursseilla olivat. Muistaakseni tukiopetustakin oli tarjolla ja koulussa toimi klinikkaluokka, jossa työskenteli erityisopettaja.

Minun vanhemmillani ei ollut koulusivistystä auttaa minua kotitehtävissä. He olivat kasvaneet sodan jaloissa, äitini joutui 9-vuotiaana pakenemaan pommituksia ja kun sota loppui, hän oli jo 14-vuotias eikä häntä kannustettu jatkamaan opintoja. Isäni on kotoisin maaseudulta ja siellä poikia tarvittiin apuna metsätöissä, eikä silloin joutanut koulun penkkiä kuluttamaan.

2010-luvun peruskoululaisilla on vanhemmat, jotka ovat itse käyneet yhdeksänvuotisen peruskoulun. Heillä pitäisi ainakin teoriassa olla mahdollisuudet auttaa lapsiaan kotitehtävissä. Jos oppilaalla on oppimisvaikeuksia tai jokin asia tuottaa ongelmia, opettaja pyrkii aina ensin antamaan tukiopetusta, ja jos huomataan, että tuen tarve on jatkuvampaa, oppilas voi saada osa-aikaista erityisopetusta pienryhmässä. Koulussa annettava tuki ei kuitenkaan vie pois vastuuta vanhemmilta, joiden tulisi edelleen valvoa, että koulutehtävät tulee tehdyiksi, mikäli oppilas itse ei osaa vielä niiden tekemisistä ja aikatauluttamisesta huolehtia.

Suurin osa 2010-luvun vanhemmista kykenisi siis taitojensa puolesta auttamaan lapsiaan kotiläksyissä, mutta monella siihen ei ole aikaa. Työpäivät kauppareissuineen venähtävät helposti pitkiksi, kotona pitää laittaa ruokaa ja sen jälkeen on ehkä startattava auto uudestaan ja vietävä lapsia harrastuksiin. Jos illalla kotiin päin ajettaessa juniori tokaisee takapenkiltä, että matikan läksyt on tekemättä, koska hän ei osannut, ja huomenna on biologian koekin, äidillä ja isällä saattaa vihlaista ilkeästi sydänalasta. Vaikka kuinka olisi opettanut ja tähdentänyt lapsukaisille, että läksyt tehdään heti koulun jälkeen ja että kokeisiin on alettava lukea useita päiviä aikaisemmin, äitinä tai isänä tuntee usein syyllisyyttä ja jopa jonkinlaista häpeää siitä, että ei itse ehdi auttamaan lapsiaan.

Tuollaisina hetkinä autoradiomainos voi olla kuin vastaus äänettömiin rukouksiin.

Minäkin voisin olla potentiaalinen TutorHousen asiakas. Omatkin työpäiväni venyvät välillä liian pitkiksi ja nuorimmaiseni tarvitsee apua läksyjen teossa. Tähän asti olemme pärjänneet sopimalla läksyparkista opettajan kanssa ja vuorotyötä tekevä mieheni voi auttaa häntä kahtena viikkona kolmesta. Jos olisin yksinhuoltaja, tilanne olisi huomattavasti haastavampi. Minun onnekseni avun tarvitsijoitakin on vain yksi, sillä vanhemmat pojat ovat tähän asti huolehtineet läksyistään itsenäisesti.

TutorHousen opettaja velottaa käynnistään 70 euroa arvonlisäveroineen, joten ihan pikkurahalla tukiopetusta kotiin ei saa. Peruskoulun kasvattina ja julkisen puolen opettajana ajatus yksityisestä tukiopetuksesta tuntuu epätasa-arvoiselta. Kaikilla perheillä ei ole taloudellisesti mahdollisuutta hankkia tukiopetusta kotiin, vaikka heillä olisi sille tarvettakin. Vaikka lapset saisivat koulussa tukea opiskeluunsa, se ei aina ole riittävää, varsinkaan jos vanhemmilla ei ole aikaa tai energiaa auttaa lasta kotona.

Toisaalta nyt kun yhä useampi kunta lakkauttaa lähikouluja ja oppilaiden koulumatkat pitenevät, monet lapset saattavat jäädä paitsi koulun tarjoamasta tukiopetuksesta ihan siitä syystä, että heille ei voida järjestää kuljetusta takaisin kotiin, mikäli he jäävät koulun jälkeen tukiopetukseen. Tällaisessa tilanteessa vanhemmat itse voisivat hankkia samaa luokkaa käyville lapsilleen pari kertaa viikossa omalle kylälle tukiopettajan, jonka kustannukset he jakaisivat yhdessä.

Kuten kaksi sataa vuotta sitten, yksityisenä kotitukiopettajana toimiminen voisi olla monelle alan opiskelijalla tai vastavalmistuneelle opettajalle hyvä keino hankkia työkokemusta ja elantoa. Sunnuntain Aamulehdessä (5.9.2010) eräs biologian ja maantiedon opettaja tuskaili huonoa työtilannetta. Kotitukiopettajuus voisi olla jollekulle tervetullut hengähdystauko pitkän peruskouluopettajauran varrella.

Ja voihan nytkin kunnalta hankkia ostopalveluna kotiapua, miksi ei yhtä hyvin tukiopetustakin. Varakkaissa kunnissa riittäisi varmasti maksukykyisiä asiakkaita.

Ajatus yksityisestä tukiopettajuudesta on siis hyvin kiehtova. Muutama asia kuitenkin askarruttaa. Mikäli perhe hankkii yksityisen tukiopettajan, kenen vastuulla on ohjeistaa häntä. Antavatko vanhemmat tukiopettajalle valtuudet ottaa selvää opettajilta mm. lapsen oppimisvaikeuksista? Mistä opettaja tietää, että kyseisellä henkilöllä on valtuudet saada näitä tietoja?

Entäpä vaatiiko TutorHouse kaikilta tukiopettajiltaan rikosrekisteriotteen? Esittävätkö tukiopettajat otteen myös lasten vanhemmille, vai voiko luottaa, että he ovat kaikki sen työnantajalleen varmasti toimittaneet. Näillä opettajillahan on pääsy lasten kotiin ja siksi turvallisuuteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota.