keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Vanhassa vara parempi

Elokuussa iloitsin siitä, että sain seiskoille uuden oppikirjasarjan käyttöön. Tuon postauksen voi käydä lukemassa täältä.

Suunnittelin seiskojen urakan edellisten vuosien mallin mukaan, koska mielestäni opiskelujärjestys oli toimiva. Seiskojen syksy sujuikin lähes samalla tavalla kuin olin suunnitellutkin.

Syyslukukauden alku sujui kirjoitellessa. Teetin alkuun luetunymmärtämistehtävät ja muutaman sanelun. Sen jälkeen teimme Särmästä muutamia tutustumistehtäviä. Oppikirjan alkuosan puhumiseen liittyvät materiaalit olivat hyviä.

Seuraavaksi kertasimme hieman oikeinkirjoitusjuttuja. Kävimme läpi milloin käytetään isoa ja pientä alkukirjainta ja kertasimme yhdyssanasääntöjä. Oppilaat saivat edetä tehtävien teossa omaan tahtiin ja minä katsoin aina päivän päätteeksi, kuinka paljon kukin oli ehtinyt tehdä harjoituksia. Tähän tarkoitukseen Särmän tehtävät olivat valitettavasti aika huonoja. Koska oppilailla on käytössään vain oppikirja, kaikki tehtävät piti tehdä vihkoon.

Yksittäisten sanojen kirjoittaminen on mielestäni aika turhauttavaa ja tylsää hommaa. Tosin tällaisiakin tehtäviä on hyvä olla joukossa, mutta vain muutama.  Jos oppilaat joutuvat kopioimaan vastauksia vihkoon, olisi hyvä, että kopioitava aines olisi edes kokonaisen virkkeen mittainen, sillä samalla oppilaan lausetaju kehittyisi. Särmän sivut ovat todella isokokoisia ja siksi yksittäisten tehtävien hahmottaminen kirjasta saattaa olla erityisoppilaalle haastavaa. Särmään kuuluu myös oma työkirjansa sekä erityisoppilaille että S2-oppilaille, mutta meidän koulullamme ei sellaisia ole varaa hankkia. Pidän työkirjoja muutenkin aika turhina, sillä iso osa niistä on valkoista viivoitettua paperia.

Särmässä on hieno sähköinen opetusmateriaali, jonka avulla voi valkotaululle esim. zoomata yksittäisen tehtävän. Valitettavasti tätä ominaisuutta ei ole oppilaan materiaaleissa ja koska opetusryhmäni etenee omaan tahtiaan, en voi käyttää tätä ominaisuutta hyväksi opettajan koneeltakaan. Yksi ratkaisu olisi teettää tehtävät hitaimmilla oppilailla opettajajohtoisesti. Siinäkin on se vaaransa, että osa porukasta joutuu liikaa odottelemaan muita ja he turhautuvat siihen.

Oikeinkirjoitussääntöjen jälkeen perehdyimme virkkeeseen ja lauseeseen. Tässä vaiheessa siirryin käyttämään omaa opetusmateriaaliani. Oppilaat kirjoittivat tai liimasivat vihkoonsa opetusdiani. Sen jälkeen teimme yhden lempiharjoituksistani. Ensin oppilaat kirjoittivat yhtenäisen tarinan, jossa on 20 päälausetta ja siis 20 virkettä. Sen jälkeen heidän piti muokata kertomuksensa lauseita niin, että jäljelle jäi edelleen 20 lausetta, mutta nyt niiden piti mahtua 10 virkkeeseen. Sen jälkeen he alleviivasivat omasta tekstistään kaikki sivulauseet ja nimesivät ne sivulausetyyppien mukaan.

Saimme käyttöömme viime syksynä Office365-paketin, ja koska oppilailla oli nyt käytössään oma sähköpostiosoite, kaikki saivat kirjoittaa minulle sähköpostiviestin, jossa he kertoivat lyhyesti itsestään. Särmässä oli todella hyvä sähköpostiviestin malli, josta katsoimme mallia.

Oli hauska huomata, että monet harjaantumattomat kirjoittajat kirjoittivat sähköpostiinsakin pelkästään päälauseita. Tästä asiasta oli nyt hyvä heille huomauttaa, sillä olimme asiaa juuri harjoitelleet. Seuraavana kirjoitustehtävänä oli kirjoittaa oma elämäkertansa. Myös tässä oli sama trendi näkyvissä. Heikot kirjoittajat tyytyvät kirjoittamaan erittäin yksinkertaisia päälauseita.

Olimme sopineet toisen opetusryhmäni kemian opettajan kanssa, että oppilaat kirjoittavat otsikkoaineensa jostakin kemiaan liittyvästä aiheesta. Toisen ryhmäni oppilaat kirjoittivat otsikkoaineensa jostakin harrastuksestaan. Tämän ja elämäkertatyön oppilaat kirjoittivat Office365:ssä. Oppilaat saivat luonnollisesti hakea tietoa esitelmiinsä netistä. Tässä samalla opettelimme siis hyödyntämään nettiä sekä tiedonhaussa että oppimisympäristönä. Osa oppilaista halusi liittää esitelmäänsä kuvan ja heille kerroin, miten netistä voi löytää julkaisuvapaita kuvia.

Valitettavasti emme tässä vaiheessa hyödyntäneet lainkaan oppikirjaa, vaikka siellä olisikin ollut hyvät kokonaisuudet esim. oman tekstin suunnittelusta. Ehkä palaamme siihen myöhemmin kevätlukukaudella.

Vierailimme syyskuun lopussa kirjastossa ja sen jälkeen jokainen oppilas luki yhden kirjan ja teki siitä esittelyn PowerPointilla. Kaikki esitykset liitettiin luomaani Padlet-seinään ja niitä aiomme hyödyntää myöhemmin suullisissa esityksissä.

Pitkän kielenhuolto ja kirjoitusjakson jälkeen aloitimme verbiopin opiskelun. Oppilaat saivat edetä omaan tahtiin. Kaikilla oli käytössään läppärit, joista he katsoivat opetusblogini verbidiat ja kirjoittivat ne muistiinpanovihkoonsa. Sen jälkeen he tekivät Särmästä sovitut tehtävät ja sen jälkeen verbipistot pistarivihosta. Olin laatinut oppilaille oppimispolun, jonka avulla he tiesivät, missä järjestyksessä asiat piti suorittaa. Jokaisesta pistarista oppilas sai henkilökohtaisen palautteen.

Kun viimeiset pistarit oli tehty, minä annoin oppilaalle joko lisäharjoitusta, henkilökohtaista ohjausta tai luvan tehdä kokeen. Nopeimmat suoriutuivat urakasta noin kolmessa tai neljässä viikossa. Hitaimmat saivat kokeen tehtyä joulukuun alussa.

Ensi vuonna aion laatia tähänkin kokonaisuuteen omat tehtävät, sillä koin oppikirjan tehtävät liian pirstaileisiksi ja epäolennaisiksi. Mielestäni oppikirjan tekijöiden pitäisi miettiä varsinkin oppikirjojen tehtävät uusiksi. Niiden pitäisi ennen kaikkea tukea sekä oppilaan kielitajua ja ottaa huomioon funktionaalisuus! Monet harjaantumattomat oppilaat kaipaavat systemaattista verbien taivuttelua, sillä kirjakieli on heille aivan uusi kielimuoto. Toisaalta heidän tulisi saada joku ymmärrys siitä, milloin eri aikamuotoja tulee käyttää. Oppilaitten tulee kirjoittaa kokonaisia lauseita ja pieniä juttuja, joissa on joku juju. Tällaisen kokonaisuuden aion itse ensi vuonna seiskoilleni teettää. Kaseilleni sellaisen olen jo moduksista tehnytkin.

Kokeen jälkeen nopeimmat oppilaat siirtyivät luovaan kirjoittamiseen. Särmässä ei ole omaa kokonaisuutta tarinan kirjoittamisesta, joten ajattelin hyödyntää tähän tarkoitukseen sen kirjallisuusosiota. Oppilaiden tehtävänä oli ensin kirjoittaa henkilökuvaus ja käskin heidän ottaa mallia Kreetta Onkelin tekstikatkelmasta. En ollut lukenut tekstiä kovin tarkkaan etukäteen, mutta kun olin lukenut sen, päätinkin tehdä oman mallini. Tarkoituksenani oli nimenomaan opettaa mahdollisimman elävän kuvauksen kirjoittamista ja siihen tarkoitukseen Onkelin teksti oli aivan liian karu.

Päädyin siis päivittämään opetusblogiini omat luovan kirjoittamisen diani ja oppilaat saivat perehtyä niihin ja kirjoittaa sitten henkilö- ja paikkakuvauksen ja harjoitella elävän dialogin kirjoittamista. Sen jälkeen käymme jokaisen kanssa läpi sen, miten rakennetaan hyvä juoni omaan kertomukseen. Oppilaat saavat kirjoittaa joululoman aikana tai tammikuun ensimmäisinä viikkoina kotona oman tarinan. Osa oppilaista ehtinee kirjoittaa tuon tarinan jo ensi viikon aikana valmiiksi.

Seiskojen kohdallakin opetuksen eriyttäminen onnistui todella hyvin sekä ylös- että alaspäin. Oppilaiden äidinkielen taidoissa on aivan valtavat erot. Osa oppilaista osaa jo käytännössä esim. aikamuodot jo täydellisesti. Heille riittää, että he kertaavat asian ja tekevät sitten kokeen. Osa oppilaista ei vielä edes hahmota kunnolla, mikä on verbi. He eivät ymmärrä aktiivi- ja passiivimuotojen eroa. Puhekielen vaikutuksesta he eivät edes erota, milloin verbi on passiivissa, ellei sitä heille erikseen opeta. Minä teen sen opettamalla tietyt tuntomerkit, joilla passiivimuotoisen verbi oppii näkemään heti.

Myös aikamuodot tuntuvat olevan monelle erityisen kinkkisiä. Jo pelkkä mekaaninen taivutus monikkomuodoissa on heille uutta. En tiedä, kuinka aikamuodot heille on alakoulussa opetettu. Moni ainakin alkaa filosofoida ja miettiä, onko joku asia tapahtunut menneisyydessä vai ei. Minä käsken lopettamamaan moiset fundeeraukset ja antaa verbin itse kertoa, missä aikamuodossa se on.

Preesensissä ja imperfektissä on kaksi osaa, jos siinä on -i- tai sen perässä on -nut tai -neet, se on imperfekti (I niin kuin imperfekti), jos ei ole, se on preesens.

Perfektissä ja pluskvamperfektissä (pl.perfekti kavereitten kesken) on kaksi tai kolme osaa.
Perfektissa on aina OLE, pl.perfektissä aina OLI, OLLEET tai OLLUT.

Ja avot, aika monen silmiltä suomut tippuvat aikamuotojen erottamisesta tuleekin yhtäkkiä ihan helppoa ja loogista.

Nyt viimeisten viikkojen aikana kaikki oppilaat saavat kirjoittaa luovia juttuja. Tänään on vuorossa kestosuosikki eli kiertokirjoitus. Aleksis 7:n työkirjassa on siihen ihan huikea pohja Omituinen lemmikki. Suosittelen!





1 kommentti:

  1. Kaikki seiskani kirjoittelevat nyt viimeiset kaksi viikkoa tarinoita. Parhaan palautteen syksyn urakasta sain, kun eräs seiskaluokkalainen poika kysyi minulta, kirjoitetaanko paikkakuvaus preesensissä vai imperfektissä. Pohdimme siinä tovin asiaa ja päädyimme siihen, että preesens on tässä tapauksessa tehokkaampi, koska se vie lukijan siihen samaan hetkeen, jossa minäkertoja on. Ihan parhautta!

    VastaaPoista