Susanna Alakosken esikoisteos Sikalat (Schildts 2007) on kertomus suomenruotsalaisen Leenan lapsuudesta 1970-luvun Ruotsissa. Perhe on muuttanut Suomesta ja uusi vuokra-asunto kuumavesihanoineen, kaakeleineen ja parvekkeineen on työläisperheen unelmien täyttymys. Alakosken kuvaus suomalaisperheitten elämästä on aitoa ja rehevää. Yhteiskunnallisuus, kuten suomalaisten siirtolaisten asema Ruotsissa, on taidokkaasti sijoitettu tekstiin. Leenan äitiä kiukuttaa, kun asuntotoimiston virkailija lukee heille talon järjestyssäännöt ääneen, vaikka "ihmiset osaa itsekin lukea". Lisäksi virkailija oli vaatinut heiltä raittiuslupauksen. Ympäristön asenteista kertoo jotain sekin, että Fridhemin isännöimiä taloja kutsutaan yleisesti nimellä svinalängorna, sikalat.
Leenan isä on töissä tehtaan Askelma-hankkeessa. Se on työpaja, jossa valmistetaan puisia pannunalusia ja voiveitsiä, metallipuolella sorvataan muttereita ja rautaosia Malmön metalliteollisuuden käyttöön. Tehdas on skyddad verkstadt, jossa palkka juoksee eikä sieltä saa potkuja. Äiti jakaa aamulehtiä ja käy tiskaamassa Hotel Continentalissa, Contanissa ja Värdshusetissa sekä siivoamassa yhdessä ravintolassa. Tuttavaperheellä on kunnalta vuokrattu talo, jonka autotalliin isäntä on rakentanut saunan. Sinne Leenankin perhe polki viikonloppuisin kylään täysi kangaskassi Vino Blancoa isän pyöränsarvessa keikkuen. Veikolla ja Helmillä oli porstuassa odottamassa korillinen Vino Tintoa ja pöydässä 10 litraa hernekeittoa. Ensin syötiin, sitten juhlittiin ja kuunneltiin Olavi virtaa. Näissä juhlissa lapset saivat tehdä melkein mitä tahansa, mutta viikolla elämä jatkui tavalliseen tapaan: vanhemmat menivät töihin ja lapset vierailivat vuorotellen toistensa luona leikkimässä ja syömässä.
Kosteista viikonlopuista huolimatta Leenan ja hänen pikkuveljensä elämä tuntuu ihan turvalliselta. Vaikka perheellä ei ollutkaan varaa lähteä lomamatkalle, lapsilla oli kuitenkin ruokaa ja vaatteita. Niitä sai hakea ilmaiseksikin raatihuoneen kellarista. Äiti myös purki käytetyt villapaidat ja neuloi ja virkkasi niistä aamutakkeja, mekkoja, paitoja, pipoja ja bikineitä.
Mutta sitten kaikki muuttuu. Isä on koko joululoman humalassa, Leena herää öisin vanhempien riitoihin. Kavereidenkaan luona ei ole aina turvallista olla, sielläkin juodaan ja vietetään levotonta elämää. Kauan odotettu Suomen matkakin menee pilalle, kun vanhemmat juopottelevat. Viikonloppujuhlat kotona saattoivat kestää loputtomia kausia, molemmat lapset oireilevat, pikkuveljellä on puhevaikeuksia. Vanhemmat kyllä kutsutaan koululle puhutteluun, mutta kukaan ei oikeasti puutu tilanteeseen.
Leenan koko luokka saa kutsun Bo-Peterin 12-vuotissynttäreille. Bo-Peterin isä on lääkäri, vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja ja urheiluvalmentaja. Bo-Peterin äidillä on mustikanvioletti tukka ja hän on mukana luokkatoimikunnassa. Bo-Peter asuu korkeiden aitojen takana, neliskulmaisessa omakotitalossa, jossa on oma uima-allas kellarikerroksessa. Juhlissa Leena ahmii pikkuleipiä, vadelmalakritsia, tahmeaa toffeeta, hedelmiä, marenkia, jäätelöä ja kakkua. Bo-Peterin isä näyttää diakuvia Disneylandista.
Juhlien jälkeen Leena alkaa katsoa asioita uusin silmin. Miksi joissakin kodeissa kukkivat aina kukat? Miksi joissakin taloissa on niin paljon huoneita? Miksi näissä kortteleissa ei haissut läskiltä? Miksi näistä taloista ei kuulunut riitelyä eikä kovia ääniä? Keitä näissä taloissa oikein asui? Äiti huomauttaa Leenalle, että hän on juuri huomannut, miltä tuntuu olla kateellinen.
Leenan elämän kuvaus on lohdutonta luettavaa. Vanhemmat sinnittelevät välillä selvin päin, mutta Leena oppii ennakoimaan, milloin uusi ryyppyputki taas alkaa. Ja vaikka merkit on selvästi luettavissa, se on aina yhtä suuri järkytys. Isän ja äidin yhteenotot käyvät entistä väkivaltaisimmiksi. Leena unohtaa, miten rentoudutaan. Hän laittaa terävät esineet pois näkyvistä. Öisin hän istuu vartiossa eikä uskalla nukahtaa. Koulu on ainoa henkireikä. Siellä elämä on tuttua ja turvallisia rutiineja täynnä. Leena toivoo, että opettaja huomaisi hänen tuskansa ja tekisi jotain. Mutta koulupäivä päättyy aina ja on pakko mennä kotiin. Ja vaikka sosiaalitoimistosta tehdäänkin silloin tällöin koulun pyynnöstä yllätyskäynti Leenan kotirapun asuntoihin, sosiaalityöntekijät eivät kiinnitä huomiota äidin mustelmiin, eikä seinissä ja lattiassa oleviin reikiin. Heillehän tarjottiin itseleivottua sokerikakkua ja lapset oli puettu nätisti. Myöhemmin koulu ja sosiaalitoimistokin huomaavat Leenan ja hänen veljensä hädän. Vanhemmat ohjataan katkaisuhoitoon ja lapset otetaan huostaan pariin otteeseenkin.
Susanna Alakosken Sikalat on rankka selviytymistarina. Vanhempien alkoholismista huolimatta Leenan maailma ei romahda. Kiitos ystävien, Riitan ja Åsen, joiden kanssa Leena voi jakaa häpeän ja ahdistuksen tunteet.
Alakosken miljöö voisi ruotsalaisen 70-luvun lähiön sijasta olla ihan yhtä hyvin suomalainen lähiö 2000-luvulta. Alkoholismi ei ole marginaali-ilmiö Suomessa. Lasinen lapsuus –kyselyn mukaan joka kymmenes suomalainen on elänyt kodissa, jossa päihteiden käyttö on ollut ongelma. Suomessa elää tälläkin hetkellä yli sata tuhatta lasta, joille vanhempien päihteiden käyttö on ollut arkipäivää. Lasten lisäksi Suomessa elää yli 400 000 aikuista, joiden lapsuusmuistoihin kuuluu vanhempien päihdeongelmat.
Kyselyn mukaan lapset kärsivät turvattomuudesta ja he pelkäävät. Heillä on myös omaan itseensä kohdistuvia negatiivisia tunteita. Usein kodin ongelmat heijastuvat myös mm. koulumenestykseen. Monet lapsena koetut haitat haittaavat päihdeperheissä eläneitä vielä aikuisiälläkin. Noin joka kolmas paheksuu alkoholin käyttöä ja vastaajista 10 prosenttia sanoi ahdistuvansa tilanteissa, joissa käytetään alkoholia. 14 prosenttia on huolestunut omasta ajoittaisesta päihteiden käytöstään. Lisäksi päihdeperheissä kasvaneilla oli muita useammin heikko itsetunto, ja he ovat pelokkaita, jännittyneitä ja aggressiivisia. Heidän on vaikeaa luottaa muihin. Heillä on usein sekä pari- että ihmissuhdeongelmia.
Sikalat-teosta lukiessa minua henkilökohtaisesti riipaisi se, että Leena todella toivoi jonkun huomaavan hänen hätänsä. Hän olisi toivonut, että esimerkiksi opettaja olisi tehnyt jotain.
Lasinen lapsuus –verkkosivuilta löytyy tietoa, kuinka päihdeperheessä elävää lasta voi auttaa ja mihin voi ottaa yhteyttä, jos tilanne todella huolestuttaa. Aiheesta on tehty myös nuorille suunnattu sarjakuva ja nettipalvelu Varjomaailma, jossa käsitellään vanhempien päihdeongelmaa nimenomaan lasten ja nuorten näkökulmasta. Se toimii myös vertaistukifoorumina. Vanhemmille ja muille läheisille suunnattu Kotikanava on puolestaan verkkopalvelu, jossa kerrotaan, mitä vaikutuksia omalla päihteiden käytöllä on ympärillä eläviin lapsiin. Kotikanavalta löytyy juttuja, välineitä oman alkoholinkäytön ja vanhemmuuden arviointiin sekä yhteystietoja auttaviin tahoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti