Loppukesällä iltapäivälehtiin alkoi ilmestyä kauhukuvauksia koulun arjesta. Opettajat valittavat huonosti käyttäytyvistä oppilaista ja heidän vanhemmistaan. Vastapainoksi oppilaat ovat saaneet kertoa omia tarinoitaan kiusaavista opettajista. Keskustelu on jatkunut koko alkusyksyn mm. blogikirjoituksissa ja viimeksi aihetta käsiteltiin Opettaja-lehdessä.
Minussa on rutkasti tiikeriemon vikaa, mitä tulee omien lasten puolustamiseen. Viime vuonna jouduin muutamaan otteeseen olemaan yhteydessä sekä opettajiin sekä rehtoriin, ja sain varmasti hankalan äidin maineen. En kokenut yhteydenotoissani purkavani omaa turhautumistani vaan huolehtivani siitä, että poikani kokisi koulun mielekkäänä ja kannustavana paikkana vastaisuudessakin. Tänä vuonna asiat ovat lähteneet käyntiin ihan eri tavalla ja minulla on vahva luotto siihen, että pojallani on koulussa turvallista ja opettajat tukevat ja kannustavat häntä.
Minäkin olen joskus saanut vanhemmilta kirjallisia yhteydenottoja, joissa he ovat ehdottaneet joitain tapoja käsitellä omaa lastaan, mutta ne ovat aina olleet niin rakentavassa hengessä kirjoitettuja, että en ole ymmärtänyt niistä loukkaantua. Joskus olen kutsunut huoltajan koululle ja olemme keskustelleet opetukseen liittyvistä asioista kasvokkain. Tärkeintä on, että huoltaja kokee, että hän on tullut kuulluksi. Turhautumisen kierre on hyvä saada poikki mahdollisimman varhain.
Yksikään vanhempi ei ole koskaan haistatellut minulle, vaikka olen joutunut ottamaan kotiin yhteyttä ja puhumaan arkaluontoisistakin asioista. Tiedän, että jos joku vanhempi käyttäytyisi loukkaavasti tai uhkaavasti, minulla olisi esimieheni ja työyhteisöni tuki takanani. Kukaan opettaja koulussamme ei jäisi asian kanssa yksin.
Syksyn alussa kerroin uusille seiskoilleni, että vaikka koulussamme on monta sataa oppilasta, kukaan heistä ei pääse hukkumaan massaan. Jokaisella on koulussa ainakin kymmenen aikuista, jotka ovat kiinnostuneita hänen hyvinvoinnistaan. Jos yhdelläkään aikuisella herää huoli oppilaasta, hän vie asiaa eteenpäin: ainakin luokanvalvojalle, tarvittaessa myös terveydenhoitajalle tai kuraattorille.
Uudet opettajat ovat kehuneet koulumme henkeä. Eräs sijainen mainitsi, että toisessa koulussa oppilaat kohtelivat opettajia todella epäkunnioittavasti, meidän koulussamme huomiota herätti pelkästään se, että oppilaat tervehtivät opettajia asiallisesti. Kiva kuulla. Minustakin meidän koulussamme on hyvä ilmapiiri.
Ensimmäisen työviikon jälkeen laskin, kuinka monta prosenttia työpaikalla vietetystä ajasta käytin varsinaiseen opettamiseen. Viimeiseltä kahdelta viikolta en ole moista tilastoa vaivautunut tekemään. Minusta on hienoa, että opettajana en ole ainostaan tiedon jakaja, vaan saa olla mahdollisimman kokonaisvaltaisesti kasvattaja. Suurin osa opettajista kokee varmasti samoin. Opettaja-lehden artikkelissa eräs ope ilmaisi sen osuvasti: vaikka koulupäivän jälkeen olo on kuin tyhjiin imetyllä pillimehulla, työ on silti antoisaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti