perjantai 7. maaliskuuta 2014

Stoppi somettelulle

Poistin tämän viikon tiistaina puhelimestani sekä Facebook- että Twitter-sovellukset. Koko sen ajan, kun minulla on ollut älypuhelin, olen joutunut pitämään sen äänettömällä ja värinättömällä, sillä en ole kestänyt kuunnella jatkuvaa koputtelua, pirahtelua ja viheltelyä.

Nämä somettomat päivät ovat olleet ihanan vapauttavia. Minusta oli jo tullut jatkuvasti ruutua tuijottava ja näpräävä friikki, joka kuvitteli olevansa ajan hermolla selatessaan Twitteriä. Aloin olla ärtynyt, jos Facebookissa ei tapahtunut mitään uutta esim. bussimatkan aikana. Nyt huomaan, että pysyn kärryllä ihan hyvin, jos käyn kurkkaamassa kavereiden ja tuttujen päivitykset vain aamuisin ja iltaisin. Twitterissä saattaa muutama mehukas keskustelunalku jäädä noteeraamatta, mutta sellaista se on. Aina ei voi olla joka paikassa koko ajan. Ei edes virtuaalimaailmassa. Jostakin jää väistämättä paitsi. C'est la vie!

Torstai-iltana jatkoin tavallaan valitsemallani tiellä. Menin nimittäin pitkästä aikaa oppikirjaesittelyyn. En edes muista, milloin olisin viimeksi moisessa tilaisuudessa käynyt. Menin sinne, koska halusin saada tietoa uusista sähköisistä oppimateriaaleista, mutta myös tapaamaan uusia ihmisiä. Tunnin verran kuuntelimme Otavan uuden Särmä-sarjan esittelyä ja sitten menimme alakertaan syömään upean päivällisen ja keskustelemaan. Ilta oli kaikkineen oikein onnistunut! 

Tämän parin päivän somedieetin jälkeen minusta tuntuu epäuskottavalta, että vielä joskus asentaisin Facebook- tai Twitter-sovellukset takaisin puhelimeeni. Jos pakottava tarve tulee, pääsen lukemaan päivityksiä selaimen kautta. Se on hankalampaa ja hitaampaa, mutta niin se saa ollakin. Sekin jo karsii turhaa ramppaamista tehokkaasti. 

Yhtä sovellusta en kuitenkaan poistanut. Facebook Messengerin jätin puhelimeeni, sillä se on hyvä väline pitää yhteyttä ystäviin. Tarkoitukseni ei suinkaan ole eristäytyä eikä jättäytyä syrjään, vaan päinvastoin, olla enemmän läsnä tässä ja nyt. 

Jos yhtään tunnet, että somettelu vie turhan paljon aikaa päivästäsi, kokeilepa irrottautua siitä edes hetkeksi. 

Katsotaan kuinka ämmän käy. Kollega epäili, että kestän tätä viikon.
Minä en suunnittele edes niin pitkälle, vaan elelen päivän kerrallaan.
Ainakaan tänään en aio sovelluksia asentaa takaisin. 










2 kommenttia:

  1. Itse poistin aikoinaan tilanpuutteen takia face-sovelluksen puhelimesta, ja en ole kyllä katunut! Nyt isommalla muistikortilla vartustetulla puhelimella en ole appsia ottanut uudestaan käyttöön. Selaimella tulee tosin päivän mittaan pariin otteeseen käytyä myös puhelimella (jos on aikaa), mutta pysyy somettelu paljon paremmin hallittavissa, kun ei koko ajan joku vilku ruudussa houkuttelemassa sinne somen-ihmemaailmaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi. Minun on pakko myöntää, että asensin Twitterin uudelleen puhelimeeni. Facebookia käyn katsomassa edelleen selaimen kautta. Yritän silti edelleen aktiivisesti vähentää sometteluaikaani.

    VastaaPoista