Kaikki lähtee vuorovaikutuksesta

Uudessa opetussuunnitelmassa äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaine on jaettu neljään sisältöalueeseen.

S1 Vuorovaikutustilanteissa toiminen
S2 Tekstien tulkitseminen
S3 Tekstien tuottaminen
S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen

Olemme ysien kanssa käsitelleet tunneilla vuorovaikutusta. Särmässä (oppikirja) on hyvä kappale puhumisesta ja nettimateriaalissa on aiheeseen liittyvää virikemateriaalia ja muuta aineistoa. Koska kappale valitettavasti käsitteli ainoastaan puhumista, kirjoitutin oppilaille vihkoon viestinnän kielelliset ja ei-kielelliset keinot. Seuraavalla tunnilla he saavat valita jonkun mieleisensä tubettajan ja tarkkailla ja analysoida hänen viestintäänsä. Nämä tuotokset esitellään koko luokalle.

Yritin itse havainnollistaa miten vuorovaikutustaitojen opettelu alkaa heti syntymän jälkeen. Moni nuori nimittäin ajatteli, että niiden opettelu alkaisi joskus kaksivuotiaana tai silloin, kun itse alkaa puhua,

Vuorovaikutuksen teoriatunnit sujuivat ysien kanssa hyvin, vaikka pääosa opetuksesta olikin perinteisesti opettajajohtoista. Seuraavilla tunneilla oppilaata pääsevät tekemään itse omia analyysejään.

Kasieni kanssa aloittelin sananvapaus ja sensuuri -teemalla ja sen jälkeen käsittelimme median luomaa maailmankuvaa. Tunnit olivat opettajajohtoisia, koska halusin testata Särmän materiaalia. Tarkoitus oli, että oppilaat saavat keskustella välillä keskenään ja kommentoida asioita. Mukana oli myös jonkin verran interaktiivista materiaalia sähköisellä taululla. Oppilaan aloitteesta käsittelimme myös Turkin lakiuudistuksen ja katsoimme aiheeseen liittyvän videon ihmisten reaktioista lapsiavioliittoihin.

Tunnit olisivat voineet sujua ihan kivasti, ellen olisi huolestunut muutaman oppilaan oppituntikäytöksestä. He höpöttivät omia juttujaan minun puheeni päälle, askartelivat jotain käsillään, nostelivat pulpettejaan, olivat hiljaa silloin kun he olisivat voineet keskustella annetuista aiheista kavereitten kanssa.

Tein tilanteesta muutaman johtopäätöksen:

1. Vaikka Särmän materiaali on kuinka hienoa, se ei ole tarpeeksi toiminnallista 13-15-vuotiaille pojille. Vaikka aihe kiinnostaisikin, pulpetissa istuminen ja lyhyiden videoiden katseleminen ja näistä asioista keskusteleminen ei onnistu ilman fyysistä aktiiviteettiä. Tämä on fakta! Pojat tarvitsevat jotain tekemistä käsilleen!

2. Osalla näistä pojista ei ole ilmeisesti taitoa tai rohkeutta tuoda esille omia mielipiteitään edes hyvän kaverinsa seurassa. Pienten mielipidekeskuteluiden aikana osa istui ihan tuppisuuna eikä puhunut mitään. Heidän kanssaan on siis harjoiteltava keskustelemista, mutta se ei onnistu isossa porukassa vaan sille pitää järjestää sopivia tilaisuuksia, ensin vaikka pienryhmässä avustajan kanssa.

3. Osa pojista istui välinpitämättömän näköisenä ja heidän koko kehonkielensä huusi, miten heitä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ehkäpä heille voisi kertoa, että heidän viestinsä tulee erittäin hyvin ymmärretyksi, sitä ei tarvitse enää sanoilla vahvistaa. Eli mitäs jos he vain tyytyisivät boikotoimaan tylsiä oppitunteja näyttämällä sen kehonkielellään ja jättämään huutelun kokonaan pois. Tai sitten he voisivat alkaa opetella opettajien huijaamista viestittämällä kehonkielellään ihan päinvastaista vaikka eivät oikeasti välittäisi opettajien höpötyksistä hölkäsen pöläystä.

4. Joillekuille on todella vaikeaa hiljentyä ja keskittyä kuuntelemiseen. Sekin on taito, jota pitää harjoitella. Jos lapsi on tottunut kuuntelemaan pienenä satuja, se on hänelle tuttu juttu. Mutta jos kuuntelemista ei ole koskaan harjoitellut ja jostakin syystä on joutunut kovasti opettelemaan olemaan kuulematta asioita (esim. vanhempien riitoja, kavereiden pilkkaamista, opettajien nalkutusta), voi hiljentyminen olla hankalaa. Kuunteleminen on kuitenkin ihan yhtä tärkeä vuorovaikutuksen osa-alue kuin puhuminen.

Ensi viikolla aion passittaa nämä pojat vuorovaikutusoppiin ohjaajamme kanssa. Asialistalla on mm. kehonkieli, kuunteleminen ja omien ajatusten ilmaiseminen, niiden perustelemista harjoitellaan myöhemmin.