Viime vuosina olen voimakkaasti painottanut kirjoittamistaitoja. Olen ottanut käyttöön kirjoitelmavihot, johon teemme mahdollisimman paljon erilaisia kirjoitustehtäviä. Kirjoitusvihkoon kirjoittaminen ei aina kuitenkaan palvele tarkoitustaan mahdollisimman hyvin. Opettaja toki voi kirjoittaa vihkon marginaaliin korjausehdotuksia, mutta harvemmin oppilas alkaa tekstiä uudelleen kirjoittamaan. Siksi tesktinkäsittelyohjelmalla kirjoitetut tekstit ovat huomattavasti kätevämpiä, sillä tekstiä voi vaivattomasti muokata. Tiedostojen siirtely sähköpostin tai pilvipalvelujen kautta on kuitenkin melko työlästä. Jossakin vaiheessa kokeilimme oppilaitteni kanssa työskentelyä wikien avulla, mutta kun Wikispaces-palvelussa ei ollut enää mahdollista muokata tekstejä anonyymisti, tämänkin vaihtoehdon käyttö meni hankalaksi.
Siksi ilahduinkin suuresti Google Driven mahdollisuudesta jakaa, kommentoida ja muokata yhteistä tekstiä. Kokeilimme sitä ensimmäisen kerran ryhmätöiden teossa. Oppilaat työstivät yhteistä dokumenttia, jonka he olivat jakaneet kanssani. Jos oppilaalla ei ollut omaa Gmail-tiliä, loin itse dokumentin ja jaoin linkin oppilaille. Aivan lyömätön Drive on sellaisissa kirjoitustöissä, jotka ovat prosessiluonteisia. Kun oppilas jakaa esim. oman esseensä opettajan kanssa, opettaja voi reaaliaikaisesti kommentoida oppilaan tekstiä ja ohjata sitä oikeaan suuntaan. Opettaja voi kommenttitilassa jakaa tehtävään sopivan lähdeaineiston tai vain kysymyksillään kyseenalaistaa oppilaan sanavalintoja tai päätelmiä.
Googlen palveluiden käyttö edellyttää nykyään 13 vuoden ikää. Käytännössä kaikilla oppilailla, joilla on Android-puhelin, on käytössään Google-tili. Jokainen heistä on luultavasti saanut puhelimen käyttöönsä vanhempiensa suostumuksella, joten luultavaa on, että Google-tilin luomiseenkin on vanhempien lupa. Tästä huolimatta oppilaiden vanhemmilta on syytä kysyä lupa, että oppilas saa hyödyntää Google Driven käyttöä koulutyössään.
TVT-koulutuksissa esitellään monia palveluita, joiden avulla voi luoda kaikkea mukavaa sisältöä oppitunteihin. Opettajat ja oppilaat voivat luoda tietovisoja, tehdä pieniä elokuvia tai luoda yhteisiä virtuaalimuistitauluja. Kaikki tällainen sälä toki saattaa innostaa oppijoita, mutta minä en koe sitä kovin mielekkääksi omassa opetustyössäni.
Minusta virtuaalikikkailua tärkeämpää on opettaa oppilaita käyttämään sellaisia sosiaalisen median palveluita, joista heillä on hyötyä esim. jatko-opinnoissaan ja työelämässä. Äidinkielen opettajan näkökulmasta mielekkäitä palveluita ovat ne, joissa voi tuottaa, jakaa ja muokata yhdessä sisältöjä. Mielestäni on tarkoituksenmukaista, että nuo kouluaikana tehdyt sisällöt ovat oppilaiden käytössä myös peruskouluajan jälkeen. Työpaikkahakemus- tai ansioluettelopohjasta ei ole hyötyä, jos se on oppilaan henkilökohtaisella verkkoasemalla koulun palvelimella tai koulun käyttämässä suljetussa oppimisympäristössä.
Suurin osa yleisimmistä pilvipalveluista vaativat kirjautumista ja sopimuksen tekemistä palvelun tuottajan kanssa. Kaikkiin tällaisiin sopimuksiin tarvitaan alaikäisiltä huoltajien suostumus. Tästä syystä koulut mielellään eivät käytä näitä palveluita, koska sopimusrumba on usein loputon. Aina tulee uusia palveluita, joihin pitäisi pyytää huoltajien suostumus.
Yhtäkkiä hyödyllisten sovellusten käyttämisestä tuleekin juridinen mörkö. Opettajan kannalta on vaivattomampaa hyödyntää sellaisia sovelluksia, joissa sopimuksen tekoa ei vaadita. Se on turvallisempaa, mutta valmentaako se oppilaasta vastuullisen sosiaalisen median käyttäjän? Eikö koulua muutenkin ole syytetty siitä, että siellä saadut opit eivät vastaa koulun ulkopuolisen elämän vaatimuksia?
Eikö äidinkielen opettajan tehtävä olekin opettaa sosiaalisessa mediassa tarvittavaa pelisilmää? Eikö juuri opettaja kykene omalla esimerkillään osoittamaan, millaisten palveluiden käyttö oikeasti helpottaa työskentelyä. Ryhmätöiden tekeminen ei vaadi yhteistä aikaa tai paikkaa, tietoa voidaan jakaa helposti toiselle ja omia tuotoksiaan voi harkinnan mukaan myös laittaa esille. Jos ja kun toimitaan oikeassa ympäristössä, on mm. tekijänoikeudet otettava vakavasti. Koulun suljetussa oppimisympäristössä kuvien ja musiikin käyttöä voidaan ehkä katsoa vähän läpi sormien, kyseessähän on yksityinen käyttö, mutta esim. SlideShareen, YouTubeen, blogiin tai Preziin jaettaessa onkin oikeasti otettava huomioon, mitä esityksiinsä saa laittaa ja mitä ei.
Siksi kannatan ehdottomasti autenttisuutta TVT:n käytössä. Aluksi se ehkä näyttäytyy isona epämääräisenä mörkönä, mutta tuo mörkö on kesytettävissä. Oppilaiden huoltajille on tarjoittava tarpeeksi tietoa erilaisista käytettävistä palveluista, mielellään heti seitsemännen luokan syyslukukaudella. Opettajat esittelevät aluksi palvelut oppilaille ja vanhemmat voivat aluksi tutustua rauhassa niihin nuortensa kanssa. Kevätlukukaudella oppilaiden huoltajilta kerätään kirjalliset luvat kyseisten palveluiden käyttöön. Jos joku ei lupaa saa, hänelle annetaan mahdollisuus tehdä vaaditut tehtävät vaihtoehtoisella tavalla. Opettajat päättävät syyslukukauden alkaessa, mitä palveluita lukuvuoden aikana opetuksessa hyödynnetään.
Vaikka koenkin olevani vanhanaikainen opettaja, haluan silti ehdottomasti olla mahdollisimman hyödyllinen opettaja. Haluan, että oppilaani osaavat hyödyntää kirjoitus-, luku- ja ajattelutaitojaan siinä konkreettisessa maailmassa, jossa he tulevat toimimaan. Minusta sosiaalinen media ja TVT on mahdollisuus, jota ei pidä hukata mörköjen pelossa.
Siksi ilahduinkin suuresti Google Driven mahdollisuudesta jakaa, kommentoida ja muokata yhteistä tekstiä. Kokeilimme sitä ensimmäisen kerran ryhmätöiden teossa. Oppilaat työstivät yhteistä dokumenttia, jonka he olivat jakaneet kanssani. Jos oppilaalla ei ollut omaa Gmail-tiliä, loin itse dokumentin ja jaoin linkin oppilaille. Aivan lyömätön Drive on sellaisissa kirjoitustöissä, jotka ovat prosessiluonteisia. Kun oppilas jakaa esim. oman esseensä opettajan kanssa, opettaja voi reaaliaikaisesti kommentoida oppilaan tekstiä ja ohjata sitä oikeaan suuntaan. Opettaja voi kommenttitilassa jakaa tehtävään sopivan lähdeaineiston tai vain kysymyksillään kyseenalaistaa oppilaan sanavalintoja tai päätelmiä.
Googlen palveluiden käyttö edellyttää nykyään 13 vuoden ikää. Käytännössä kaikilla oppilailla, joilla on Android-puhelin, on käytössään Google-tili. Jokainen heistä on luultavasti saanut puhelimen käyttöönsä vanhempiensa suostumuksella, joten luultavaa on, että Google-tilin luomiseenkin on vanhempien lupa. Tästä huolimatta oppilaiden vanhemmilta on syytä kysyä lupa, että oppilas saa hyödyntää Google Driven käyttöä koulutyössään.
TVT-koulutuksissa esitellään monia palveluita, joiden avulla voi luoda kaikkea mukavaa sisältöä oppitunteihin. Opettajat ja oppilaat voivat luoda tietovisoja, tehdä pieniä elokuvia tai luoda yhteisiä virtuaalimuistitauluja. Kaikki tällainen sälä toki saattaa innostaa oppijoita, mutta minä en koe sitä kovin mielekkääksi omassa opetustyössäni.
Minusta virtuaalikikkailua tärkeämpää on opettaa oppilaita käyttämään sellaisia sosiaalisen median palveluita, joista heillä on hyötyä esim. jatko-opinnoissaan ja työelämässä. Äidinkielen opettajan näkökulmasta mielekkäitä palveluita ovat ne, joissa voi tuottaa, jakaa ja muokata yhdessä sisältöjä. Mielestäni on tarkoituksenmukaista, että nuo kouluaikana tehdyt sisällöt ovat oppilaiden käytössä myös peruskouluajan jälkeen. Työpaikkahakemus- tai ansioluettelopohjasta ei ole hyötyä, jos se on oppilaan henkilökohtaisella verkkoasemalla koulun palvelimella tai koulun käyttämässä suljetussa oppimisympäristössä.
Suurin osa yleisimmistä pilvipalveluista vaativat kirjautumista ja sopimuksen tekemistä palvelun tuottajan kanssa. Kaikkiin tällaisiin sopimuksiin tarvitaan alaikäisiltä huoltajien suostumus. Tästä syystä koulut mielellään eivät käytä näitä palveluita, koska sopimusrumba on usein loputon. Aina tulee uusia palveluita, joihin pitäisi pyytää huoltajien suostumus.
Yhtäkkiä hyödyllisten sovellusten käyttämisestä tuleekin juridinen mörkö. Opettajan kannalta on vaivattomampaa hyödyntää sellaisia sovelluksia, joissa sopimuksen tekoa ei vaadita. Se on turvallisempaa, mutta valmentaako se oppilaasta vastuullisen sosiaalisen median käyttäjän? Eikö koulua muutenkin ole syytetty siitä, että siellä saadut opit eivät vastaa koulun ulkopuolisen elämän vaatimuksia?
Eikö äidinkielen opettajan tehtävä olekin opettaa sosiaalisessa mediassa tarvittavaa pelisilmää? Eikö juuri opettaja kykene omalla esimerkillään osoittamaan, millaisten palveluiden käyttö oikeasti helpottaa työskentelyä. Ryhmätöiden tekeminen ei vaadi yhteistä aikaa tai paikkaa, tietoa voidaan jakaa helposti toiselle ja omia tuotoksiaan voi harkinnan mukaan myös laittaa esille. Jos ja kun toimitaan oikeassa ympäristössä, on mm. tekijänoikeudet otettava vakavasti. Koulun suljetussa oppimisympäristössä kuvien ja musiikin käyttöä voidaan ehkä katsoa vähän läpi sormien, kyseessähän on yksityinen käyttö, mutta esim. SlideShareen, YouTubeen, blogiin tai Preziin jaettaessa onkin oikeasti otettava huomioon, mitä esityksiinsä saa laittaa ja mitä ei.
Siksi kannatan ehdottomasti autenttisuutta TVT:n käytössä. Aluksi se ehkä näyttäytyy isona epämääräisenä mörkönä, mutta tuo mörkö on kesytettävissä. Oppilaiden huoltajille on tarjoittava tarpeeksi tietoa erilaisista käytettävistä palveluista, mielellään heti seitsemännen luokan syyslukukaudella. Opettajat esittelevät aluksi palvelut oppilaille ja vanhemmat voivat aluksi tutustua rauhassa niihin nuortensa kanssa. Kevätlukukaudella oppilaiden huoltajilta kerätään kirjalliset luvat kyseisten palveluiden käyttöön. Jos joku ei lupaa saa, hänelle annetaan mahdollisuus tehdä vaaditut tehtävät vaihtoehtoisella tavalla. Opettajat päättävät syyslukukauden alkaessa, mitä palveluita lukuvuoden aikana opetuksessa hyödynnetään.
Vaikka koenkin olevani vanhanaikainen opettaja, haluan silti ehdottomasti olla mahdollisimman hyödyllinen opettaja. Haluan, että oppilaani osaavat hyödyntää kirjoitus-, luku- ja ajattelutaitojaan siinä konkreettisessa maailmassa, jossa he tulevat toimimaan. Minusta sosiaalinen media ja TVT on mahdollisuus, jota ei pidä hukata mörköjen pelossa.
Mielenkiintoinen ja pohdiskeleva teksti!
VastaaPoistaYksi asia, mikä koko TVT- ja some-hommassa opetuskäytössä vaatii hiomista on se, että opettaja ei oleta valmista ja lopullista ratkaisua. Sellaista ei ole. On myös vanhanaikaista ajatella, että kaikille opettajille olisi olemassa jokin yleispätevä ratkaisu kaikkien asioiden tekemiseen. Netti on pullollaan ratkaisuja, joista kukin voi poimia omaan käyttöönsä sopivimmat.
Toinen asia, mikä pistää silmään on se, että ei olla valmiita käyttämään aikaa oman opetuksen kehittämiseen. Opettajan on mielestäni koko ajan kehityttävä ja olla niin sanotusti ajan hermolla. Nuoriso ja maailma muuttuu ja siinä muutoksessa on oltava mukana. Jos opettaja ja oppilas puhuvat eri kieltä, ei tieto varmasti välity sinne aivoihin asti.
Mielestäni siinä vaiheessa mennään pahasti metsään, jos vanhemmilta aletaan kyselemään lupa jokaiseen palvelun käyttöön. Samalla voitaisiin kysyä lupa myös siihen, saako oppilas käyttää kynää ja paperia. Opettajan on oltava valveutunut ja tiedettävä, mikä on opetuksen kannalta sovelias ratkaisu. Kuka oikeasti voi perustella sitä, että lapsi ei saa jakaa omaa kirjoitelmaansa opettajan kanssa? Jos koulujärjestelmä haluaa oikeasti olla mukana kehittymässä on turha arastelu lopetettava ja tartuttava tuumasta toimeen!
Pointti oppilaan pelisilmästä suhteessa sosiaaliseen mediaan on mielestäni ensiarvoisen tärkeää. Mitä hyötyä on erottaa koulu muusta maailmasta? Koulun tehtävänä on nimenomaan valmentaa lapsi taikka nuori vastuulliseksi aikuiseksi, joka ymmärtää mitä vaatimuksia tietoyhteiskunnassa toimimiselle on. Se on kuitenkin edessä koulujen jälkeen!
Kiitos kommentistasi, Petteri!
VastaaPoistaOlen muuten samoilla linjoilla, mutta sen verran juridista mörköä minäkin pelkään, että selkeät pelisäännöt näihin lupa-asioihin on syytä miettiä.