Tänä vuonna meidän perheessä ei ole enää alakoululaisia. Esikoinen aloitti abivuotensa, keskimmäinen on nyt kahdeksannella ja nuorimmainen aloitti seiskaluokan.
Vielä viime vuonna pakkasin kahden nuorimmaisen reput, mutta tänä vuonna päätin siirtää vastuun kokonaan pojille. Läksyistä ja repun pakkaamisesta tulisi nyt huolehtia itsenäisesti. Läksyihin apua saa pyytää, mikäli ne tehdään inhimilliseen aikaan. Iltayhdeksän on auttamattomasti jo liian myöhäinen ajankohta.
Tuudittauduin siihen uskoon, että asiat sujuvat, kunnes sain eilen nuorimmaiselta tekstarin kesken koulupäivän. Hänet oli passitettu kotiin hakemaan unohtuneita kirjoja. Ei se mitään, jos koulun ja kodin välimatka olisi vaikkapa viisi kilometriä, mutta nyt poika oli joutunut tulemaan kahdella bussilla kotiin ja palaamaan sitten taas kahdella bussilla takaisin kouluun. Päätin, että vastuusimputus saa riittää, ja minä pakkaan varmuuden vuoksi vielä seiskaluokkalaisen repun.
Tänä aamuna reppu on pakattu. Matikan kirja löytyi olohuoneen nojatuolista, jossa poika teki läksyt illalla. Fysiikan kirjan olemassaolosta en edes tiennyt, mutta löysin sen vahingossa sängyn alta, kun etsin sieltä kotitalouden kirjaa, joka löytyi sängyn päädyssä olevalta pikkupöydältä parin vihon alta.
Tänä vuonna pojat saavat valita itse vaatteensa. Minun tehtäväni on huolehtia, että vaatteet ovat puhtaita ja ehjiä. Poikien tehtävä on puolestaan huolehtia siitä, että lempparivaatteet ovat pyykkikorissa, mikäli haluavat saada ne puhtaiksi. Kieltämättä välillä käyn keräilemässä vaatteita myös nojatuoleista ja poikien huoneesta. Pyykinpesun jälkeen pojat saavat itse käydä hakemassa omat vaatteensa pyykkitelineeltä ja viedä ne kaappiin. Näin he itse tietävät, mitä vaatteita heillä on käytettävissä.
Olen ajatellut myös, että pojat saavat itse huolehtia aamupalasta. Näinä muutamana viikkona olen huomannut, että aamupala saattaa jäädä heiltä väliin pelkästään unisuuden vuoksi. Tänä aamuna vein heille aamupalaa, koska he osasivat sitä nätisti pyytää.
Vastuuseen kasvaminen vie oman aikansa. Vanhempien näkökulmasta olisi todella kätsyä, jos lapset oppisivat kantamaan vastuun kouluasioistaan automaattisesti täytettyään esim. 12 vuotta. Valitettavasti se ei vain mene niin. Jotkut lapset ovat tunnollisia jo alle 10-vuotiaina, jotkut lapset kaipaavat aikuisen tukea huomattavasti pidempään. Tässä asiassa paras asiantuntija on vanhempi.
Meillä on monessa asiassa menty eteenpäin, mutta muutamia juttuja on vielä harjoiteltava. Vaikka joudunkin vielä valvomaan nuorimmaisen repun pakkaamista, en aio tuntea siitä huonoa omaatuntoa. Ehkä jo joululoman jälkeen tuokin taito on jo pojalla hallussa.
Piti oikein omalta lapselta kysyä, olenko joskus pakannut heidän reppunsa, kun en muista koskaan pakanneeni. "Et IKINÄ", oli vastaus. En siis väärin muistanut. Mulle ei ikinä ole tullut edes mieleen, että joku muu kuin lapsi itse pakkaisi hänen reppunsa. Suksia muistan vieneeni koulun oven viereen odottelemaan, ettei lapsen tarvinnut kantaa (meidän kylällä alakoulu alkoi klo 9 ja omat työt aiemmin)
VastaaPoistaMeillä kyllä esikoinen on hyvin täsmällinen tapaus, jolle piti hokea, että saat unohtaa, ei tarvi kaikkea muistaa (mutta muisti se silti). Kuopus oli ja on vähän toista maata. Muistan miten hän kertoi joutuneensa palaamaan koulumatkalta kotiin, kun koko reppu oli unohtunut matkasta. Mutta itse se oli pakattu eka luokasta alkaen.
Kiitos kommentistasi!
PoistaOmatoiminen ja vastuuntuntoinen lapsi on siunaus, josta jokaisen vanhemman tulee olla kiitollinen. Mutta voiko kukaan vanhempi ottaa kunniaa lapsensa omatoimisuudesta kokonaan itselleen?
Omatoimisuus on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen inhokkisana. Sinkkosen mukaan on ihan ok, jos lapsi itse haluaa olla omatoiminen, mutta hänen mielestään lasta ei ole syytä opettaa omatoimiseksi liian varhain. Se, että lapsi tarvitsee vanhempien apua ei ole huono vaan ihan normaali asia. Sinkkosen mukaan lapsia pitääkin vähän kytätä ja varsinkin murrosikäisten kohdalla ns. positiivinen kyttääminen on välttämätöntä nuoren suojelemiseksi, sillä hänen aivonsa eivät ole neurologisesti vielä läheskään valmiit.
Murrosiässä monet nuoret tekevät tyhmyyksiä ja toimivat ajattelemattomasti. Toisilla murrosikä voi ilmetä holtittomana käytöksenä, toisilla vain keskittymisen puutteena ja unohteluna. Tämä vaihe kuuluu nuoren normaaliin kehitykseen ja näistäkin nuorista kasvaa vielä vastuullisia aikuisia, kunhan hermosto on siihen valmis.
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/nainen/ihmissuhteet/jari_sinkkonen_lapsi_ei_ole_pienikokoinen_aikuinen
Minun mielestäni lapsi ja nuori ei koskaan ole vanhempiensa tai opettajiensa luomus. Minusta on jopa hieman naurettavaa ottaa kunnia itselleen siitä, millainen oma lapsi on. Suuri osa lapsista on omatoimisia ja he osaavat huolehtia mm. läksyistään. Tällainen lapsi on varmasti kiireisille vanhemmille siunaus.
Osa lapsista ei kykene tällaiseen itseohjautuvuuteen, mutta sekään ei ole välttämättä vanhempien syytä. Jopa samassa perheessä saattaa olla yksi huipputunnollinen koululainen ja toinen taivaarannan maalari, joka tarvitsee patistamista ja muistuttelua.
Siksi mielestäni on ikävää lukea tekstejä, joissa rivien välissä annetaan ymmärtää, että esim. erityislasten vanhemmat ovat jotenkin epäonnistuneet kasvatuksessaan, koska heidän lapsensa tarvitsevat apua sellaisissa asioissa, joissa ns. normaalit lapset eivät tarvitse.
Omassa työssäni olen huomannut, että erityislapsi on ollut minulle suuri siunaus. Jos minulla olisi kotona kolme omatoimista poikaa, en ehkä osaisi suhtautua yhtä ymmärtäväisesti työssäni kohtaamiin nuoriin ja heidän vanhempiinsa. Erityislapsen äitinä minulla on antaa muille vanhemmille enemmän erilaisia vinkkejä. kuinka esim. koulutyötä voi helpottaa.
Olen monien oppilaiden kohdalla toivonut, että he saisivat apua kotona reppunsa pakkaamiseen. Pelkästää se, että äidinkielen vihko tulisi joka kerta mukaan kouluun, voisi vaikuttaa arvosanaan ainakin numeron verran. Mielestäni se on turhan kova hinta siitä, että nuoren hermosto ei ole kehittynyt riittävästi huolehtimaan asioistaan eikä hän saa tässä tilanteessa apua omilta vanhemmiltaan.
Hei
VastaaPoistaTässäpä hyvä muistutus meille ikänaisille, joiden omat lapset on jo niin isoja, että aika tai itsepetos (itsesuojeluvaisto?) on kullannut muistot! Eli käskyn muotoon: älä tee arvovaltakysymystä unohtuneesta äikänvihosta.
Kiitos kommentistasi!
PoistaOpettajan on hyvä miettiä, millaisista asioista kannattaa tehdä arvovaltakysymys. Hämäläiset muotoilevat sen hieman toisin:
"Ei tästä kantsi tehrä niin kauheeta numeroo."